Voi perhana, tuo valokuvaajan kanssa tehty soppari on vieläkin työpöydällä! - voieivoieivoiei, valokuvaaja varmasti vihaa meitä!

Millainen valaistus tulee häihin? - voieivoieivoieivoei, mitä jos unohdamme valaistuksen ja vieraat taittavat niskansa, kun ovat ulkona tupakalla? voieivoieivoiei

Tuikkulyhtyjä pitää hommata vielä lisää. - voi perse, hääpaikka voi syttyä tuleen!

Ootko miettiny heittokimpun hommamista? - mikä helvetti on heittokimppu?! Pitääkö kaasoilla olla omat kukkakimput? Voi ei, olen maailman paskin morsian.

Pitää soittaa paikkaan b. ja kysyä tarjoiluista. - mitä jos kukaan ei tuukkaan ja vieraat joutuvatkin tekemään itte omat ruoat?!

Meidän kyyti kirkolta hääpaikalle? - Mites se muiden kyyti? Onko meidän tehtävä huolehtia vieraiden kotiinpääsystä?! Äääääääääää, joudunko lähtemään     kesken kaiken kyyditsemään mummon serkkuja takaisin vanhainkotiin? Mekossa?! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.

Musiikki. - Mitä jos kukaan ei tanssi? Mitä jos hääbändi ei tule paikalle?

Häät - ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ ahdistaa!

No niin.

Olimme lauantai-iltana juhlissa. Arvaatko kuvien perusteella mitä juhlittiin? 

Oli karkkibuffet, photo booth, ponponeja, käsin kirjoitettuja pieniä kylttejä ja lippusiimaa. Ihan selkeästi häät! 

Mutta ei. Kyseessä eivät olleet häät, vaan rakkaan ystävämme Hanna-Kaisan synttärit. Inspiraatiota koristeluun Hanna-Kaisa oli löytänyt – mistäs muualta kuin hääblogeista. Ja suorastaan erinomaisestihan alunperin häihin ajatellut ideat taipuivat myös teemaan "Forty and Fabulous". Onnea vielä kerran Hanna-Kaisa! 

Juhlat vietettiin Keski-Suomessa ja yöksi kömmimme Jyväskylään, hotelli Yöpuuhun. Olen asunut Jyväskylässä aikoinaan melkein kymmenen vuotta ja käynyt kerran syömässä hotellin yhteydessä olevassa ravintola Pöllöwaarissa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kertani vieraana hotellin puolella. 

Niin kävi, että Yöpuu menikin sitten ihan heittämällä suosikkiemme joukkoon. Hotelli on pieni, tunnelmallinen ja hieman ylellinenkin eli juuri sopiva yhden yön mittaiselle minilomaselle. Onnistunutta juhlailtaa oli hyvä fiilistellä aamulla, kun eteen sai lautallisen uunissa haudutettua ohrapuuroa. Siispä vahva suositus ja iso sydän hotelli Yöpuulle. Tänne tullaan toistekin! 

Koko asunto tuoksuu kahvilta, fööni laulaa luultavasti ensimmäistä kertaa vuoteen, paperit rapisee ja keittiössä hihkuu yksi erittäin innostunut nainen.

Paperin vanhentaminen ON NIIN HAUSKAA! Nyt pitää vaan malttaa pitää näpit erossa kaikista papereista, voisin vanhentaa melkein kaiken paperisen mitä vaan löydän tästä asunnosta.  Olisikin hyvä selitellä kirjaston tädille, miksi tää lainattu kirja on näin tumma ja ryppyinen. Tungin sen kahviin ja sit kuivasin hiustenkuivaajalla, hih!

Kutsukortit melkein tehty - jeij! Ja kuivaajallekin löytyi vihdoinkin käyttöä! :)

Ps. Kuva on sitten lauantailta, en kuitenkaan aloita maanantaiaamujani lasillisellä punaviiniä.

Taas kerran hääparilla ei ole mitään hajua mitä ostetaan, paljonko ostetaan ja... no hei, tiedämme kyllä milloin ne ostetaan!

Juttelin yksi päivä ystävän kanssa, joka on yrittänyt mahdollisimman paljon auttaa meitä näissä hääjutuissa -erityisesti tällä henkisellä tasolla. Ja tulin maininneeksi tästä meidän Tallinnan minilomasta.

Jaa... juomia hakemaan vai?

Joo! Tosi kivaa, ajattelin että siellä voisi jo vähän maistella jotain kuohuvaa mitä tullaan tarjoomaan vieraille!

Paljon työ ootte muuten ajatellu ostaa alkoholia häihin?

Ei me olla suunniteltu.

... ... ... ... tota... eiks se kannattais suunnitella kuitenkin?...

Jos mä en nyt sitten kommentoiskaan mitään tähän ja menisin oikeasti nyt suunnittelemaan ne määrät.

Jotenkin minusta tuntuu, että itse hääpäivä tulee muistuttamaan huonosti organisoitua sirkusta. Hääjuomat loppuvat kesken, ruokaa on aivan liian paljon, minä kompastun ja luultavasti nyrjäytän nilkkani, yksi kaasoista lähtee synnärille (laskettu aika noin viikko meidän häiden jälkeen), vieraat eksyvät eivätkä koskaan pääse juhlapaikalle saakka, juhlapaikka syttyy tuleen ja sulhanen varastetaan eikä häntä ikinä palauteta.

Jeij...?!

Kun kuulin ensimmäisen kerran Jutta ja huikeat häädieetit -ohjelmasta, se kuulosti mielestäni suorastaan riemulliselta. Että joku keksiikin yhdistää kaksi lempiformaattiani: Laihdutus- ja hääohjelmat! Wuhuu! 

Mutta kun ohjelma sitten alkoi, olin hämmentynyt. 

Ensi viikolla Jutta ja huikeat häädieetit -ohjelmassa nähdään Saara ja Mikko. Kuva: Liv. 

Aluksi nimittäin tuntui, että ohjelmasta oli jotenkin vaikeaa saada kiinni. Tunnin jakson aikana katsojan pitäisi ehtiä tutustua ja luoda suhde jakson päähenkilöihin sekä seurata heidän häävalmistelujaan ja isoa elämänmuutostaan ruokavalion ja treenien suhteen. Jaksoissa on siis valtavasti asiaa ja tuntui, että ohjelma-aikaa oli liian vähän, jotta olisi kehittynyt kunnolla jännitteitä ja selkeä draamankaari – sekä laihdutus- että hääohjelmiin kun kuuluu, että jossain vaiheessa asiat menevät pieleen, kunnes viimein kaikki on hyvin.   

Ensikosketukseni ohjelmaan ei siis ollutkaan aivan niin riemullinen, kuin olin alunperin ajatellut. Mutta nyt toisen jakson katsottuani, luulen kuitenkin saaneeni kiinni siitä, mistä ohjelmassa on kyse: Rakkaudesta ja parisuhteen lähentymisestä yhteisen laihdutus- ja hääprojektin myötä. 

Laihdutuksen ja häiden valmistelun yhdistäminen on rankkaa. Tämä käy kyllä selväksi, vaikka parien laihdutustaivalta käsiteltäisiinkin melko lyhyesti. Katsojalle ehditään kuitenkin näyttää väsyneitä kasvoja, turhasta puhkeavia riitoja ja vähän kyyneliäkin kuntosalilla äheltämisen ja hääkutsujen lähettämisen lomassa. Mutta juuri se, että projektiin ryhtyminen vie niin paljon parin voimia, saa heidät selvästi puhaltamaan yhteen. 

Ohjelman "clue" onkin aivan jakson viimeisissä hetkissä, kun parit katselevat toisiaan. Sekä ensimmäisessä jaksossa esiintyneet Anu ja Samppa että toisen jakson Katriina ja Janne tuntuivat laihdutus- ja häävalmistelurumban päättyessä löytäneen parisuhteestaan ja puolisostaan uusia puolia. Yhteinen ponnistelu oli kannattanut, ja parit vaikuttivat hehkuvan yhdessä. Rakkaus ja yhteenkuuluvuuden tunne suorastaan paistoi parien olemuksesta ja katseista. Ja sen näkeminen on vaikuttavaa, jopa liikuttavaakin. 

Jutta ja huikeat häädieetit Liv-kanavalla keskiviikkoisin klo 20:00. Jaksot myös ruutu.fi -palvelussa. 

"Jos homopari tulisi pizzeriaamme ja haluaisi pizzoja häihinsä, sanoisimme heille ei." 

Walkertonissa, Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa, sijaitsevan Memories-pizzerian omistaja Crystal O'Connor ei varmasti arvannut, että hänen paikallistelevisiolle antamastaan haastattelusta nousisi aivan valtava häly. Vakaumukselliseksi kristityksi tunnustautuvan O'Connorin lausuntoa on käsitelty, ihmetelty ja paheksuttu mediassa erittäin laajasti. Suomessa asian nosti esille Nyt-liite. Sosiaalisessa mediassa O'Connoria on haukuttu homovastaiseksi vanhoilliseksi kiihkoilijaksi ja suosittelupalvelu Yelpissä Memories-pizzerian arviot romahtivat. O'Connorin perheelle on satanut tappouhkauksia ja pizzeria jouduttiin turvallisuussyistä sulkemaan. 

Haastattelu on pieni osanen isommassa kiistassa, jossa ovat vastakkain vähemmistöjen oikeudet ja uskonnonvapaus. Indianan osavaltion kuvernööri Mike Pence hyväksyi viime viikolla uuden uskonnonvapauslain, jonka nojalla yritykset voisivat halutessaan harjoittaa eriarvoista kohtelua uskonnolliseen vakaumukseensa vedoten. Lain pelättiin heikentävän seksuaalisten vähemmistöjen asemaa ja se aiheutti välittömästi voimakkaita vastareaktioita niin somessa kuin perinteisessäkin mediassa. Boikottien pelossa lakiin tehtiinkin pikapuoliin lisäys, jonka mukaan sen nojalla ei saa syrjiä seksuaalisia vähemmistöjä. Mielenilmaisuilla on siis voimaa.

O'Connorin pizzeriaa pidetään nyt yleisesti esimerkkinä siitä, mitä syrjintä pahimmillaan on: Ihmisten eriarvoista kohtelua. Meillä Suomessa yhdenvertaisuuslaki suojaa seksuaalisia vähemmistöjä syrjinnältä, mutta esimerkiksi Indianassa vastaavaa lakia ei ole. Samaa sukupuolta olevien parien avioliitot laillistettiin Indianassa viime vuoden lopulla, joten perinne myöskään niiden osalta ei ole vielä kovin pitkä. 

Vaikka sellaisenaan luettuna O'Connorin lausunto edustaa suvaitsemattomuutta ja on luonteeltaan syrjivä, sen aiheuttama reaktio on kuitenkin täysin suhteeton. Tappouhkauksia ei ansaitse kukaan. Kohu on valtava erityisesti siihen nähden, että O'Connorin ravintolaa ei ole koskaan pyydetty tarjoilemaan samaa sukupuolta olevien parien häihin, eikä ravintolassa tiettävästi ole koskaan jätetty palvelematta seksuaalivähemmistöjä edustavia asiakkaita. Kaikki ovat O'Connorin mukaan tervetulleita heidän ravintolaansa. O'Connorin alussa kuvailema tilanne on siis kuvitteellinen – ja kaiken lisäksi hyvin epätodennäköinen. Vai kuinka monissa häissä olette olleet, joissa tarjoilut olisivat tulleet pizzeriasta? 

O'Connor antoi viikonloppuna aiheesta vielä toisen haastattelun. Haastattelua katsoessani itselläni heräsi sääli häntä kohtaan ja häntä kohdannut julkinen riepottelu alkoi tuntua entistäkin kohtuuttomammalta. O'Connor on hyvin vaatimattomalta vaikuttava, kohteliaasti käyttäytyvä nuori nainen. Hän on haastattelussa säikähtäneen oloinen ja tuntuu, että samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on hänelle hyvin vieras ja ehkä vähän pelottavakin asia.

O'Connor ei näytä täysin ymmärtävän toimittajan kysymyksiä, jotka koskevat seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Hän sanoo, ettei  hänellä ole mitään homoja vastaan, mutta hän ei vain yksinkertaisesti koe, että hänen uskontonsa sallisi samaa sukupuolta olevien häiden tukemisen. O'Connorin oman näkemyksen mukaan tämä ei ole ristiriitaista ja hän vaikuttaa aivan vilpittömältä tehdessään niin. "Mutta se, että tarjoilisimme homoparin häissä, olisi kuin hyväksyvä leima niille, ja sitä emme vain voi tehdä", O'Connor yrittää selittää. Kun toimittaja kysyy, mikä O'Connorin viesti seksuaalivähemmistöille olisi, hän saa soperrettua toivovansa, että homoseksuaalit voisivat hyväksyä heidät, koska heidänkin tulee hyväksyä homoseksuaalit. 

Syrjinnästä on tarpeellista keskustella julkisesti ja sitä kautta määritellä, mikä on syrjivää toimintaa ja kielenkäyttöä. On myös tärkeää osoittaa, millainen käytös ja millaiset puhetavat ovat tiedostamatonta piilosyrjintää. Ikävä kyllä, nykyinen keskustelukulttuurimme (eli some-raivo) ei erityisesti edistä yhteisymmärryksen syntymistä, eikä keskinäistä kunnioitusta tässäkään asiassa. O'Connorin tapaus on todennäköisesti vain työntänyt eri osapuolia entistäkin kauemmaksi toisistaan, mikä on erittäin surullista. Lynkkausmieliala ei edistä mitään.

On silti vain pakkoa toivoa, että nimenomaan asiallisen keskustelun myötä asiat menisivät eteenpäin. Toivottavasti tulevaisuudessa yhdenkään samaa sukupuolta olevan parin ei tarvitsisi vaivata päätään sillä, suostuuko pitopalvelu tai floristi palvelemaan heitä, kun he juhlistavat häitään ja keskinäistä rakkauttaan.

Eräs ystäväni työskentelee nuorten parissa ja heitä seurattuaan totesi uskovansa siihen, että tulemme tässäkin asiassa elämään aivan toisenlaisessa, paremmassa maailmassa, kun olemme vanhoja. Todella toivon, että hän on oikeassa.  

En ole kovasti ääntä täällä blogissa asiasta pitänyt, mutta mulla on haave. Mun haaveena on olla valokuvaaja lähitulevaisuudessa. Tämä unelma on syntynyt viimevuoden aikana, joten olen vielä aika alkutaipaleella.

K:n siskon häissä sain hyvää harjotusta hääkuvaamisesta, viime häistä (missä olen ollut vieraana) on vierähtänyt kymmenisen vuotta aikaa! 

Tässä muutamat otokset.

Kohti unelmia!

Karou

No se hääbändi. Eihän se pääse paikalle koska... tää naurattaa. Koska Reijo Taipale varasti meidän hääbändin rumpalin. Luoja sentään. 

Sulhasen reaktio: no en mää ois välttämättä niitä halunnutkaan sinne soittamaan. 

Minun reaktio: stressaaa...ei stressaa. Stressaa. Ei stressaa. Äh. Ihan sama. 

Ostetaan balalaika ja soitetaan sit itte perhana. 

Mutta häät ilman bändiä? 

Amerikkalaiset Joel Burger ja Ashley King ovat menossa ensi kesänä naimisiin. Kun hampurilaisjätti BurgerKing kuuli häistä, he alkoivat etsiä paria Twitteristä. Melko nopeasti BurgerKing ja Burger-King löysivät toisensa ja tapasivat Skypen välityksellä. Nyt BurgerKing on luvannut maksaa Joelin ja Ashleyn häät. Tapaus on tietenkin saanut sosiaalisen median suunniltaan rakkaudesta. 

Mutta mitkä voisivat olla Suomen Burger-King -häät? Ehkä Tuurin kyläkauppa voisi tulla vastaan, mikäli toisensa löytäisivät pariskunta Vesa-Keskinen? Olisi sosiaalisessa mediassa ihmettelemistä, kun kyläkaupalla järjestettäisiin #miljoonahäät. 

Lilyn toimitus listasi tänään blogissaan kymmenen kaameinta polttarivierasta. Koska polttareita (yleensä) seuraavat myös häät, on hyvä varautua myös kaameisiin häävieraisiin. Tässä viisi horror-häävierasta (ehkä hieman kärjistettyinä): 

1) Kaikkitietävä vanhempi sukulaismies
Rasittava setämies, joka mielestään tietää kaikesta kaiken ja kailottaa mielipiteitään julki kaiken aikaa. On suorapuheinen eli loukkaava ja käsittämättömän tylsää juttuseuraa, koska puhuu lähinnä itsestään ja omasta erinomaisuudestaan. Tappaa keskustelun kuin keskustelun. Sääli heitä, jotka joutuvat samaan pöytään tämän tyypin kanssa.  

2) Kompleksinen anoppi 
Sulhasen äiti, joka ilmestyy hääjuhlaan paljastavassa asussa, pitää vaivaannuttavan tunteikkaan puheen pojalleen (ei niinkään morsiamelle) ja vetää loppuillasta kännit, minkä seurauksena päätyy tanssilattialle hämmentyneiden bestmanien ja muun sulhasen polttariseurueen kera. Lähtee juhlista viimeisten joukossa itkeskellen. 

3) Yllättäen saapuva sukulaistäti perheineen 
Sukulaistäti, joka ei ole vastannut hääkutsuun mitään, mutta saapuu yllättäen paikalle mukanaan koko perheensä. Joukkoa täydentää tädin teini-ikäisen pojan tyttöystävä. "Ai miten niin meille ei ole varattu paikkoja?". 

4) Opiskelukaveri, jolle niin sanotusti maistuu
Se yksi opiskelukaveri, joka on ihan mukava, mutta joka muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi saatuaan alkoholia. Humaltuminen tapahtuu äkkiä, eikä sitä voi olla huomaamatta; silmät alkavat harittaa, ääni koventua ja jutut härskiintyä. Esittelee mielellään tanssilattialla muuvejaan, länkyttää rasittavasti samoja asioita, mutta onneksi usein myös sammuu ennen aikojaan. Ei ole miettinyt etukäteen, kuinka päästä pois juhlapaikalta, joten jää onnettomassa tilassaan kavereidensa huollettavaksi. Veti täsmälleen samat kuviot jo polttareissa. 

5) Tahditon täti
Hän, joka kyselee hääparilta maireaan sävyyn heti vihkimisen jälkeen "no jokos teille milloin on lapsia tulossa?". Sama tyyppi kyselee myös hääparin naimattomilta sisaruksilta ja ystäviltä "koskas on sitten teidän vuoronne?". Tahdittomalle tädille voi ehkä laittaa luun kurkkuun kysymällä häneltä seuraavissa hautajaisissa yhtä maireasti "koskas on sitten sinun vuorosi?". 

Millaisia muita kauheita häävieraita tiedätte? 

Olen ollut lauantaista asti kipeänä ja olo on edelleen lievästi sanottuna surkea. Ystäväni (kiitos Ira!) vinkkasi minulle sopivasti Yle Areenasta löytyvästä sarjasta Häät pariisilaisittain. Ja mikä piristys tämä ohjelmatuttavuus onkaan ollut! 

Kuvakaappaus Yle Areenasta. 

Sarjan keskiössä on Pariisin 19. kaupunginosassa sijaitseva vanha virastotalo, joka on Pariisin suosituin vihkipaikka. Vuosittain virastotalolla sanotaan "oui" lähes tuhat kertaa. Katsojat päästetään kurkistamaan talolla tapahtuviin vihkimisiin ja tuoreiden avioparien aivan ensimmäisiin ilon ja onnen hetkiin. Siis Satuhäitä ranskalaisittain! 

Sarjan ensimmäisissä jaksoissa seurataan vielä tarkemmin kahta paria, Samanthaa ja Rémia, sekä Jin Jinia ja Floriania. Samantha on amerikkalainen ja Jin Jin kiinalainen, ja on hauskaa seurata, kuinka molemmat morsiamet tuovat Ranskassa vietettäviin häihin omaa kulttuuriaan. New Yorkista ja Pekingistä lentäneet häävieraat ihmettelevät ranskalaista menoa - ja ruokaa. 

Jos en olisi jo naimisissa, haluaisin ehdottomasti, että hääni järjestetään Ranskassa. Tunnelma vihkimisissä on käsittämättömän rento ja hyväntuulinen. Vaikka kaava on lyhyt, ehditään vihkijän edessä silti vitsailla, kerrata oikeaa tapaa lausua morsiamen nimi, kommentoida sulhasen äänenpainoa hänen sanoessaan "tahdon" ja antaa moneen kertaan väliaplodeja. Valloittavaa!  

Suosittelen siis lämpimästi klikkailemaan Areenaan. Hääohjelmaa, joka sijoittuu maailman romanttisimpaan kaupunkiin, ei vaan voi ohittaa!  

Häät pariisilaisittain Yle Areenassa. Sarjassa on kahdeksan osaa, jotka julkaistaan yksi osa kerrallaan torstaisin 19.2. alkaen.

12 aamua jäljellä hääaamuun. Vähiin käyvät neitipäivät niinsanotusti.

Kun näen ystäviäni ja kavereitani niin 90 % ajasta ensimmäinen kysymys on "No, joko jännittää?" Vastaan useimmille että ei, koska ei minun naimisiinmeno jännitä. Olen valinnut ihmisen vierelleni ja tämä on vain lain silmissä asian virallistaminen. Avopari olemme olleet jo kohtuullisen aikaan (vähän reilu kaksi vuotta). Häät ehkä vähän jännittävät, koska toivon että ihmisillä on hauskaa ja he pitävät juhlista. 

To Do -listalla on vielä asioita, mutta ainakaan toistaiseksi sinne ei ole kovin paljon tullut lisää enää. Ihan ei päästy siihen että kaksi viikkoa ennen häitä emme tee mitään, mutta onneksi jutut on sen verran pieniä (vähän askartelua, sormusten kiillotus, manikyyri jne) joten en ajatellut ottaa niistä isoa stressiä. 

Kun aurinko alkaa näyttää ensisäteitään, ja valo tulvii asuntoon alkaa minun energiatasoni kasvaa. Yhtä aikaa luonnon kanssa, herään myös itsekkin talviunilta. Elän lämmöllä ja talvi kaikessa kylmyydessään on minulle niin pitkää ja synkkää aikaa, että loputon pimeys tahtoo viedä voimani joka talvi. Nyt kevään ja kesän odotus on entistä kovempaa, sillä kesä tuo tullessaan tähänastisen elämäni suurimman muutoksen. Tai pitäisikö tässä yhteydessä edes puhua muutoksesta, sillä ei naimisiin meno kohdallani muuta muutakuin sukunimen. Elo jatkuu samanlaisena ja tuskin sunnuntaina häidenjälkeen herätessäni näytän yhtään sen enempää vaimolta kuin nytkään. Olen asiasta niin innoissani, mutta samalla paniikki hoidettavien asioiden suhteen alkaa kasvaa. Kalenterissani lukee ensiviikon kohdalla "hoida esteettömyystodistukset", nyt se siis alkaa tapahtua. Jos oikeasti alan ajatella, että kuinka nopeasti tämä aika menee, tulen hulluksi. On niin paljon asioita, joita todella alan vasta nyt tajuta, mitä on tulossa. Onneksi ensiviikonloppuna alkaa isot rattaat pyöriä ja varmaan se osittain helpottaa oloani. Toisaalta voi olla, että olen entistä stressaantuneempi kun tajuan, että aikaa on vain rajallisesti. Kaiken tämän keskellä minusta tuntuu ihan epätodelliselta, että minä tosiaan saan sanoa tahdon maailman upeimmalle miehelle ja jakaa samalla loppuelämäni hänen kanssaan! Mielessäni pyörii tuleva vuosi, ja asiat kuten: milloin saamme lapsia? Milloin on aika ajatella sellaista asiaa? Olen moneen otteeseen käynyt läpi sen hetken kun kävelen alttarille ja katson Timon seisovan siellä edessä. Tämä on ihan kuin suunnittelisin jotain, mitä teen "sitten isona". Nyt on aika todeta, että kyllä minä olen kasvanut niin isoksi, että on aika ottaa uusi askel elämässä. Ensikeväänä tähän aikaan en voi sanoa, mitään muuta kuin, että olen maailman onnellisin rouva Suortti. Ajatelkaa, neljä kuukautta! Jos ajattelen viimeistä neljää vuotta, on aika kulunut niin nopeasti, tai vaikka edes viimeistä yhdeksää kuukautta, niin aika on kulunut kuin siivillä. Hui! 

Terveisiä Tukholmasta! Täällä piispatkin kuuluttavat rakkauden perään. 

Linköpingin piispa Martin Modéus kirjoittaa tänään Svenska Dagbladetissa myös kirkon heränneen siihen, että rakkaus ja uskollisuus ovat parisuhteessa tärkeämpiä, kuin se, mitä sukupuolta osapuolet ovat. Oj, kärlek ❤️

Onnea, uskollisuutta

Luottamusta, toivoa

Ilon kyyneleitä, pienten tossujen tepsutusta

Vaurauttakin, turvallisuutta

Uskoa tulevaan

Naurua ja lämmintä syliä

Ennen kaikkea rakkautta.

Sitä minä heille toivon.

<3 <3 <3

K.K.

Toissapäiväisen politiikka-avautumisen jälkeen on hyvä siirtyä jälleen blogille ominaisempiin aiheisiin. Tilastokeskus julkisti nimittäin tiistaina tuoreimpia avioliittotilastoja. Aiheessa yhdistyy kaksi suosikkiani: Häät ja tilastot.

Suomessa solmittiin viime vuonna kaikkiaan 24 462 avioliittoa, mikä on 657 liittoa vähemmän kuin vuonna 2013. 2000-luvun huippu avioitumisissa saavutettiin vuonna 2008, jolloin solmittiin 31 014 avioliittoa (meidän mukaan lukien!). Sen jälkeen trendi onkin ollut laskeva.

Tilastojen tarkempi tarkastelu osoittaa toisenkin kiinnostavan trendin: Monikulttuuriset avioliitot lisääntyvät Suomessakin.

Vuonna 2010 avioliiton ulkomaan kansalaisen kanssa solmi 1 594 miestä ja 1 199 naista, joilla oli suomen kansalaisuus. Vuonna 2014 ulkomaan kansalaisen kansssa avioitui kansalaisuudeltaan 2 008 suomalaismiestä ja 1 799 suomalaisnaista. Vaikka luvusta laskettaisiin pois ne maahanmuuttajat, joilla on jo suomen kansalaisuus ja jotka avioituvat omasta kulttuuristaan kotoisin olevan puolison kanssa, voidaan sanoa, että saimme viime vuonna maahamme reilusti yli 3 000 uutta miniää ja vävyä ulkomailta.

Aiheeseen liittyen olen viime aikoina lukenut Siirtolaisuusinstituutin viime vuonna kustantamaa kirjaa "Monikulttuuriset avioliitot sillanrakentajina". Teokseen on koottu useiden suomalaisten asiantuntijoiden kirjoituksia monikulttuurisista avioliitoista.

Maahanmuutosta on keskusteltu viime päivinä taas tiiviisti ja niinpä huomioni kirjassa kiinnittyi tutkija Elli Heikkilän siteeraukseen Ritva Viertola-Cavallarilta. Viertola-Cavallari on tutkinut monikulttuuristen avioliittojen merkitystä yhteiskunnalle ja hänen mukaansa "maahanmuuttajapuolison integroitumisen seurauksena myös kanta-asukaspuolison perhe, suku ja ystävät muuttuvat vastaanottavaisemmiksi erilaisille kulttuureille".

Viertola-Cavallarin mukaan se, mitä perhepiirissä tapahtuu, ei voi olla heijastumatta myös ympäröivään yhteiskuntaan. "[Viertola-Cavallarin] oletuksena on, että mitä enemmän johonkin maahan muuttaa ulkomaalaisia miniöitä ja vävyjä, sitä avoimemmaksi, monikulttuurisemmaksi ja suvaitsevaisemmaksi erilaisuutta kohtaan perheet ja sitä kautta sukulaiset, ystävät ja tuttavat ja lopulta koko yhteiskunta vähitellen muuttuvat." 

Näkemys on ihanan idealistinen, eikä varmaan käytännössä läheskään aina toteudu. Joskus vaikutus saattaa olla jopa päinvastainen. Mutta silti, onhan se jotenkin hieno ajatus, että myös rakkaus vähitellen avaaa ja monikulttuuristaa maatamme. Vai mitä mieltä olette lilyläiset?

He tahtoivat.

<3<3<3

K.K.

Puolitoista kuukautta sitten astelin isän saattelemana Vanajan kirkon käytävää (joka on muuten hyvin lyhyt ja valittu urkukappale hyvin pitkä) ja sanoimme "Tahdon". Juhlat olivat mahtavat, ruoka ja juoma kelpasi vieraille ja mekin jaksettiin juhlia lähes kolmeen aamuyöllä. Päivään mahtui paljon naurua, ihania ihmisiä sekä muutamia kyyneleitäkin. Sitten koitti reissu, jossa kohdattiin paljon samoja asioita kuin häissäkin: naurua, hyviä muistoja sekä pari kommervenkkiäkin. Mutta ne kuuluvat asiaan.

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä yhteenvetopostausta jo pitkään, mutta jotenkin sanat eivät tule. Mutta ehkä ei tarvitsekaan. Kuten sanotaan, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kuvat kertokoot päivästä minun puolestani.

Blaaaah! Tarvitaanko maailmaan todella vielä yksi hääblogi lisää? No ei varmasti tarvita, mutta aloitan sellaisen silti! Vuosia blogeja lukeneena on tullut ihmeteltyä miksei rakastamaansa kirjoittamista itsekin uskaltaisi julkisella areenalla harjoittaa. Liika itsekriittisyys on saanut pyyhkimään pois jokaisen aloitustekstin, jonka kulloisellekin blogille olen kirjoittanut. Tämä kerta on kuitenkin erilainen, sillä teen tämän yleisen hyvän vuoksi, säästääkseni tulevaa sulhasta ja rakkaita ystäviä liialliselta häähömpältä. Tämä toimikoon kanavana purkaa iloa ja intoa tuleviin häihin liittyen ja samalla avoimena päiväkirjana jonka pariin voin itse palata vielä pitkään. On hyvin mahdollsita, että aiheet tulevat kulkemaan vaikka missä, sillä kun minä kerran pääsen kirjoittamisessa vauhtiin, voi juttua tulla laidasta laitaan! Kevät on kulunut vahvasti gradun parissa, joten kaiken tieteellisen tekstin rinnalle kaipaan todellakin jotain kevyempää, ihanampaa ja vähän vaaleanpunaisempaa.

Jotta en ihan anonyyminä täällä kirjoittele, muutama sana minusta. Olen kolmeakymppiä kolkutteleva tyttö (nainen nyt vain kuulostaa oudolta) Helsingistä. Tai Espoosta minä olen ja ylpeästi olenkin, mutta tätä nykyä ihmettelen elämän menoa Helsingin kattojen yllä. Rakastan merta, musiikkia, elokuvia, Suomen saaristoa, Helsinkiä ja Kööpenhaminaa, ystäviäni ja perhettäni. Olen intohimoinen sisustaja, innostun muodista, kauniista asioista, kukista (ja meikeistä, hah!) mutta arvoni ovat jossain ihan muualla kuin meikkipussini pohjalla. En määrittele itseäni puolisoni kautta, saati sitten morsiamena, mutta tällä areenalla ja teemalla jutut keskittyvät nyt lähinnä elämän pinnalliseen puoleen. Opiskelen markkinointia ja tarkoitus olisi valmistua kauppatieteiden maisteriksi ensi syksynä. Pienenä toivoin olevani poika tai koira (olin yllättävän vanha ymmärtäessäni ettei tämä ole mahdollista), ja koitin pysyä veljieni ja pihan poikien perässä parhaani mukaan. En tiedä yhtään mitä elämälläni haluan tehdä, mutta tiedän kenen kanssa haluan sen jakaa. 

Meistä: Olemme pitäneet yhtä melkein vuosikymmenen. Tulevan sulhaseni näin ensimmäisen kerran ystäväni luokkakuvassa. Ikää minulla oli 14 vuotta, tulevalla sulhasella 16. Noh, elämä kuljetti pitkän aikaa molempia omilla poluillaan, mutta sitten parikymppisenä joutui poikakin toteamaan, että tuo tyttö taitaa auttamattomasti olla minua varten. Yhdessä kuljettu pitkä matka on toki näyttänyt molemmista ne arkiset ja tylsätkin puolet, mutta tässä me vielä ollaan. Going strong, niinkuin isäni sanoisi. Häitä vietämme heinäkuussa 2016 Suomenlinnassa, Tenalji von Fersenin juhlatilassa. Halusimme saaristohäät, mutta logistisista syistä päädyimme kuitenkin Helsinkiin. Suomenlinna on meille molemmille merkityksellinen paikka, ja vihkiminen majakassa on mahdollista onneksi ihan täällä kotikaupungissakin.

Tästä se sitten lähtee !

Ps. Blogin nimi tulee tästä:

Häät ruokkivat helposti kulutushysteeriaa ja yhden päivän nimissä tulee hankittua kaikkea maan ja taivaan väliltä. Suurta juhlaa suunnitellaan usein toista vuotta, jonka aikana Pinterestit ja Etsyt saavat haluamaan kaikkea mitä markkinoilla on tarjota (enkä minä ole tässä mikään poikkeus!). Periaate josta olen päättänyt parhaani mukaan pitää kiinni, on hankkia mahdollimman vähän mitään vain häitä varten. Pidän itseäni jokseenkin laatutietoisena kuluttajana ja ajatus kaikenlaisen tavaran kerryttämisestä vain häitä varten tuntuu jo ajatuksena ekologisesti kestämättömältä. Olen ilolla seurannut sivusta hääkirppareita, joissa tavarat saadaan ainakin osittain uudelleen kiertoon ja tuotteiden elinkaari täten pidemmäksi. Kaikkea ei todellakaan tarvitse ostaa uutena, tai ylipäätään omistaa. Useat yritykset tarjoavatkin tuotteitaan vuokralle aina hääpuvusta häiden rekvisiittaan, astioihin ja koristeisiin. Usein myös lähipiiristä keräämällä voi saada haalittua häiden osasia yhteen. 

Olemme kihlattuni kanssa molemmat opiskelijoita vielä hetken, joten rahaa ei varsinaisesti tule ovista ja ikkunoista. Laadusta en halua tinkiä, mutta usein vähemmän on enemmän ja säästöt syntyvät toivottavasti tätä kautta. Juhlapaikkamme hintalappu on kohtalaisen korkea, mutta tila on jo itsessään niin kaunis, että sen kummempia koristeita se ei kaipaa. Tarkoitus on hyödyntää pitkälti jo meillä entuudestaan olevia maljakoita ja kynttiläpidikkeitä, joiden uskon hyvin riittävän luomaan tilaan toivotun tunnelman. Lisäksi olen rekrytoinut lähipiirini säilömään hillopurkit ja purnukat talteen, sillä ne ajavat sekä maljakoiden että tuikkujen asemaa ihan sellaisenaan. Kukissa mielestäni yksinkertainen on kaunista ja edullisimmat vaihtoehdot voivat hyvinkin olla niitä parhaimpia.

Mitä itseeni ja minusta koituviin kuluihin tulee, koitan tasapainotella pihistämisen ja panostamisen välillä. Tarkoitus on tehdä hankintoja pitkin matkaa ja huolella harkiten En halua hääkenkiä tai häälaukkua - haluan kengät ja laukun joille on käyttöä vielä vuosiksi eteenpäin. Sen verran itseään on lupa huijata, että panostaa kunnolla tiettyihin hankintoihin häiden varjolla. Kuulun siihen morsian-ryhmään, joka on ajatuksen tasolla suunnitellut häitään pikkutytöstä asti, joten tiettyihin asioihin haluan vääjäämättä satsata. Kirjoittelen matkan varrella varmasti niin mekoista, kauneudenhoidosta kuin morsiamen asusteistakin, mutta tässä kohtaa tämä toimii kuvastamaan ajatuksiani asiasta. Tähän kirjoitukseen minun on myös hyvä itse jatkossa palata, kun omat periaatteet alkavat taipumaan lukuisten ideoiden edessä. Palaan myös budjettiasioihin tarkemmin, kun kokonaiskuva alkaa hahmottua paremmin. 

Loppuun haluan korostaa, että kaikki tekevät asiat omalla tyylillään ja sen mukaan mikä kullekkin on tärkeää ja ennen kaikkea mahdollista. Onneksi ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, vaan jokaisen juhla muotoutuu erilaiseksi eri tarpeiden, toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Luovuutta ja mielikuvitusta käyttäen pienenkin budjetin voi saada riittämään pitkälle ja luotua paljon persoonallisemmat häät kuin mitä pelkällä rahalla voi ostaa.