Häiden käytännönjärjestelyjen käynnistyessä monen to do -listan ykkösenä ovat vihki- ja juhlapaikan valinta. Tästä on ainakin pk-seudulla hyvä lähteä liikkeelle, sillä kuten saimme huomata, suosituimmat juhlapaikat varataan täyteen jo puolitoista vuotta ennen hääjuhlaa. Näitä valintoja edeltää usein ainakin suurpiirteinen vieraslistan hahmottelu sekä alustavan budjetin laadinta, jotta selviää minkä tyyppiselle ja kokoiselle tilalle on tarve ja toisaalta millaiseen tilaan oma budjetti taipuu parhaiten. Koska juttua riittää yllin kyllin, aloitetaan ensin vihkimisestä.

Meille oli alusta lähtien selvää, että haluamme järjestää häät lähellä merta. Olen purjehtinut (tai minä mitään ole purjehtinut, korkeintaan köysiä kiristellyt ja pinnassa istunut) pienestä tytöstä lähtien ja elämäni onnellisimmat muistot sijoittuvat Suomen saaristoon. Kihlattuni on käynyt laivaston ja myös hänelle meren läheisyys oli paikan valinnassa ehdoton. Perheellämme on mökki Turun saaristossa ja alkuperäinen toiveemme oli tulla vihityksi joko mökkisaaremme pienessä puukirkossa tai läheisellä majakkasaarella. Logistisista syistä ja vieraslistan koosta johtuen päätimme kuitenkin siirtää hääsuunnitelmat Helsinkiin. Vaikka häät ovat ennen kaikkea kahden ihmisen juhla, pyrimme pitämään matkan varrella mielessä myös sen, millainen päivästämme muodostuu vieraillemme. 

Kuulumme molemmat kirkkoon ja vihkimisemme tulee näin ollen olemaan kirkollinen. Uskonto on etenkin minulle ennen kaikkea osa kulttuuriperimää ja jotain sellaista jota kuljetan mukanani ottamatta tässä sen enempää kantaa kaikkiin kirkon edustamiin arvoihin. En ole erityisen uskonnollinen ihminen, mutta näkisin että Suomessa kirkko on tehnyt ja tekee edelleen paljon tärkeää työtä esimerkiksi vähävaraisimpien ja yksinäisten auttamisessa.

Vihkikirkoista valikoitui jo alkumetreillä selkeästi kolme mahdollista vaihtoehtoa ja lopullisen valintamme teimme juhlapaikan varmistuttua. Vaihtoehtoina olivat:

Helsingin Vanhakirkko:

(kuva:http://www.helsinginkirkot.fi/fi/kirkot/vanhakirkko)

Kaunis vanha puukirkko sijaitsee Kampin hautausmaalla (tuttavallisemmin ruttopuistossa) lähellä kaupungin ydinkeskustaa. Helsingin Vanhankirkon viehätys ainakin minulle syntyy siitä, että kirkko on verrattain pieni ja intiimi ja sisätiloiltaan vaalea ja erittäin kaunis. Myös ulkoapäin kirkko on upea, ja se onkin yksi Etelä-Helsingin suosituimmista vihkikirkoista. Juhlapaikkamme varmistuttua tämä vaihtoehto sai kuitenkin meidän osaltamme jäädä.

Helsingin Tuomiokirkko

(kuva:http://www.helsinginkirkot.fi/fi/kirkot/tuomiokirkko)

Helsingin Tuomiokirkko on yksi kaupunkimme kauneimmista rakennuksista ja Vanhankirkon tavoin todella suosittu vihkikirkko. Kotimme sijaitsee kirkon lähellä, joten ohitan sen koulumatkallani päivittäin. Kirkon vihreä kupoli näkyy myös kotimme ikkunasta, josta saatan katsella sitä pitkänkin tovin teekuppi kädessä ikkunalaudalla istuen. Tuomiokirkko on yksi niistä harvoista rakennuksista Helsingissä, joita muistan ihastella aina sen ohi kulkiessani (oman kaupungin ihmeille kun tulee liian usein sokeaksi). Selkein suhde meillä molemmilla on näistä syistä johtuen juuri Tuomiokirkkoon, mutta omaa vihkimistämme ajattellen totesimme sen tarpeettoman suureksi ja näyttäväksi. Vaikka pitkää käytävää kulkiessa olo olisi varmasti kuin prinsessalla, ei valintamme osunut tähänkään.

Suomenlinnan kirkko

(kuva:http://www.helsinginkirkot.fi/fi/kirkot/suomenlinnan-kirkko)

Kuten aiemmin mainitsin, oli alkuperäinen toiveemme tulla vihityksi majakkasaarella. Kun päätimme siirtää häät Helsinkiin, oli vaihtoehtoja tätä ajatellen olemassa vain yksi. Kartoitettuamme kattavasti Helsingin merellisten hääpaikkojen tarjontaa, päädyimme Suomenlinnaan ja Suomenlinnan kirkkoon. Vahvin syy tälle oli se, että kyseessä on todella edelleen toiminnassa oleva majakka ja sen sijainti Suomenlinnassa sai muut vaihtoehdot unohtumaan nopeasti. Kirkko on sisätiloiltaan kaunis ja yksinkertainen. Kooltaan kirkko on toiveisiimme ja tarpeisiimme nähden juuri sopiva. Kivilattia on kaunis ja mahtipontisen alttaritaulun sijaan kirkon etuosaa koristaa puinen risti ja korkeat ikkunat. 

Kävimme kurkkaamassa kirkkoa sisältä huhtikuussa. Jos innostun tästä blogi-hommasta ihan tosissani, on edessä kunnollisen kameran hankinta. Tässä kuitenkin (huonolaatuinen) kuva kirkon etuosasta.

Johtuen juhlapaikkamme täyteen varatuista kesälauntaista, päädyimme valitsemaan hääpäiväksemme perjantain. Tästä syystä emme voi vielä varata kirkkoa, sillä nyt toukokuun ensimmäisellä viikolla auki oleva varauspalvelu koskaa vain vuoden 2016 kesälauantaita. Joudumme siis vielä tovin odottelemaan vuoroamme, sillä arkipäivälle kirkon voi varata vasta vuotta ennen vihkimistä.

Mikäli kirkko on vielä ensi vuoden kesälauantaille varaamatta, löytyy lisätietoa ja linkki varauslomakkeeseen täältä:

http://helsinginseurakunnat.fi/seurakunnat/tuomiokirkkoseurakunta/uutiset/2015/04/3JCsn5xkl.html

"Yhteinen haaveemme oli näyttää hyvältä hääkuvassa". 

Ylläoleva otsikko oli eilen Ylen luetuimpien uutisten joukossa. Juttu käsittelee laihdutusleikkauksia.  

Yli kahdella miljoonalla suomalaisella on ylipainoa ja häät ovat monelle syy aloittaa painonpudotus. Hääpukuliike Niinattaren omistaja Niina Kuhta kertoi hiljattain Häät-lehdelle, että "melkein jokainen hääliikkeeseen tuleva morsian kertoo olevansa dieetillä, kokoon ja ikään katsomatta". Kuhta esiintyy tällä hetkellä Livillä pyörivässä Jutta ja hurjat häädieetit -ohjelmassa.

Yhdysvalloissa häädieetit on tietenkin viety aivan äärimmäisyyksiin ja morsiamille on tarjolla jos jonkinlaista laihdutuskeinoa. Sairaalloiselle ja äärimmäisyyksiin menevälle laihduttamiselle häitä varten on jopa oma termi: Brideorexia. Eräänä esimerkkinä liian kovasta häädiettaamisesta pidetään Cambridgen herttuatar Catherinea, jonka Dukan-dieetin on katsottu menneen jo liian pitkälle. 

On totta kai ymmärrettävää, että jokainen haluaa tuntea hääpäivänään olevansa parhaimmillaan. Ymmärrän senkin, että omaa hääkuvaa voi olla hankalaa katsoa, jos oma ulkomuoto ei miellytä. Mutta samaan aikaan tuntuu surulliselta, että hääpäivästä otetaan niin paljon paineita, että se ajaa hääparit ankarille dieeteille. 

Lueskelin taannoin amerikkalaisen Rachel Estepan "More to Love With Rachel" -blogia. Pluskokoinen Rachel kertoo blogissaan, ettei suinkaan laihduttanut häitään varten, vaikka tunsikin siihen kyllä jossain vaiheessa painetta. Asiaa mietittyään hän tuli siihen tulokseen, että olisi hullua yrittää laihduttamalla muuttua joksikin toiseksi. Hääpäivässä on kuitenkin kyse siitä, että sitoudut puolisoosi, joka rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet.  

Eikä Rachelin hääkuvia katsoessa todellakaan tule ajatelleeksi, että siinäpä on XL-kokoinen morsian. Kuvissa näkyy yksinkertaisesti onnellinen, rakastunut ja upea nainen. Kuvista siis välittyy se kaikkein olennaisin. 

Siispä vinkki kaikille hääpareille: Häiden järjestämisessä on paljon työtä ja se on riittävän aikaa vievää ja stressaavaa ilman laihdutusprojektiakin. Keskittykää toisiinne, älkää vyötäröihinne. Veikkaan, että se jos mikä saa teidät näyttämään hääpäivänänne todella upealta. 

Viime aikoina mielessä pyörineitä asioita:

- Pitäisi muistaa kirjoittaa synnytyksestä, ennen kuin tapahtumat alkavat unohtua. Olen tai nut jo hukata epikriisin ja äitiysneuvolakortinkin, enkä ole vielä edes ehtinyt jälkitarkastukseen.

- Toisesta synnytyksestä palautuminen on ollut todella hidasta, oma keho tuntuu ihan omituiselta edelleen. Toisaalta on outoa, miten lapsensaannit kerta toisensa jälkeen vaikuttavat joihinkin asioihin kuitenkin tosi positiivisesti, kuten seksiin ja anoppisuhteeseen.

- Tuleva muutto maalle. Ollaan siis muuttamassa parin vuoden päästä huitsinnevadaan, koska miehen vanhempien maatila on siellä ja koska en ihan täysin ymmärtänyt mitä kysymys "mitä sä ajattelet maanviljelystä?" kätki sisälleen silloin, kun ensimmäistä kertaa lähdin opiskelijabileistä J:n luo yöksi.

- Töiden aloittaminen. Sitten joskus. Yliopiston mailiin on jo pari kertaa tullut houkutteleva työtarjous tulevalta kotikylältä. Oli pakko ottaa yhteyttä ja kertoa, että en nyt ihan vielä pysty hakemaan paikkaa, mutta tulossa ollaan! Kuntayhtymän hoitotyönjohtaja halusi soitella ja kuulla suunnitelmistani, ilmeisesti psykologi maaseudulla on yhtä harvinainen ilmestys kuin yksisarvinen pellon reunalla.

- Gradu. Muistan vieläkin millainen kaiku sanalla gradu oli silloin, kun olin 14-vuotias. Siitä tuli mieleen joku pölyiseen pimeään huoneeseen kuudeksi vuodeksi linnoittautunut pitkätukkainen humanistinainen. Nyt gradu tuntuu vain yhdeltä vähän suuritöisemmältä koulutehtävältä. Suurilta tuntuvat asiat pienenevät sitä mukaa, kun niitä alkaa itse saada kiinni.

- HÄÄT! Naimisiin! Koska hoitotyönjohtaja toivoi, että suorittaisin työharjoittelunkin maalla, meidän muuttosuunnitelmat aikaistuivat vuodella. Eli hääkesä olisikin jo kesä 2016! Olen ehtinyt parin viikon aikana tehdä kymmeniä to do -listoja ja budjettilaskelmia. Joka kerta lenkillä kuuntelen Putron Olet puolisoni nyt ja Disco Ensemblen Second Soulin, kuvittelen itseni kävelemässä alttarille iskän käsipuolessa/laittamassa sormusta/tanssimassa häävalssia ja vollotan.

- Luonnollisesti seuraava mieleen putkahtava ajatus: Apua mun pitää laihduttaa ainakin 20 kiloa! En todellakaan osta yli 38 koon hääpukua. Nyt jos koskaan on hyvä hetki tehdä elämänmuutos ja olla sit koko loppuelämän hoikka. Alotan heti huomenna. Tai heti viikon päästä kun lähdetään täältä mummulasta kotiin, täällä on kuitenkin aina kahvin kanssa herkkuja eikä voi vastustaa...

Viime aikoina äiti on ollut vähän poissaoleva, kun on pitänyt tutkia hääpaikkoja/hääpukuja/häävalsseja/hääkokemuksia/häädieettejä. Mitä näitä nyt on.

Kun päätimme siirtää häät saaristosta Helsinkiin, alkoi perusteellinen juhlapaikkojen läpikahlaus. Matkan varrella varteenotettavia vaihtoehtoja oli lukuisia ja kartoitimme myös lähikaupunkien, lähinnä Vantaan ja Espoon, juhlapaikkatarjontaa. Paikkoja tuntui alkuun olevan valtavasti, mutta kun vieraslistan koko ja muut kriteerit alkoivat hahmottumaan paremmin, myös vaihtoehtojen määrä väheni kuin itsestään.

Hyviksi havaittuja sivustoja juhlapaikan etsintään ovat muun muassa venuu.fi ja bestdayever.fi. Molemmat sivustot mahdollistavat paikan haun erilaisten kriteerien perusteella, joka helpottaa vaihtoehtojen rajaamista huomattavasti. 

Ohessa listausta joistakin vaihtoehdoista, jotka etsinnän alkumetreillä listallemme pääsivät. 

Nimeä klikkaamalla pääset suoraan paikan omille sivuille.

Villa Smeds

Villa Kivi

Villa Andania

Espoon kartano

Ravintola Boat House

Katajanokan kasino

Kulosaaren kasino

Lonna

NJK

Ravintola Saari

Ravintola Saaristo (Klippan)

Wanha Bäckby

Poliisien kesäkoti

Uunisaari

Ravintola Särkänlinna

Vanha Viilatehdas

Villa Ivan Falin

Teatterimuseo

Merimelojien maja

Ravintola Koskenranta

Valkosaaren telakka

Suomenlinnassa vaihtoehtoja oli useampia:

Pirunkirkko

Tenalji von Fersen

Suomenlinnan Upseerikerho

Ravintola Walhalla

Valtaosa yllä näkyvistä paikoista sijaitsee Helsingissä meren läheisyydessä. Melko pian ensimmäinen listauksen jälkeen saimme rajattua vaihtoehtojen määrän huomattavasti pienemmäksi. Kävimme katsomassa Katajanokan kasinoa, Uunisaarta, Merimelojien majaa, Pirunkirkkoa ja Ferseniä paikan päällä, Boathouse ja Kulosaaren kasino olivat meille entuudestaan tuttuja.

Alustavia varauksia teimme lopulta Särkänlinnaan, Skattan kasinolle, Merimelojien majaan, Pirunkirkkoon ja Tenalji von Ferseniin. Tarjouspyyntöjä tulimme näiden ohella tehneeksi NJK:lle, Ravintola Saareen ja Uunisaareen. Lopulta päädyimme kuitenkin Suomenlinnaan, valintaan joka alusta alkaen tuntui olevan se ainut oikea. Eniten haastetta aiheuttikin valinta Pirunkirkon ja Fersenin välillä, sillä tilat ovat keskenään erityylisiä, mutta molemmat erittäin kauniita ja tunnelmallisia. Suomenlinnan tiloihin järjestetään avoimia iltanäyttöjä silloin tällöin, ja kävimme (taas) eilen tutustumassa tilaan ja sen mahdollisuuksiin vähän tarkemmin. Palaan juhlapaikkamme esittelyyn vielä erikseen. Alla ensikurkkaus tilan tyyliin!

Piti kirjoitella seuraavaksi vähän tarkemmin meidän juhlapaikasta, mutta mekot ovat tunnetusti aina se kiinnostavampi aihe! Yksi suurimmista morsiameen liittyvistä kulueristä on usein hääpuvun hankinta. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Suomeen on vähitellen rantautumassa maailmalla suosittu kahden puvun käyttö hääpäivän aikana; toinen seremoniaa, toinen iltajuhlaa varten. Hääpuku on yksi niistä hankinnoista, jota on vaikea perustella pitkäaikaisena sijoituksena, kuten hääpäivän asusteiden kohdalla toivon voivani tehdä. Kyllä se vain on myönnettävä, että kovasti minunkin tekisi mieli hankkia kaksi erillistä mekkoa. Järki sanoo, että idea on idioottimainen, sillä hääpukua voi pääsääntöisesti muutenkin käyttää vain sen yhden kerran, ja huomattavalla rahallisella panostuksella luulisi, että mekko pysyy päällä edes yhden kokonaisen päivän verran. Vartalotyyppini vuoksi uskon päätyväni joko A-linjaiseen, suoraan tai tanssiais-tyyppiseen hääpukuun, jota prinsessamekoksikin kutsutaan. Ihastelen kyllä etäältä merenneitomallisia ja kapealinjaisia pukuja, mutta näillä mitoilla sellaiset taitavat nyt minun osaltani jäädä. 

Unelmieni puvun löysin jo pitkän aikaa ennen kosintaa. Hintalapussa lukeva summa kuitenkin jättää tämän puvun haaveiluasteelle. Kyseessä on Paolo Sebastianin Swan Lake -puku, joka on minusta henkeäsalpaavan kaunis. 

(kuva: nearlynewlywed.com)

Siinä missä yksinkertainen on minusta tyylikästä ja kaunista, teen hääpuvun kohdalla jonkinlaisen poikkeuksen. Koristekivistä ja kaiken maailman härpäkkeistä en tälläkään alueella innostu (yhtä poikkeusta lukuunottamatta), mutta tyllihelmat ja pitsi puhuttelevat erityisesti. Toisaalta yhtälailla myös pelkistetyn kauniit puvut miellyttävät silmääni. Toimin rakkaan ystäväni kaasona tulevana kesänä ja hänen mukanaan Helsingin hääpukuliikkeitä on tullut kierreltyä jo jonkin verran ja valikoimaa näyttäisi olevan laidasta laitaan. Jokaiselle siis jotakin! Ystäväni päätyi lopulta Niinattareen ja kauniiseen White One'in pukuun. (White One on Pronoviaksen edullisempi sisarmerkki)

Pronovias on yksi maailman suurimmista ja tunnetuimmista hääpukuvalmistajista, ja heidän mallistonsa vuodelle 2016 julkaistiin hiljattain. Ensimmäiset pre-malliston puvut tulevat ainakin Stockmannin hääpalveluun touko-kesäkuun vaihteessa. Näihin aikoihin valikoiman koko on varmaankin suurimmillaan, sillä sekä 2015 että 2016 -mallistojen puvut ovat molemmat ainakin osittain saatavilla. Suomessa Pronoviasta myy käsittääkseni ainakin Stockmann ja Seremonia Helsingissä sekä Morsiusgalleria Tampereella. Alla näkyvä 2016 kokoelman Prismal-puku on se poikkeus, joka minulle vahvistaa säännön. Koristekivin kirjailtu yläosa ja valtava tyllihelma eivät todellakaan ole sitä mitä unelmapuvukseni olisin ajatellut, mutta jostain syystä mekko on minusta todella kaunis. Valitettavasti ainakaan Stockmannin valikoimiin kyseistä mekkoa ei ole tulossa, mutta sen voi halutessaan tilata ostositoumuksella heidän kauttaan. Pronoviaksen hääpuvut eivät tunnetusti ole edullisimmasta päästä. Tämän kyseisen mallin hinta on kuitenkin heidänkin mittakaavassaan korkea, muistaakseni hieman yli 3000 euroa. Eipä taida olla minun mekkoni siis tämäkään. 

(kuva: Pronovias.com)

Kuten yllänäkyvistä esimerkeistä voi huomata, minua viehättävät puvut, jotka taittavat sävyltään hieman nudeen / shampanjaan. Haluan ehdottomasti, että puku on selvästi vaaleansävyinen, mutta puhtaanvalkoinen ei minulle ole se ainut oikea vaihtoehto. Jos päätyisin hankkimaan hääpäiväksi kaksi pukua, olisi toinen niistä varmasti tyyliltään alla olevan kaltainen. Lyhyt valkoinen mekko on French Connectionin Kristal Lace Layer Dress. Voisin oikeastaan nähdä itseni tämän tyylisessä mekossa koko hääpäivän ajan, vaikka vain yhteen pukuun päätyisinkin. 

(kuva: asos.com)

Prinsessaunelmien ja toisaalta sitten tällaisen simppelimmän tyylin ohella ajattelen, että olisi kiva ja toisaalta tärkeäkin tukea suomalaista käsityötä. Olen siinä käsityksessä, ettei puvun teettäminen mitenkään automaattisesti ole aina se kalliimpi vaihtoehto. Ja suomalaisia suunnitelijoita on toki sellaisiakin, jotka tarjoavat valmismallistoja, joista mieleisensä pukumallin voi valita. Erityisesti kansainvälisestikin ansioituneen Minna Hepburnin vintage-henkinen tyyli miellyttää omaa silmääni. Sivuilla Minna-brändiä kuvaillaan termillä "Eco Luxe". Kaunista JA ekologisesti kestävää? Kyllä kiitos! En muuten tiedä kuinka monet häät pitäisi juhlia, että pääsisi toteuttamaan kaikki erilaiset unelmansa. Prinsessa vai luonnonlapsi, kas siinä vasta (varsin länsimaalainen) pulma! Voisin täällä blogin puolella itseasiassa toteuttaa pari erilaista vaihtoehtoa aina häiden teemasta morsiamen tyyliin saakka. 

(kuvat:minna.co.uk)

Olen ainakin toistaiseksi sitä mieltä, ettei hääpukua kannata hankkia liian hyvissä ajoin. Mieli (ja kroppa) voi muuttua matkan varrella moneen kertaan, vaikka oman tyylinsä hyvin tuntisikin. Lisäksi haluan ehdottomasti kartoittaa edullisemmat vaihtoehdot ennen kuin lopullista päätöstä puvun suhteen uskallan tehdä. Tarkoitus olisi käydä ihan kokeilumielessä myös Tallinnan puolella katsastamassa hääpukutarjontaa. Annabella nimiseen liikkeeseen olen useammassakin hääblogissa jo törmännyt, mutta en ole vielä tarkemmin tutustunut kyseisen liikkeen valikoimaan. Myös käytettyjen pukujen markkinat on kahlattava läpi huolella. Onneksi tässä on vielä hyvin aikaa etsiä ja kokeilla. Eiköhän se oikeakin sieltä aikanaan vastaan kävele :)

Noniin! Aika palata aiotuille raiteille ja juhlapaikkamme esittelyn pariin. Alkuun vielä muutama sananen siitä, miten Ferseniin lopulta päädyttiin. Loppuvaiheessa meillä oli siis neljä vaihtoehtoa joiden välillä arvoimme melko pitkään. Nämä olivat Särkänlinna, Merimelojien maja, Pirunkirkko ja lopulta valitsemamme Tenalji Von Fersen.

Särkänlinna kuuluu käsittääkseni Suomenlinnan kaupunginosaan ja on erillinen saari Suomenlinnan lähellä. Saaressa toimii samalla nimellä kulkeva ravintola, joka kuuluu Royal Ravintoloille. Emme lopulta päässeet katsomaan Särkänlinnaa paikan päälle, sillä ravintola avattiin vasta vappuna, jolloin käynti olisi ollut ensimmäisen kerran mahdollinen. Kuvien perusteella tila on kaunis ja edessä avautuva avomeri teki siitä oikein varteenotettavan vaihtoehdon. Ravintolaan kuljetaan laiturilta pitkää puukujan pitkin, joka ainakin kuvissa näyttää ihanalta. Yläkerran pääsalin lisäksi ravintolasta voi vaihtoehtoisesti vuokrata myös alakerran Piper-salin, joka sekin näyttää kuvissa kauniilta. Yläkerran sali, jota pitkään mietimme, on malliltaan kapeahko ja pitkä, ja meidän vierasmäärällemme tila vaikutti ehkä hieman pieneltä. Tässä kohtaa tullaan siihen mitä kukin häiltään haluaa, sillä syömään kaikki olisivat varmasti mahtuneet hyvin. Meille oli kuitenkin alusta lähtien tärkeää, että ohjelmalle, tanssille ja spontaanille tekemiselle on hyvin tilaa. Lisäksi päädyimme siihen, ettemme halua järjestää ravintolahäitä, vaikka siinä vähemmällä vaivalla varmasti pääsisikin. 

Merimelojien maja oli vaihtoehdoista todella potentiaalinen ja mies olisi varmaankin päätynyt sinne, jos olisi asiasta yksin saanut päättää. Valtaosan kriteereistämme paikka täyttikin ja kävimme katsomassa sitä paikan päällä useamman kerran. Isot plussat tulivat keskeisestä sijainnista, meren välittömästä läheisyydestä, lämminhenkisistä sisätiloista, terassitilasta joka käytännössä katsoen on meressä kiinni, isoista tuplaovista jotka juhlatilasta saa auki suoraan terassille, pitkästä laiturisillasta joka tilaan kuljetaan ja mahdollisuudesta tuoda tilaan oma pitopalvelu ja omat juomat. Itse lopulta koin, että tila vaatisi liikaa laittoa, jotta saisin siitä niin mieluisan, ettei jälkikäteen harmittaisi mikään (tai etten stressaisi itseäni hirviöksi). Myös ulkotilat toivat tunnelmaa hieman alas, vaikka itse terassi ja sen näkymä upeita ovatkin. Pidän paikkaa edelleen hyvänä vaihtoehtona, ja täällä moni saa varmasti järjestettyä itselleen lämpimät, rennot ja ikimuistoiset juhlat. 

Pirunkirkosta en nyt kirjoittele sen enempää, totean vain, että valinta oli vaikea. Tilan sanotaan olevan sopiva 120 hengelle, eli siltä osin meille oikein hyvä vaihtoehto. Lisäksi tuhat euroa pienempi vuokrahinta, tilan tunnelma, sekä lukuisat erilliset pienet huoneet pitivät paikan kärkisijoilla pitkään. Miksi sitten ei Pirunkirkkoon? Koska Tenalji von Fersen.

(kuva: suomenlinna.fi)

Tenalji von Fersen sijaitsee noin 900 metrin kävelymatkan päässä Suomenlinnan kirkolta. Suomenlinnan sivuilla tilasta kirjoitetaan seuraavasti

Suomenlinnan sisemmässä bastionikehässä sijaitseva Tenalji Von Fetsen kuuluu saarten arvokkaimpiin rakennuksiin, ja sen holvatut salit ovat linnoituksen komeimpia. Tenalji von Fersen sijaitsee Suomenlinnan Susisaarella kuivatelakan kupeessa. Juhlasali on kunnostettu vuonna 1775 rakennettuun linnoituksen leipomon viljavarastoon. Salin rosoiset ja eläväiset tiiliholvit ja suuret ikkunat luovat tilaan erityistä tunnelmaa. 

(kuva: suomenlinna.fi)

Ennen tämän häärumban alkua en ollut tilassa koskaan käynyt, mutta kuvia ja juttuja olin nähnyt lukuisia. Tila on avara, kaunis, persoonallinen, tilava, tunnelmallinen ja aiheuttaa ainakin minulle sen vau-efektin, jota tilalta kaipaan. Tila soveltuu 200 vieraalle, mutta meidän käyttötarkoitusta ajatellen pidän hyvänä, ettei tuoleja ja pöytiä tarkitse esimerkiksi illan aikana siirtää tanssin ja vapaamman ohjelman tieltä. Vieraita meillä tulee siis olemaan ehkä noin 100, mutta uskon ettei tila tälläkään määrällä jää tyhjännäköiseksi. Tilaan saa tuoda oman pitopalvelun ja myös juomat voi hankkia itse. Tästä tietysti iso plussa! Yllä näkyvä kuva on muuten otettu tilan sisäänkäynnin luota ja kuvassa vasemmalle jää iso esiintymislava, jolta käsin häiden seremoniamestarit voivat tilaisuutta vetää (tilan vuokraan kuuluu äänentoisto- ja AV-laitteet). 

Valaistus tilassa on todella kaunis, sillä holvikaaria altapäin valaisevia spottivaloja voi himmentää tilanteen, tunnelman ja tarpeen mukaan. Valaistus on minulle ratkaiseva tunnelmanluoja. Kotonamme kattolamppu ei pala oikeastaan koskaan, vaan pienemmät valonlähteet ja noin kaksikymmentä kynttilää hoitaa asian mielestäni todella paljon kauniimmin ja paremmin. Samalla periaatteella mennään siis häissäkin. Himotuslistalla on kaikenmaailman valoverhot ja puutarhalamppujen tapaiset pallovalosarjat, mutta katson josko malttaisin mieleni, sillä Fersenissä niitä ei välttämättä tarvita. Kynttilöitä sen sijaan lataan kaikki paikat täyteen :D Siitä en tingi ! 

(kuva: venuu.fi)

Miinusmerkkisiä asioita Fersenissäkin on toki muutama. Ulkotilat puuttuvat käytännössä katsoen kokonaan, joka kesähäissä on mielestäni SE juttu. Lisäksi logistisesti paikka ei ole helpommasta päästä ja tilasta pitää poistua yhteen mennessä. Tyhjä tilan pitää olla viimeistän kahdelta. Merinäkymää tilasta ei mainittavasti ole, joka pitkään oli meille todella tärkeä kriteeri. Suomenlinnaan kuljettava lauttamatka ja merellinen tunnelma kuitenkin kompensoivat tätä nyt riittävästi. Lisäksi kävelymatkaa meren äärelle ei kovin paljon ole, jos joku haluaa jaloitella illan aikana. Potrettikuviin meri varmasti saadaan näkyviin, joten siitä ei ole huolta.

Onneksi kaikki miinukset voi selittää itselleen tavalla, jolla ne eivät jää kohtuuttomasti harmittamaan. Ulkotilojen puutteessa jengi pysyy paremmin ehkä kasassa, eikä ketään tarvitse käydä etsimässä kovin kaukaa kun morsiamen isä aloittelee puhettaan. Logistiikasta selviää aina kyllä, ehkä pienellä lisäsäädöllä, mutta selviää kuitenkin. Ja jos juhlat aloittaa tarpeeksi aikaisin, on yhden aikaan moni jo varmasti valmiskin lähtemään kotiin. Näitä minun ei siis ole syytä surra!

En tiedä lukeeko näitä juttuja kukaan, mutta olisi kiva tietää missä muut häitään juhlivat, haluaisivat juhlia tai ovat aiemmin juhlineet? Mikä teille tilan valinnassa oli/on tärkeää?:)

Hanna

Kovasti olen jännännyt kuvan lisäystä blogiin, mutta kerrankos sitä! Se on viime syksyltä Kööpenhaminasta, jossa tein opiskelijavaihtoni. Ihan kauheasti en kerinnyt neljässä kuukaudessa ikävöimään kun kuvan poika ravasi siellä alvariinsa. Mutta hyvä niin! Nyt se on aina meidän kaupunki. Joudun varmaan kirjoittamaan tänne jonkinlaisen oodin Kööpenhamille vielä matkan varrella, sen verran paljon minä kaupunkia rakastan. Se on minusta ihana matkakohde vaikka pienelle pakomatkalle häiden jälkeen. 

Hanna

Tulinkin jo aiemmin maininneeksi, että toimin ystäväni kaasona tänä kesänä. Nyt voisi olla siis hyvä hetki kirjoitella aatteita vähän tähän liittyen ja samalla omia häitä silmällä pitäen. Ennen kaikkea tässä on taas kuitenkin kyse mekoista!

Tuleva morsian on yksi pitkäaikaisimmista ystävistäni ja olen annetusta tehtävästä luonnellisesti otettu ja iloinen. On mahtavaa päästä olemaan mukana valmistelemassa heidän suurta päiväänsä. Häät poikkeavat vihkimisen osalta hieman tavallisesta, sillä toimitus tapahtuu jäänmurtajalla! Perinteisen maistraatin sijaan he halusivat jotain erilaista. Ajatus on minusta upea! Tämä toimii taas hyvänä esimerkkinä siitä, että vain mielikuvitus on rajana häitä suunniteltaessa. Kaikki on mahdollista -mentaliteetti on siis hyvä painaa mieleen! 

Meitä on kaasotiimissä kaksi, ja olemme tunteneet toisemme jo teini-iästä lähtien. Tämä tekee projektista erityisen mieluisan, kun vierellä on ihminen jonka kanssa homma luistaa ja hauskanpito on taattu. Tyylimme menee melkolailla yksiin, joten sen kanssa ei tule ongelmia. Morsian on antanut meille vapaat kädet. Koska maksamme puvut, meikit ja hiukset itse, saamme morsiamen mielestä kaikesta myös itse päättää. Tämä on tietysti reilua, mutta haluamme kyllä noudattaa tyylissämme mahdollisimman pitkälle morsiamen toiveita.

Olen mielestäni kahlannut nettikaupat läpi A:sta Ö:hön moneen kertaan, mutta kovin näyttäisi olevan vaikeaa löytää sitä etsimäänsä. Jos jokin ihana mekko onkin löytynyt, on nettikauppa ollut rapakon toisella puolen. Tämä tarkoittaa usein tullimaksuja, toimitusmaksuja ja mahdollisia palautusmaksuja, joten hankinnat ovat toistaiseksi jääneet tekemättä. 

Omia häitäkin ajatellen, muutama mekko on kuitenkin pakko esitellä. Tällaisissa voisin nähdä meidän tämän kesän kaasotiimin ja kunhan omien häidemme teema vielä hieman tästä tarkentuu, myös aikanaan omat kaasoni ja morsiusneitoni. Toinen niistä on loppuunmyyty, ja toinen tullimaksujen takana Amerikassa, joten liiaksi ei kannata ihastua ;)

(kuva: bhldn.com)

Tuo BHLDN aiheuttaa muuten sydämentykytyksiä vähän enemmänkin. Hääpuvut, morsiusseurueen puvut, morsiamen äidin puvut, asusteet, hääseurueen selviytysmispakkaukset, you name it! Kaikki on toinen toistaan ihanampaa. Tämä on juuri yksi niistä hetkistä kun pitää purra hammasta ja muistaa ne periaatteet (ja toisaalta kiittää onneaan siitä, että nämä todella ovat siellä rapakon takana). Toinen mekko on Asokselta, eli näiltä osin ihan tavoitettavissa, mutta loppuunmyyty. Törmäsin mekkoon alunperin Lilou's Crush blogin ihanan Hertan vinkkaamana, mutta  jo tällöin varaston saldo näytti nollaa. Otetaan kuitenkin hetki ihan vain sen ihasteluun: Asos Salon Lace Crop Top Midi Prom Dress <3 

(kuva: asos.com)

Tyttömäinen ja herkkä taitaa siis olla kaason mekoissa minun tyyliäni. Tuon alemman kuvan kokonaisuus on kaikin puolin ihan täydellinen. Huolettomat hiukset ja luonnollinen meikki yhdistettynä tuohon asuun - I LOVE IT ! Kaunis on kyllä se ylempikin...

Etsinnät siis jatkuvat. Aika menee eteenpäin niin hirvittävällä vauhdilla, että pian päätöksiä on pakko tehdä (pieni muistutus itselle, että tässä puhutaan nyt mekoista, hahah :D) Mutta tärkeitä juttujahan nämä mekko-asiat ovat. 

Kaasoileeko kukaan muu tänä kesänä? Mekkovinkit ovat tervetulleita, jos jotain saman tyylistä tulee vastaan! 

Hanna

Viikkoa myöhemmin: jokohan sitä pystyisi kirjoittamaan? Jep, minulla oli viikonloppuna polttarit.

Älkää pelätkö, en aio tuskastuttaa teitä minuutti-minuutilta -raportilla (sitä varten on Instagramin häshtäg #lauralovespolttarit, kunnianosoitus Lily-blogilleni tuo nimikin, tänks!), mutta antakaa nyt vähän mehustella.

Jo polttarien startti oli kreisi -- ja siihen oli muuten värvätty mukaan rakas pomomuija, Trendin toimituspäällikkö Laura Kangasluoma ja eräskin mahtimimmi Maria Veitola. Minä siis luulin olevani menossa tekemään Trendiin isoa henkilöjuttua Veitolasta lauantaina. Turussa. Hänen hotellihuoneessaan. Olihan se vähän outoa, että Veitolan kalenterissa oli tasan yksi avoin slotti koko loppukeväälle. Ja lauantaiaamuna.. Mutta huoh, outoja nuo julkkikset, minkäs teet. Sain perusteellisen briiffin, kaikki oli viimeisen päälle hiottua. Aloin sumplia tarkempaa aikaa Veitolan kanssa. Kirjoitin kivan meilin, jossa esittäydyin, harmittelin ettei olla aiemmin tavattu laajasta yhteisestä tuttavapiiristä huolimatta, jne. Veitolan vastaus oli äärimmäisen lyhyt, kuivakka ja tympeä. Menin aivan paniikkiin. Valitin Lauralle Trendiin, että yhyy, ei tästä tule mitään, mitä mä teen. Ystäville päivittelin, että ois luullut, että se Veitola on kiva, se onkin ihan mulkku, ja mikse vihaa mua? Liittyykö tää siihen, kun haukuin Hesarissa Tähdet, tähdet? (By the way, perun siis sanani: Maria Veitola on yhä luultavasti ihana. Ei ollenkaan mulkku!) Ystävät pidättelivät nauruaan ja komppailivat. Trendin Laura tsemppasi. 

Vappupäivän iltana otin vihkon ja kynän käteen ja kävelin kohti sohvan nurkkaa. Tekisin nyt kysymykset sille goddamn mariaveitolalle, joka vihaa minua yli kaiken jo etukäteen jostain syystä. Ja juuri silloin kajahtaa olkkarin ovelta "VIIS MINUUTTIA AIKAA JA LÄHTÖ!" Ja siinä nököttää Kaisu the kaaso ja 17 elämän rakasta naista. Hirveen kokoinen jengi. Menin aivan tolaltani. Ensimmäiseen puoleen tuntiin en voinut ottaa edes skumppalasia käteeni, kun tärisin niin paljon. Vielä tässäkään vaiheessa en tajunnut, että työkeikka oli kusetusta. Kun olin pakannut kassini (vai olikohan tämä ennen sitä, ei mitään käsitystä) ja ihana naisjoukko levittäytynyt olkkariimme istumaan kuohuviensa kanssa, Kaisu laittoi kännykän ruudulta videon pyörimään. Videolla Laura pahoitteli, että oli joutunut huijaamaan minua perusteellisesti. Hän puhui niin kauniisti työsuhteestamme ja oudoista ensitreffeistämme newyorkilaisessa hotellibaarissa (jep, olemme tavanneet tasan kerran livenä -- siellä), että sain jo tässä vaiheessa vedet silmiini. Sitten kamera kääntyi Maria Veitolaan! Oli tämän vuoro pahoitella lahjakasta näyttelijäsuoritustaan kusipäänä. Kumpikin toivotti minulle hauskoja polttareita. Olin tässäkin vaiheessa aivan sekaisin helpotuksesta ja shokista. Vaikka kädet tärisivät, skumppaa pystyi onneksi vetämään pillillä. Alkoi luistaa.

Esittäydyttiin rauhassa. Taas itketti joka kohdassa. Silmäni sidottiin ja minua kieputettiin. Käppäilimme kilsan verran -- minun mielestäni keskustan suuntaan, mutta ehei. Viking Linen terminaalille. No niin. Tähän kohtaan 24 tuntia holtitonta syömistä ja  juomista laivalla. Tanssimista, tarot-kortteja, haikuja exille, ystävyyden muisteloita, tulevan aviomieheni ylistämistä. Risteilimme lempilaivallani Viking Gracella ja ideahan oli mahtava: laivalla jengi pysyy koossa, siirtymisiin ei mene aikaa, ulkovaatteille ei tartte suoda ajatustakaan, viina on halpaa, musiikki diskossa taatusti nostalgista, Gracen tapauksessa myös ruoka laadukasta. Hyvin mahtui koko kööri yhteen Premium-hyttiin höpöttämään ja perkaamaan rakkauden syvintä olemusta. Ihan superia ja lähes liian idyllistä oli myös maata hierottavana ja kasvonaamiossa, nauttia mansikoita ja skumppaa katsellen aurinkoista Itämerta, lillua kaikki samassa spa-poreammeessa ja käyskennellä yhdessä neitseellisen valkeissa kylpytakeissa onnelliset hymyt naamoilla. Luksus!

Maissa lauantai-iltana rukoilin, ettei tarttisi enää bailata. Mysteeriauto kuljetti minut rakkaan Riikan kotiin, jossa seuraan liittyi vielä yksi ihana ystävä. Perillä odotti humalluttava pino pizzalaatikoita ja kylmä kalja. Yhden kieppeillä otettiin taksi lempibaariini Dynamoon, jonka iki-ihana ravintoloitsijakin oli mukana juonessa: meille oli järkätty sujuva sisäänpääsy (olkoonkin, että vältimme jonon muutenkin) ja minulle vielä jäinen skumppapullo. Voi jestas! Koko ajan piti taivastella, että miten ihmiset ovat voineet kuluttaa kallista aikaansa järkätäkseen ja säätääkseen yllätyksiä toisensa perään. (Ne olivat miettineet jopa legendaarisia krapuloitani, jolloin en pysty nielemään mitään riisinjyvän kokoistakaan: burana oli murskattu jauheeksi valmiiksi! Rakastan sinua, Sonja! Ja sille oli muuten käyttöä.) Tanssittiin. Otettiin aivan liikaa selfieitä kreisien, kauniiden ihmisten kanssa. Fisutarjotinta tuppasi nenän eteen koko ajan. Pilkun jälkeen sain vielä hampurilaisaterian paperipussissa syliini. Vielä siinäkin vaiheessa kainalossa oli piccolokuohari. Miksi, oi miksi? (Ei todellakaan muistikuvia. Liittyiköhän Liisa tähän?)

Voisin kirjoittaa viikonlopusta ikuisesti, mutta keskityn vaalimaan sitä sydämessäni. Onnellisempaa paripäiväistä tulen tuskin kokemaan monasti tässä elämässä. Eikä tarvitsekaan. Tuon voimalla menee ainakin pari vuosikymmentä. Polttarit ovat jännä juttu: vaikka ne linkittyvät parisuhteeseen ja avioitumiseen, ne ovat ennen kaikkea ystävyyden juhla. On uskomatonta nähdä omin silmin parikymmentä rakkainta ystävää samassa huoneessa, yhyttää heitä keskustelemaan keskenään, inspiroitumaan toisistaan ja ehkä ystävystymään syvemminkin. Mun tyypit! Haluaisin samalla porukalla jatkossa joka vuosi juhlimaan. Ja miksei niin voisi tehdäkin!

Kiitos on niin mitättömän kuuloinen sana. Haluaisin rutistaa rakkaistani jokaista ja sössöttää korviinsa, mikä juuri heissä on niin uskomattoman ihmeellistä ja tärkeää minulle. Onneksi taisin niin tehdäkin. Mutta kiitos nyt vielä.

Ps. Krapulani kesti sellaiset nelisen päivää. No, ruoat eivät siis palanneet suuhun kuin sunnuntaina (mitäs lähdin keulimaan ja söin ruokalusikallisen jogurttia), mutta olo oli päiväkaupalla hutera, huimaava ja absoluuttisen järkyttävä. Oikeastaan väittäisin, etten vieläkään ole aivan palautunut koettelemuksesta, mutta toivottavasti tässä lähivuosina.

Niin tai näin, se oli sen arvoista. Tuli miltei olo, että mitä niillä itse häillä. Tässä elämä on.

Pps. Jaa niin. Jos jaksatte lukea aiheesta vielä lisää, Marikin tiivisti viikonlopun postaukseen.

Jutun otsikko on monitahoinen, mutta sen taustalla tarinoita on vain yksi. Tässä siis hieman juttua siitä, miten yhdeksän vuotta yhtä pitänyt pari päätyi viimein kihloihin.

Odottavan aika on kuulkaas pitkä. En oikeasti tiedä kuinka monta kymmentä kertaa minä vuosien varrella sormusta avopuolisolta penäsin. Ja näin jälkikäteen ajateltuna se oli tarpeetonta ja turhaa. Jos jonkun neuvon voisin entiselle itselleni antaa, sanoisin että anna olla. Se tulee jos on tullakseen. En oikeastaan tiedä, mistä kova tahtotila "päästä" kihloihin lopulta kumpusi. Iso merkitys oli varmaankin sillä, että omasta ystäväpiiristä kihlajaisuutisia alkoi kuulumaan joka suunnasta. Vaikka valtavan onnellinen ystävien puolesta olinkin, jollain tasolla harmitti, että oma pitkä suhde ei ollut edennyt samaan pisteeseen. Moni myös ehkä peilaa kosintaan (tai sen puutteeseen) toisen uskoa yhteiseen elämään. Samaa taisin tehdä jollain tasolla minäkin. Fakta kuitenkin on se, ettei sormus ole tae mistään. Eikä tietysti ole avioliittokaan.

On myönnettävä että vaihtosyksyni aikana ehdin odottaa kosintaa niin yhteisellä reissullamme Pariisissa kuin Kööpenhaminen Tivolissakin. Jälkimmäinen oli minulle se dream proposal -paikka. Vaan niinhän siinä sitten kävi, että kun itse hellitti edes hetkeksi asian suhteen, sai mies vihdoin tilaisuuden toteuttaa asiat omalla tavallaan.

Niinpä minua kosittiin ystävänpäivänä Kruununhaassa Ask-nimisessä ravintolassa. Yksityiskohdat illan kulusta säästän itselleni, mutta mies sanoi nauraen, että jos ystävänpäivänä menee ravintolaan jonka nimi on Ask, täytyy siellä varmaan jotain kysyäkin! Musta rasia laitettiin pöydälle huomattavan hermostuneen kosijan toimesta. Niin se vain voi vuosien jälkeenkin jännittää. Mitä sormukseen tulee, tiesi mies aikalailla millaista tyyliä lähteä hakemaan. Olin sormuksia hänen seurassaan sovitellut, joten kokokin oli tarkasti tiedossa. Lopullisen valinnan hän teki kuitenkin itse. Ja hyvän valinnan tekikin. 

Jos jotain sattuu kiinnostamaan, on sormukseni Tillanderin. Se on luonnossa sirompi kuin kuvassa, ja juuri sellaisen minä halusin. Leveät sormukset eivät vain istu sormeeni kovin hyvin. Oli muuten jännä huomata sormuksia aikanaan sovitellessa, etteivät ne unelmien sormuksiksi ajatellut omaan käteen välttämättä istuneetkaan. Niistä unelmien sormuksista kirjoittelen kyllä lisää vähän myöhemmin. 

Miehen kihla on Papajan. Minä ostin sen hänelle pian kosinnan jälkeen. Papaja on Helsingissä Agricolankadulla sijaitseva kultasepänliike, jossa korut tehdään pääsääntöisesti mittatilaustyönä. Kihlattuni ei varsinaisesti ole mikään korumies, joten halusin että hän saa valita sormuksen mielensä mukaan. Materiaaliksi otimme hopean vaikka valkokultainenkin oli toki saatavilla. Miehelle hopea kuitenkin riittää kuulemma oikein hyvin. Niin leveyden kuin reunojen pyöristyksen sai määritellä itse. Sormuksen pinnassa näkyvä taonta aihetti pisimmän pohdinnan, sillä vaihtoehtoja oli lukuisia. Taonta tekee mielestäni sormuksesta perinteistä persoonallisemman näköisen. Se sopii kantajalleen kuin nakutettu ja olemme tosi tyytyväisiä molemmat. Lisäksi tällaisten pienten yritysten tukeminen ketjuliikkeiden sijaan on mielestäni aina hyvä juttu, vaikka oma sormukseni toki isommalta valmistajalta onkin. 

Hanna

Harva ostettavissa oleva asia arjessa tuottaa minulle niin paljon iloa kuin kukat, luonnonkukista nyt puhumattakaan. Omaksuin joitakin vuosia sitten ystävältäni tavan, että joka perjantai töiden jälkeen ostan itselleni torikukat kotiin. Ilahduttaa voi siis myös itse itseään, eikä kukkia tarvitse aina odottaa saatavaksi muilta (vaikka toki niiden saaminen on erityisen ihanaa). Torikukat ovat muuten usein edullisempia kuin kukkakaupassa myytävät kimput, joten suosittelen lämpimästi. Lisäksi fiilis on jotenkin erityinen, kun kukat hakee torilta kaupan sijaan.

Lempikukkiani ovat varmaankin pionit. Myös tulppaanit ja perinteiset ruusut tarttuvat usein torilta mukaan. Kovin kranttu en ole, ja toisinaan mukaan lähtee liljoja, auringonkukkia, tuoksuherneitä, mitä milloinkin. Menen siis pitkälti sesongin mukaan. Luonnonkukissa vasta sitten riittääkin toinen toistaan ihanampia vaihtoehtoja. Kansalliskukkamme kielo on herkkä ja kaunis (niitä oli muuten Kate Middletonin hääkimpussa). Lemmikki on äitini lempikukka ja varmaan osittain siitä johtuen myös yksi omista suosikeistani. Lapsuuskotini kotipihan omena - ja kirsikkapuun kukat pääsevät myös itseoikeutetusti listalle. 

Vaikea keksiä ketään, joka jaksaisi kiinnostua minun lempikukistani, joten asiaan. Häissä kukkiin voidaan satsata isojakin summia ja niihin saa uppoamaan rahaa juuri niin paljon kuin tohtii laittaa. Siinä missä kukat ovat itselleni suuri ilonaihe, en jotenkin näe järkevänä laittaa niihin hääbudjetista kovin suurta siivua. Ajatukseni seilaavat aiheessa aika laidasta laitaan. Toisaalta ihaninta olisi, kun luonnonkukkia voisi hyödyntää mahdollisimman pitkälle niin hääkimpussa kuin juhlatilan koristelussakin. Toisaalta se täydellinen valkoinen tai vaaleanpunainen pionikimppu voisi hyvin olla kädessäni hääpäivänä.

Juhlatilaamme kovin erikoiset tai värikkäät kukat eivät ehkä sovi, ja luulenkin päätyväni pöydissä yksinkertaisen kauniiseen (ja melko edulliseen) harsokukkaan, joka on tietysti varsin tavallinen ja käytetty valinta. Moni miettii myös, minkä verran kirkon koristeluun ja kukitukseen kannattaa satsata. Itse vihkiminen on nykyään usein niin lyhyt, ettei kirkkoon kukkia kannata mielestäni kovin paljon hankkia. Tai tietysti jos on millä mällätä, niin siitä vaan! Luulen, että meillä pieni kimppu alttarilla, hääkimppuni ja hääseurueella (kaasot, morsiusneidot, bestmanit ja kukkaistytöt) olevat pienet kukat saavat riittää. 

Hääkimppuuni en halua mitään ylimääräistä. Helmet, strassit ja muut eivät vain ole minun juttuni. Minusta usein yhden lajikkeen kimput ovat kaikkein kauneimpia. Kimppu vaikkapa kieloista tai tuoksuherneistä voisi olla yksinkertainen ja nätti. Esimerkiksi täältä Harpers Bazaarin sivulta löytyy kauniita "single bloom" -hääkimppuja, joissa on myös muutama oma suosikkini. Toisaalta ne pionit houkuttelevat kyllä. Asia voi osittain ratketa itsestään, sillä sesongit tietysti määrittävät saatavuutta lajikkeiden suhteen merkittävästi. Tai ainakin haluamastaan saa maksaa pitemmän pennin, jos kyseinen kukka on kovin kiven alla. Kukkien sesongit on siis hyvä huomioida jo suunnitteluvaiheessa. 

Jännään muuten noita kuvaoikeus-asioita sen verran, etten uskalla ainakaan tässä vaiheessa jakaa inspiraatiokuvia juurikaan muista lähteistä. Täytyy perehtyä kuvanjako-oikeuksiin ajan kanssa tarkemmin. Koitan järkkäillä Pinterestin kansioitani jossain välissä, niin voin jakaa tilini täällä. Sinne inspiraatiota onkin kerääntynyt sitten ihan huolella ! 

Loppuun täytyy antaa kukista innostuville pieni menovinkki. Vierailimme viime kesänä Haagan Alppiruusupuistossa (tuttavallisemmin Rodopuisto). Paikka on taianomainen ja kukinta on kauneimmillaan yleensä muutaman viikon ajan kesäkuussa. Ainakin viime vuonna kukinnan alkamisesta uutisoitiin kesäkuun alussa. Olin kuullut paikasta paljon, mutta se ylitti odotukseni silti. Kuin kävelisi kukkametsässä! Sinne siis pian, kunhan kuukausi tästä vaihtuu seuraavaan. Yllä näkyvä kuva on puistosta viime kesältä. 

Hanna

Ps. Nimpparionnea kaikille kukka(sille) !:)

Selailin eilen vapaapäivän ratoksi Netflixiä ja yritin löytää jotain kiinnostavaa katsottavaa. Palvelu tarjosi minulle (yllättäen) hääaiheista dokumenttia nimeltä "Love me". Kuvauksen mukaan dokumentissa "Länsimaiset miehet matkustavat Ukrainaan tapaamaan naisia, jotka he ovat löytäneet netistä postimyyntimorsiansivustoilta". 

Voi, ei. Ihmiskauppaa? Surkeita kohtaloita? Härskejä vanhoja miehiä? Epäröin hetken, mutta päätin kuitenkin laittaa dokumentin pyörimään.  

Kuva täältä. 

Dokumentti seuraa kuutta miestä, yhdysvaltalaisia Robertia, Ericiä, Bobbya, Ronia ja Travisia sekä australialaista Michaelia, jotka päätyvät etsimään puolisoa Ukrainasta kansainvälisen deittipalvelun avulla. Osalla miehistä on taustallaan avioero, osa ei ole seurustellut koskaan. 38-vuotias Travis on porukan nuorin, muut ovat noin viisikymppisiä ja siitä ylöspäin. Yhteistä miehille on se, että he kärsivät yksinäisyydestä ja haluavat löytää naisen, jonka kanssa jakaa loppuelämänsä.  

"Haluaisin löytää jonkun, joka antaisi minulle syyn olla parempi ihminen", Bobby kertoo. 

”Olen ollut yksin 12 vuotta, eikä se tunnu hyvältä. Haluan asettua aloilleni hyvän naisen kanssa", toteaa Michael. 

Katsoja tutustutetaan ensin kansainvälisen deittibisneksen maailmaan. Länsimaalaisille miehille suunnatuilla deittisivustoilla on tuhansien itäeurooppalaisten, eteläamerikkalaisten ja aasialaisten naisten profiileja ja kuvia. Naiset esiintyvät kuvissa usein vähissä vaatteissa ja varsin viettelevissä asennoissa, mikä tuntuu todella esinneellistävältä. Naisten profiileja voi selata rekisteröitymällä sivulle, mutta yhteydenpito naisten kanssa maksaa. Deittipalvelut perustelevat maksuja muun muassa sillä, että kirjeenvaihto täytyy kääntää, sillä harvat naisista osaavat englantia. 

Deittipalvelujen toinen ansaintalogiikka ovat ns. "Romance Tours" -matkat. Dokumentissa seurataankin yhtä tällaista matkaa, joka vie miehet Ukrainaan tapaamaan valtavan määrän nuoria, ukrainalaisia naisia. Kohtaamisia varten deittipalvelut järjestävät tapahtumia (socials), joissa on aina mukana noin parikymmentä miestä ja jopa parisataa naista. Deittipalvelun työntekijät kannustavat miehiä juttelemaan ja tanssimaan naisten kanssa, ja hehkuttavat kameralle, millainen paratiisi Ukraina on näille miehille, jotka eivät kotimaissaan saa juuri lainkaan huomiota naisilta. Tapahtumat järjestetään yökerhoissa ja homma näyttää välillä lähtevän täysin käsistä. Nuoria naisia ja vanhoja miehiä yhdistäviä, nuhjuisen tuntuisia tapahtumia onkin kritisoitu länsimediassa. 

Vaikka dokumentin asetelma on perinteisiä sukupuolirooleja korostava ja melkoisen epäilyttävä - varakkaat, osin jo ikääntyneet länsimaalaiset miehet etsimässä nuorta vaimoa matalan tulotason maista - onnistuu "Love me" kuitenkin käsittelemään aihetta hienovaraisesti ja välttämään ilmeisen skandaalinkäryisyyden. Koska kuten mihin tahansa, myös tällaiseen ilmiöön sisältyy monia eri puolia ja dokumentti tuo niistä kiinnostavasti esille. 

Ensinnäkin dokumentin pääosissa olevat miehet. Kaikki vaikuttavat vilpittömiltä toiveissaan löytää rinnalleen kumppani, jonka kanssa perustaa perhe. Katsojana huomaa äkkiä toivovansa, että miehet myös löytäisivät elämäänsä rakkauden. Omat sympatiani kohdistuivat erityisesti Bobbyyn ja Travisiin, joista kumpikaan ei ole oikeastaan koskaan seurustellut. 

Toinen puoli tarinaa ovat elämänkumppania itselleen etsivät itäeurooppalaiset naiset. Hyvä aviomies, perhe ja turvallinen elämä tuntuu olevan kaikkien dokumentissa esiintyvien haaveissa. Kotimaassa tulevaisuuden näkymät ovat ankeat, mutta toisaalta ajatus vanhempien, ystävien ja muiden sukulaisten jättämisestä tuntuu todella vaikealta. 

"Avioliitto on itäeurooppalaisillle naisille erittäin tärkeä asia", väittää Elena Petrova, joka pyörittää Australiasta käsin toimivaa deittipalvelua. 

"Elämä täällä on jatkuvaa taistelua ja minun on mietittävä tarkkaan, millaisia vaihtoehtoja haluan tarjota lapsilleni", kiovalainen Svitlana puolestaan miettii. 

Dokumentti ymmärtää hienosti molempia osapuolia. Olisi helppoa ajatella yksioikoisesti, että miehet vain käyttävät hyväkseen naisten elämäntilanteita saadakseen seksiä tai hankkiakseen kotiorjan tai, että naiset puolestaan hyväksikäyttäisivät miesten naistenkaipuuta päästäkseen kiinni parempaan elämään. Tarinat ovat kuitenkin monisyisempiä. Miehistä kaksi päätyy dokumentin aikana ilmeisen onnellisesti naimisiin Ukrainasta lähtöisin olevan naisen kanssa, joten kumppanuuden ja rakkauden syntyminen vaikuttaa ihan mahdollista. Ulkopuolelta on helppo tuomita perinteisestä poikkeavaa ihmissuhdetta, vaikka suhteen tilan tietävät todella vain siinä olevat ihmiset. 

"Tällaisessa suhteessa on haasteensa, mutta niinhän kaikissa suhteissa on", erään miehen äiti toteaa.  

Mutta totta kai kansainvälisen parinhakuun sisältyy paljon hämäriä piirteitä. Useampikin miehistä kohtaa ainakin epäilyksiä siitä, että heiltä on lypsetty rahaa. Toisen osapuolen motiiveja ja tunteita epäillään puolin ja toisin, kielimuurit hankaloittavat tutustumista ja kulttuurierot hiertävät. Toiveita herää, mutta myös pettymyksiä satelee. Mahdollisuus rakkaudesta sokaisee helposti silmät. Ja katsojana nakuttaa jatkuvasti takaraivossa tietoisuus siitä, että kaikille länsimaihin avioliiton myötä muuttaneille nuorille naisille ei käy hyvin.

Asetelma ja aihe ovat siis hyvin kiistanalaiset, mutta dokumentti on mielestäni erittäin hyvin tehty. Aihe herättää paljon ajatuksia, ja paikoin dokumentti on hyvinkin tunteikas. Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan. 

Love Me (2014). Ohjaaja: Jonathon Narducci. 

Heips ja hyvää perjantaita! Koska gradu vie leijonanosan ajastani tällä hetkellä, pidemmän kirjoittelun sijaan jaan teille pari youtube-linkkiä. Olen tosiaan muutaman viimeisen vuoden aikana innostunut kosmetiikasta ihan erilailla kuin ennen. En mitenkään ylpeile asialla, sillä kosmetiikkateollisuuteen liittyy paljon ongelmallisuutta esimerkiksi eläinkokeisiin liittyen ja pidän luonnollisuutta muutenkin hyvänä asiana. Ihoni meni kuitenkin ensimmäistä kertaa huonompaan kuntoon noihin aikoihin, ja tuntui että kasvot kaipasivat enemmän tuotteita, jotta ovesta pystyi lähteä ulos hyvillä mielin. Ihon tilanne parani ajan kanssa, mutta innostus kaiken maailman purnukoihin kuitenkin jäi. Ei minusta siis mikään crazy make-up lady ole tullut, vaan tyylini on melko luonnollinen, sen loihtiminen vain vaatii vähän enemmän aikaa (ja tuotteita) kuin ennen. 

Hääpäivän meikki tulee varmasti aiheuttamaan toteutuksen puolesta päänvaivaa, sillä vaikka tiedän millaisen meikin päivälle haluan, en tiedä kuka sen osaa parhaiten toteuttaa. Olen ehkä vähän turhan tarkka tässä yhteydessä juuri hiusten ja meikin suhteen, mutta minusta olisi tosi tylsä, jos en kokisi näyttäväni hääpäivänä itseltäni. En tiedä johtuuko tämä sitten jostain vanhojen tanssi -traumoista, jolloin peilistä katsoi ihan vieras ihminen.

Toisaalta meikin voisi tehdä tietysti itse, mutta en koe olevani asiassa niin taitava, että uskaltaisin sen omalle vastuulleni jättää. Häämeikissä on kuitenkin niin monta asiaa, jotka on hyvä ottaa huomioon erityisesti valokuvia ajatellen (suojakertoimen käyttäytyminen valokuvissa, liian vaalea huulipuna valokuvissa, meikin vahvuus, jotta se välittyy valokuviin jne.). Ja tottakai ne ihan perusjutut, kuten meikkipohjan kestävyys, hehku, se vedenkestävä ripsiväri! Kynnet voin vielä varmaankin hoitaa itse, sillä olen (yllätys yllätys) niidenkin kohdalla sitä mieltä, että luonnollinen ja yksinkertainen on kaikkein kaunein valinta. Palaan lempilakkojeni kanssa joku toinen kerta. 

Nyt tämä meni kuitenkin ihan jaaritteluksi! Alla on muutama bridal makeup -video, joiden tyyli edustaa sitä, mitä itse häämeikiltäni haluan. Toivottavasti näistä ideoista on iloa muillekkin. Ensimmäisenä yleisiä vinkkejä häämeikkiin liittyen meikkiguru Lisa Eldridgelta. Video on muutaman vuoden vanha, mutta miksikäs ne perusasiat siitä muuttuisivat. 

Tämä Charlotte Tillburyn Kate Mossille luoma häämeikki on aika lähellä täydellistä. Juuri tällaisen minä haluan!

Myös tämä Mary Greenwellin häämeikki on luonnollisen kaunis.

Teni Panosianin meikki on hänen kaltaiselleen tummalle kaunottarelle ihan mielettömän upea ja toimisi varmaan tällaiselle vaaleammallekin tytölle.

Sitten vielä nämä neljä kaunista vaihtoehtoa. Ylhäältä alkaen youtube-vloggaajat Melrae Segal, Marianna Hewitt, Jaclyn Hill ja Lauren Curtis. Kaikki videot edustavat enemmän tai vähemmän morsiamen luonnollista kauneutta korostavaa tyyliä hieman eri tavoin ja eri tuotteilla toteutettuna. 

Marianna Hewitt:

Jaclyn Hill:

Lauren Curtis:

Alla näkyvä viimeinen video ei oikeastaan ole häämeikki-tutoriaali, mutta se on tyyliltään juuri sellainen, jonka voisin hääpäivänä (tai oikeastaan ihan milloin vain) itselleni kuvitella. Tekijänä tässäkin Teni Panosian. 

Ei muuta kuin teekuppi (tai viinilasi) käteen ja sohvalle! Näiden katsomisessa menee nimittäin tovi ;) Kaunista viikonlopun alkua kaikille!

Hanna

Aurinko paistaa, apua! Harmaa keli kannustaa lukkiutumaan sisälle ja gradun pariin, joten nyt tekee tiukkaa. Tavoite on nimittäin saada homma pakettiin ja pois käsistä mahdollisimman pian. Kirjoittelen graduani eettiseen kuluttamiseen (ja identiteetteihin) liittyen ja aihe peilautuu paikoin kirjoituksissani täälläkin. Mitään jeesustelijan roolia en halua ottaa, mutta toisinaan on hyvä herätellä ajatuksia myös ihan itseäänkin niistä muistuttaakseen, jokainen kun tekee valtavan määrän kulutusvalintoja jo pelkästään häihin liittyen.Tarkoitus ei ole nakertaa aukkoja kenenkään pilvilinnaan, mutta koska voisin hyvin kirjoitella blogia täysin toisella aiheella, on minusta tärkeä tuoda nämä asiat myös tähän kontekstiin.

Harva haluaa miettiä, kuka sen Kiinasta tilatun hääpuvun on tehnyt, tai mihin se kaikki häihin haalittu krääsä lopulta päätyy, onhan kyse päivästä johon latautuu muutenkin ihan tarpeeksi miettittävää, rahanmenoa ja stressiäkin. Häissä on ennenkaikkea kyse onnellisista asioista ja päivää on parhaimmillaan odotettu vuosien ajan. Silti minusta olisi hyvä tiedostaa omien valintojensa merkitys. Ajattelen kuitenkin, että ihminen tavallaan äänestää rahoillaan - oli se sitten tietoista tai ei. Koska eettisen nähdään usein tarkoittavan myös kallista ja rahat ovat monilla tiukassa, on hyvä muistaa, että juuri se vähemmän on enemmän -ajattelutapa ajaa osittain saman asian. Tämä on sellainen juttu, jossa myös itselläni on edelleen paljon tekemistä. 

Korostan vielä, että kirjoitan näistä matkan varrella ihan yhtä lailla itseäni varten, sillä en suinkaan suoriudu kovin monella elämänalueella kulutukseni kannalta "puhtain paperein". Iän myötä koen, että suunta on kuitenkin oikea ja pienetkin teot ovat aina askel kohti parempaa. Ristiriita kahden "minän" välillä oli iso syy siihen, miksi halusin alkaa työstämään graduani juuri eettiseen kuluttamiseen liittyen. Toinen puoli minusta haluaa pyrkiä näyttämään hyvältä, hurahtaa viimeisimpiin tuoteuutuuksiin, rakastaa vaatteita, matkustelua, hyvää ruokaa, oikestaan kaikkea mikä liittyy kuluttamiseen. Toinen puoli ajattelee vahvasti, että maailma hukkuu tavaraan, ulkonäkö on elämässä täysin toisarvoinen asia ja tämä selfie-kulttuuri, jossa jokainen tuuttaa paikat omia kuviaan täyteen sadan filtterin läpi on suoraan sanottuna vähän sairas. Ne luovat kuvan maailmasta, jossa ihmiset tuntuvat keskittyvän lähinnä itseensä, sen sijaan että olisivat ensijaisesti kiinnostuneita siitä, että kaikilla olisi täällä edes jokseenkin hyvä olla (myös niillä joiden todellisuus on aivan erilainen kuin se jossa itse elää). Tiedän yleistäväni nyt räikeästi, enkä missään nimessä väitä, että näin aina on. Tajuatte kuitenkin varmaan mitä tällä tarkoitan. 

Mitenköhän minä nyt tällaiseen kirjoitukseen päädyin... Varmaan haen jonkinlaista oikeutusta itselleni kirjoittaa mekoista ja meikeistä, kun tuntuu että ne aiheet joista todella pitäisi puhua ovat ihan muualla. Tämä blogi on kuitenkin ensisijaisesti (ainakin toistaiseksi) hääaiheinen happy place ja ihan niinkuin aloittaessani totesin, paikka jossa voin graduni rinnalla miettiä yksinkertaisempia asioita. Nämä eettisyys- (ja ekologisuus) kysymykset kulkevat kuitenkin jatkossakin kirjoitusteni mukana, jos koen niiden olevan sellaisia, jotka tahdon erityisesti esille tuoda, vaikka sitten sivulauseessa. Sinne kolikon kääntöpuolelle koitan kuitenkin kurkata maltillisesti, jotta homma pysyy riittävän kevyenä :)

Niiden kevyempien juttujen merkeissä palaan taas seuraavan kerran... 

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Hanna

Tarkoitus oli tehdä menneen viikon mediakatsaus jo eilen illalla, mutta lämmin ilma ja valoisa, keväinen ilta veivät mennessään. Siispä viime viikon mediakatsaus tulee tässä. Tällä kertaa teemana ovat hääpuvut. 

Kuvat: Style News, Inside Edition, Häät.fi

1) Ginger Spice matki herttuatar Catherinea 
Ex-Spaissari Geri Halliwell eli Ginger Spice asteli viime perjantaina avioon F1-talli Red Bullin tallipäällikön Christian Hornerin kanssa. Yllään Halliwellilla oli lontoolaisen Phillipa Lepleyn suunnittelema hääpuku. Puku muistutti kovasti herttuatar Catherinen vuonna 2011 kantamaa hääpukua, sillä myös Halliwellin puvussa oli pitsiset hihat ja runsas helma. Lisäksi molempien kasvoja verhosi kirkkoon astellessa pitkä huntu. Gerin morsiuslapsina toimivat muuten muun muassa Emma Buntonin eli Baby-Spicen pojat Tate ja Beau. Onnea Geri! 

2) Morsian oli hukkua hääpuvussaan
Amerikkalainen Amy Zuno päätti tehdä hääpäivänään jotain päätöntä ja hypätä hääpuvussaan veteen tuoreen aviomiehensä Ericin perässä. Ikävä kyllä, iso hääpuku imaisi Amyn kokonaan veden alle, eikä hän ollut päästä kookkaan helman alta pintaan. "Tunsin puvun painon päälläni. Sitten kuulin ihmisten kiljuvan ja hyppäävän veteen perässäni. Ajattelin, että okei, menin juuri naimisiin ja nyt sitten kuolen", Amy kertoi Inside Edition -julkaisulle. Pomppu tarttui videolle ja siinä näkyy, kuinka muun muassa Amyn kaaso, aviomies ja joku vieraista kiitävät auttamaan Amya, joka haukkoo henkeään pintaan päästyään. Mitä tästä opimme? Jos aiot hääpäivänäsi hypätä veteen, riisu pukusi ensin. 

3) Stilissima lopettaa 
Suomalaiset morsiamet saivat tällä viikolla ikäviä uutisia. Hääpukuliike Stilissiman yrittäjä Hanna Koskinen ilmoitti päätöksestä lopettaa liike syksyn 2015 aikana. Koskinen kertoi Häät-lehdelle, että syynä Stilissiman lopettamiseen on kuluttajien kiinnostus edullisempiin tuotteisiin. "Olemme keskittyneet laadukkaisiin merkkituotteisiin ja juuri nyt kysyntä näyttää suuntautuvan entistä enemmän edullisempiin pukuihin. Olemme todenneet konseptimme liian vanhanaikaiseksi vastaamaan tämän päivän haasteisiin ja päättäneet lopettaa Stilissiman", Koskinen kertoo. Uutinen on harmillinen, sillä Stilissima on tullut tunnetuksi paitsi laadukkaista valikoimistaan, myös erittäin hyvästä palvelusta. Stilissimassa alkaa loppuunmyynti tänään maanantaina. 

Meillä häihin on vielä niin paljon aikaa, että oikeastaan kaikki juhlapaikan varausta lukuunottamatta on vasta alustavan harkinnan asteella. Siinä missä pitopalvelu ja valokuvaaja olisi varmaankin hyvä mitä pikimmiten varata, kaikki muu saa vielä odottaa. Olen kuitenkin käynyt kurkkimassa vihkisormuksia kartoittaakseni vähän markkinoiden tarjontaa ja hahmottaakseni missä hinnoissa mieleiset mallit liikkuvat. Sormus on valokuvien ohella usein ainut konkreettinen asia, joka hääpäivästä jää jäljelle, joten siihen ainakin itse haluan panostaa. Koru, jota kuljettaa mukanaan toivottavasti lopun ikäänsä, ei minusta ole se kaikkein huonoin sijoituskohde. Koska häiden kustannukset (vanhempiemme avustuksella) jakautuvat molempien kesken muutenkin, myös vihkisormukseni maksamme varmaankin yhdessä. 

Tuleva sormus voisi hyvin olla myös käytetty, jos sopiva vain sattuu löytymään. Ainakin Holmasto Aleksanterinkadulla myy käytettyjä koruja ja heidän näyteikkunansa katson aina kun sen ohi satun kulkemaan. Myös esimerkikiksi Helsingin Pantin Vintage-myymälä on sellainen, josta mieleisensä mallin voi hyvällä tuurilla löytää. Olen valitettavan huonosti perillä käytettyjä sormuksia myyvistä tahoista täällä pk-seudulla, joten hyviä vinkkejä otetaan mielellään vastaan! Toki on sitten kaikenmaailman ebayt ja huuto.netit, jos sellaisista omansa uskaltautuu tilaamaan. Itselleni on kuitenkin tärkeää päästä kokeilemaan sormusta, sillä kuten kihlasormuksesta aiemmin kirjoitellessani totesin, ei kaunis sormus välttämättä aina ole kaunis juuri siihen omaan käteen. 

Jos päädyn uuteen sormukseen, näkyy yksi vahva ehdokas näissä kuvissa. Meikäläisen unelmien sormus olisi joko klassinen yksikivinen solitaire, tai sivukivellinen sormus, jonka rungossa on pienemmät kivet ja keskellä sitten yksi isompi. Näissä hommissa tulee kuitenkin nopeasti hintalappu vastaan, ja siksi tämä kuvien vaihtoehto voisi hyvinkin olla minulle se oikea. Kuvan sormuksessa keskikivi on toki isompi kuin sivukivet, mutta lisäksi keskikiveä kiertävät pienemmät kivet, joka luo suuremman kokonaisvaikutelman (suhteessa pienemmällä hinnalla). Minua miellyttää lisäksi erityisesti tuo sormuksen todella kapea runko, joka korostaa keskikiveä entisestään. Rungon koko on minulle ihan liian iso, mutta aika hyvän käsityksen tästä kuitenkin saa. 

Tässä kun näitä kuvia katselen, niin tämä tosiaan on ehdottomasti tähän asti näkemistäni (realistisista vaihtoehdoista) ollut se kaikkein kaunein. Myös yhteen todella kauniiseen allianssisormukseen olen tähän mennessä törmännyt. Jostain syystä ne tuntuvat usein sormessani liian leveiltä, tätä yhtä lukuunottamatta. Allianssisormuksen etuna olisi, että voisin säilyttää kihlasormukseni vasemmassa nimettömässä, kun taas kuvien sormuksen kohdalla siirtäisin sen oikeaan käteeni. 

Vihkisormuksen teettäminen olisi myös potentiaalinen vaihtoehto, ja sitä mahdollisuutta aion tutkia varmasti tarkemmin. Alalla on paljon osaavia tekijöitä, jotka tarjoavat hyvän vaihtoehdon korukauppojen valmismallistoille. Teettämällä sormuksesta tulee varmasti kantajansa näköinen, eikä samanlaista toista tule kadulla heti vastaan. 

Timantit ovat muuten juuri yksi niistä aiheista, joihin tunnetusti liittyy paljon eettisiä ongelmia. Tällä alalla en todellakaan ole mikään ekspertti, joten en edes esitä tietäväni asiasta juuri muuta kuin sen, että tämä on ihan validi pointti tiedostaa. Käytetyn sormuksen hankinta voisi siis olla se pienempi paha tätä ajatellen, jos sen perinteisen kiven kuitenkin haluaa (ja toki käytetty sormus ylipäätään on aina ekologisempi valinta kuin uusi). Laittaisin jonkun linkin, josta luotettavaa tietoa asiasta voi hankkia lisää, mutta lähdekritiikin vuoksi en uskalla nyt näköjään laittaa yhtäkään. Kaupallisten tahojen lausumiin suhtauden aina varauksella, enkä nyt tähän hätään löytänyt yhtään täysin riippumatonta ja tarpeeksi luotettavaa lähdettä. Uusi Musta -verkkojulkaisussa on kuitenkin kattavasti esitelty aihetta ja vaihtoehtoja eettisemmälle ja ekologisemmalle sormukselle. Juttuun pääset tästä!

Mukavaa viikon alkua kaikille!

Hanna

Voi apua. 

(okei myönnän, olen just se tyyppi joka soutaa ja huopaa oman bloginsa kanssa, poistaa, luo, poistaa, luo.) 

Poistamistarve on kova,  mutta kirjoitustarve kovempi. Nyt mää pidän tästä kiinni. 

Ps. Häihin 101 päivää jäljellä. Voi apua. 

Fitness-buumi on pyyhkäissyt ylitsemme. Nyt kyykätään, mätetään rahkaa ja käytetään töissäkin lenkkareita ja lycraa. Ranteessa killuu aktiivisuusranneke ja televisiosta katsotaan Fitnesspäiväkirjoja.

Ja arvatkaapa mitä? Kohta fitness-trendi ulottuu häihin asti. Ainakin jos amerikkalaisia lähteitä on uskominen. 

Katrin Kreen (keskellä) ja Jukka Mertanen (Kreenin takana) osallistuivat lokakuussa 2013 Helsingin Messukeskuksessa järjestettyyn Hääjuoksuun. Juoksun päälle Kreen ja Mertanen vihittiin avioliittoon. 

New York Timesin mukaan urheilullisesta elämäntavasta on tullut monille kolmekymppisille lähes uskonto, jota halutaan harjoittaa myös hääpäivänä. Juttuun on löytynyt trendistä useita esimerkkejä. Paul ja Laura Donnelly juoksivat ennen vihkimistään vieraidensa kanssa viisi kilometriä. Mandy ja Brian Fabel patikoivat hääpäivänään kuusi tuntia. Aaron ja Heather Suddaby osallistuivat kymmenen mailia pitkään extreme-juoksuun vain pari tuntia vihkimisensä jälkeen. 

Trendin ovat toki huomanneet myös kaupalliset toimijat ja hääseurueille on tarjolla niin rajua bootcampia, sykettä nostattavaa cardio-treeniä kuin rauhallista joogaakin. Karkkibuffaa korvaavat mehu- ja smoothie-baarit. 

Jutun mukaan hääpäivään kuuluvat yhteiset treenit voivat olla omiaan vähentämään jännitystä, mutta myös luomaan tunnelmaa ja yhteenkuuluvuutta vieraiden ja hääparin välille. Lisäksi järjestetyt treenit ja huolella mietityt ruokatarjoilut palvelevat niitä, joille fitness on elämäntapa. Häätkään eivät ole syy jättää päivän liikuntasuorituksia väliin tai pistää ruokavaliota läskiksi. 

Nopeasti ajateltuna fitness-trendin ulottaminen häihin asti tuntuu älyttömältä. Eikö treeneistä ja ruoasta nipottaminen kannattaisi unohtaa edes yhtenä päivänä? Toisaalta kehitys tuntuu aivan loogiselta. Jos kyseessä on luontevaksi koettu elämäntapa, niin miksi sitä ei noudattaisi myös suurena juhlapäivänään? 

"Hääpäivämme oli juuri sellainen kuin halusimmekin", Mandy Fabel kommentoi New York Timesille. 

Paha siihen on mennä mitään sanomaan. 

Miltä lilyläisistä kuulostaisivat fitness-häät? 

Kirjoittelin kaasoilusta oman roolini ja mekkojen kannalta jo aiemmin, mutta vielä pari sanaa siitä, keitä omassa seurueessani tulee olemaan. Halusin noudattaa perinteisempää (amerikkalaista) kaavaa, ja pyysin tehtäviin ystävistäni kaksi kaasoa ja kaksi morsiusneitoa. Tiedän, että Suomessa yleisenä käytäntönä on, että morsiamet valitsevat ison joukon kaasoja, mutta minusta se ei jotenkin istu siihen alkuperäiseen ideaan. Oikeastaan ajattelen, että kaasoja kuuluisi olla vain yksi (maid / matron of honor) ja muu morsiusseurue koostuisi morsiusneidoista (bridesmaids). Nämä ovat tietysti aina täysin henkilökohtaisia valintoja, eikä varmasti ole olemassa oikeaa tai väärää. Mutta näin minä itse ajattelen. Morsiusneidot muuten jostain syystä sekoitetaan usein kukkaistyttöihin (flower girls), jotka ovat sitten niitä pieniä tyttöjä, jotka esimerkiksi heittelevät kukan terälehtiä kirkossa tai keskittyvät vain näyttämään söpöiltä :) Näin ainakin itse olen nämä termien erot ymmärtänyt. Matron of honor tarkoittaa naimisissa olevaa kaasoa, ja matron / maid of honorin tehtävä on tavallaan olla se "chief" bridesmaid.

Tämä neljän kopla muodostuu minulle tärkeistä ihmisistä, joista kaasot olen tuntenut ylä-asteelta lähtien. Morsiusneidot ovat tulleet elämääni myöhemmin, mutta heistä on tullut erityisen läheisiä lyhyemmän ajan sisällä. Yksi iso syy sille, että halusin tehdä jaon kaasoihin ja morsiusneitoihin oli se, että ajattelin suunnitteluhommien olevan helpompia kun riittää, että kaksi ihmistä voi päättää asioista keskenään (esimerkiksi nyt polttareihin liittyen). Toivon silti ihan yhtälailla, että morsiusneidot ovat mukana häiden suunnittelussa matkan varrella ja he ovat ihan yhtä iso hääpäivää kuin kaasotkin. Toinen tapa jolla koitin järkeillä valintojani oli se, että mietin keitä ihmisiä en osaa nähdä häissäni vain vieraina, vaan nimeomaan oleellisena osana hääjuhlaa.

Minusta morsiusseuruetta muodostettaessa on hyvä miettiä myös, ovatko nämä ihmiset sellaisia, jotka haluavat tällaisessa "projektissa" ylipäätään mukana olla. Toiset rakastavat suunnittelua ja kaiken maailman näpertelyä, toiset eivät ehkä ole ihan niin innostuneita tai organisointikykyisiä. Tiedän omastakin lähipiiristäni ihmisiä, jotka eivät tällaisista tehtävistä olisi kovinkaan innoissaan. Tämä riippuu tietysti myös paljon morsiamen odotuksista, sillä toiset tahtovat tehdä kaiken itse, ja toiset odottavat kaasoiltaan melkeinpä mahdottomuuksia. Itse tykkään pitää langat pitkälti omissa käsissäni, mutta hääpäivänä nään jokaisen näistä neljästä tärkeässä roolissa eri tehtävissä. Ajattelen myös, että kun mukana on useampi ihminen, ehtii jokainen heistä nauttia juhlasta myös vieraana.

Ennen kaikkea nämä neljä ihmistä ovat kuitenkin sellaisia, joihin tiedän voivani tukeutua elämässäni tiukoissakin paikoissa. Heidän kanssaan olen itkenyt, nauranut, tanssinut, kasvanut ja kokenut kaikenlaista. Hassua kyllä, heistä kukaan ei tunne toisiaan kunnolla. Toki kaikki tietävät toisistaan minun kauttani jotain ja osa on joskus toisensa tavannutkin, mutta varsinaisesti tuttuja he eivät toisilleen ole. Minusta on tietysti maailman ihaninta, että vihdoin itselleni tärkeät ihmiset tutustuvat edes jollain tasolla toisiinsa. 

Elämääni mahtuu näiden neljän upean naisen lisäksi toki myös muita todella tärkeitä ihmisiä, jotka eivät tässä seurueessa ole, mutta kuten (ehkä huonolla menestyksellä) koitin aiemmin tuossa selittää, ei morsiusseurueeseen kuuluminen ole minulle varsinaisesti mikään ystävyyden mitta. "Ulkopuolelle" jää rakkaita ihmisiä, jotka ovat elämässäni ihan yhtälailla tärkeitä. 

Tuo kuvissa näkyvä laatikko sisältöineen oli minun tapani pyytää ystäviäni osaksi päivääni. En halunnut laatikkoon mitään ns. turhaa (tai noh, kaikki on tietysti suhteellista), vaan sellaisia asioita, joille varmasti on oikeasti käyttöä. Suklaata, huulirasva, kynsilakka hääpäivää varten, prinsessalaastareita, skumppaa, puuteripaperia ja muistiinpanovälineet - toisin sanoen asioita, joista voi nauttia heti ja sitten osaltaan pieniä juttuja, jotka on hyvä laittaa käsilaukkuun kun juhlan hetki vihdoin koittaa. 

Hanna

Eilen lupasin, että kerron tarinan reissun rakkaimmasta kuvasta minulle,

Se on oikeastaan ihan "vahingossa" otettu. Nappasin sen Fifth Avenuen Tiffany&Co -liikkeen ikkunasta sillä välin kun myyjä kävi paketoimassa vihkisormuksemme jossain takahuoneessa. Katselimme siinä ulos kaupungin vilinää ja napsin pari kuvaa sen enempää ajattelematta. Siis kivannäköinen maisema vain (oikeastaan ihailin sillä hetkellä noita kuluneita suojatieviivoja ja bussien kattoja)... 

Vasta kotona tajusin, että pysähdyn tähän kuvaan joka kerta, kun se tulee vastaan. Se tilanne ja hetki, kun jännittyneenä ajattelen, että nyt se tapahtuu kohta ihan oikeasti, ja mulle tuodaan se sormus, joka saa jäädä nimettömääni ihan loppuelämäksi. 

Mietin jo, että pitäiskö se oikein kehystää? Tuntuu, että kuva ihan kouraisee minua vatsanpohjasta. 

Valitsin kultaisen sormuksen, jossa lukee kaunokirjoituksella: "Tiffany&Co 727 Fifth Avenue New York New York 10022".

Jotenkin minusta sormus sopi juuri tuohon hetkeen, ja nyt sormuksella on minulle ikimuistoinen tarina. Fifth Avenuen liikehän on se alkuperäinen, suurin ja vanhin, lippulaivamyymälä New Yorkissa. Myös Wall streetillä oli oma liike, josta onkin tuo alin kuva tyylikkäästä ovimiehestä. 

Kuvat: Anna /A&A at home (ja hääkuva Tiina O.) <3