Viime viikonloppuna olimme juhlimassa pikkuserkkuni häitä. Tämä nuoripari astui avioliittoon kaukana kaukana Karibialla jo muutama kuukausi sitten ja nyt he saapuivat Suomeen juhlistamaan liittoaan. Häät olivat niin ihanat ja kauniit. Itkin silmät päästäni hääparin astellessa alttarille siunattavaksi järvenrannalla mitä kauneimpana kesäpäivänä. Olen palannut tuohon päivään ajatuksissani useaan otteeseen kuluneen viikon aikana. Rakkaus on ihanaa:).

Sain morsiusparilta luvan julkaista juhlissa ottamiani kuvia..

Onneksi en pukenut juhliin äitiysmekkoa, jonka olin Facebook-kirpparilta hankkinut. Se on niin lyhyt, että takamus olisi saattanut vilahtaa useampaan otteeseen. Päädyin siis vanhaan trikoiseen mekkoon, joka oli juuri hyvän mittainen.

Hääpari päästi liitonsiunauksen yhteydessä kaksi kyyhkystä lentoon. En ole koskaan aikaisemmin ollut häissä, joissa näin olisi tehty. Jälkeenpäin kuulin, että kyyhkyset olivt löytäneet tiensä kotiin.

Koska kaikki tuntui menevän viimelauantaina naimisiin. Facebook on tulvillaan hääkuvia, sukunimet on vaihtuneet ja pari viime viikkoa on kaikilla ollut kaamea häästressi. Jos saisin itse ihan diktaattorimaisesti suunnitella hääni, ne olisi aika pitkälti tällaiset:

Haluan kirkkohäät, ehdottomasti. Ja kirkkokin on jo valmiiksi katsottu, se on se sama, missä vanhempani vihittiin. Kaunis ja vanha kivikirkko. Lapsivieraat on ehdottomasti tervetulleita ja hääparia saa lahjoa parhaaksi kokemallaan summalla / tavalla. Ei ole siis minimivaatimuksia sen suhteen :D

Koska kesähäät on se yleisimmät, ja tietenkin kesällä on muitakin juhlia, kuten rippijuhlia, valmistujaisia, synttäreitä jne., niin rupean pikkuhiljaa kallistumaan syyshäiden puolelle. Lämmin elo- tai syyskuu olisi kivat, mutta ei talvihäissäkään mitään vikaa olisi. Lähinnä mietin vain vieraiden (ja omaa) turnauskestävyyttä, jos ulkona on -30'C :D Kesähäiden paras puoli on se, että hyvällä säällä pystyisi olemaan ulkona ja saisi enemmän tilaa.

Meidän suvussa on paljon tanssijoita, paitsi minä, jolle on suotu kyllä rytmitajua, muttei rohkeutta tanssia julkisesti. Haluaisinkin häihin tasapuolisesti tanssimusiikkia, kuten valsseja ja tangoja, ja sitten jotain poppia ja vastaavaa. Ehkä sellainen kirkonpolttohevi ei oikein toimi.

Morsiamenryöstöön, sukkanauhajuttuihin ja kimpunheittoon oon ihan valmis, musta nuo perinteiset hääleikit on hauskoja. Tykkään tehdä itse paljon asioita, mutta luultavasti häiden aikaan oon ihan kamalassa paniikkitilassa, jolloin kaikki hommat jää muiden kontolle, mutta tykkäisin tehdä koristeiksi, kutsuiksi yms. paljon itsetehtyjä ja persoonallisia juttuja. Ylipäätään olisi hienoa, jos häät olisi sekoitus perinteitä ja nykyaikaa, sellaiset meidän näköiset häät.

Hääpuvuksi haluaisin jotain kaunista ei-kermakakkumaista, valkoista mekkoa. Vähän kuin tämä. Oon ennen inhonnut hihallisia mekkoja, mutta viime aikoina ruvennut kovasti tykkäämään niistä. Suunnittelin mun lakkiaismekkoni itse, joten ei ole poissuljettu vaihtoehto, että teetättäisin itsesuunnittelemani mekon häihin. Mekon kuva täältä.

Sormukseksi haluaisin valkokultaisen sormuksen, jossa kivet ei "törrötä", vaan ne on upotettu sormukseen. Oon tykännyt Aurifaberin e/o-mallistosta jo pidemmän aikaa ja sieltä sormuksesta nimeltä edo. Tietysti jos olisi todella, todella, todella paljon rahaa, haluaisin suunnitella itse myös sormukset esimerkiksi Aurifaberin kanssa. Sormukseni olisi valkokultaa, johon olisi upotettu keskelle isompi timantti ja reunoille kaksi pienempää sinistä kiveä.

Pääasia kuitenkin on, että saisin haluamani miehen aviomiehekseni, mutta onhan se hauska suunnitella häitä :D Ensi kesälle on tiedossa ainakin kahdet häät, jonne napsahtaa kutsu. Sitä ennen voisi vaikka hoikistua vähän ja iskeä vaikka miehen aveciksi, tai lahjoa itselleen sellaisen.

Kirkossa soi musikaalimusiikki. Viulunsoittaja katolla: nousee päivä, laskee päivä. Se riisuu kivikirkon juhlallisuutta, riistää osittain siltä sen arvokkuuden. Uruissa ei ole ammattilainen, soitto takeltelee, soinnut eivät löydä oikeisiin kohtiin. Mukana laulaminen on mahdotonta, koska muutaman tahdin välein palataan askel taaksepäin.

Rakennus ottaa heidät suojiinsa loppumattomalta sateelta. Se taukosi toisinaan hetkeksi, ja alkoi sitten uudelleen, niin että alkoi olla mahdotonta muistaa millaista oli, kun ei satanut. Joskus taivas oli sininen, aurinko paistoi ja satoi silti. Sateettomina hetkinä ukkonen jylisi jossain kaukana, mutta ei koskaan lähestynyt heitä.

He kiertävät kirkkoa, katsovat olevinaan kiinnostuneina kattomaalauksia. Nainen kaipaa opasta, että saisi irti tilasta kaiken tarpeellisen, osaisi arvostaa riittävästi mäellä seisovaa rakennusta.

Urkuri vaihtaa kappaletta. Häämarssi. Mies tarttuu naista käsikynkästä, harjoituskierros. Nainen vastustelee ensin, muodon vuoksi, ei halua leikkiä vakavalla asialla, mutta mies vetää hänet mukaansa. Hitaita, juhlallisia askeleita.

Itku yllättää naisen. Kyyneleet tulvahtavat silmistä, kun hän katsoo alttaria, vilkaisee miestä vierellään, kuulee musiikin ja on voimaton sen merkityksen edessä. Sivupenkissä lapsiperheen vesat potkivat niinimattoa.

Nainen kiskaisee itsensä irti, kääntyy pois, pyyhkii poskiansa muka huomaamattomasti, mutta kurkussa on vielä pala ja liikkeissä kiihtymystä. Yrityksillään piilottaa nainen tekee kaiken näkyväksi. Mies nauraa.

Kirkon ulkopuolella, kun he harppovat kohti autoa saman sateenvarjon alla, mies irvailee. "Vai haluisitsä naimisiin." Suojasta ei ole iloa, sade valuu selkämyksestä sisään. "Mä en todellakaan mee ikinä naimisiin. Enkä varsinkaan sun kanssa. Et jos jonkun kanssa niin en ainakaan sun."

Mies ajaa, tietenkin, viheltelee häämarssia. Nainen katsoo ulos ikkunasta, sade valuu pitkin autoa, vauhdin kiihtyessä yhä vaakasuoremmassa.

He istuvat koko kotimatkan hiljaa. Nainen ymmärtää, ettei heillä ole mitään sanottavaa toisilleen. "Otatko iltapalaa?" hän kysyy vihdoin saunan jälkeen. Kesäilta on tyyni, pelto höyryää, ilta-aurinko viipyy pitkään metsän puiden yllä. Mies murahtaa ja sihauttaa auki jälleen yhden oluen.

Aamulla nainen vetää penkkiä eteenpäin ja säätää sivupeilit. Hän avaisi ikkunat, mutta sataa jälleen. Hänen taakseen jää hiljainen mökki. Tunnin kuluttua miehen puhelin herättäisi hänet. Herättäisi arkeen, jossa naista ei enää olisi. Herättäisi häämarssin sävelin.

Vastuuvapauslauseke: perustuu tositapahtumiin, osa sanoista on lausuttu ääneen, mutta tämä ei ole elämästäni, kuvan kirkko ei liity tapaukseen, eikä ole luvassa häitä eikä eroja, ainakaan ihan heti.

Kuva: Gaggui kaffela

Meidän hääpäivä lähestyy kovaa vauhtia, ja melkein joka päivä säädetään hääaiheisten asioiden kanssa! Hääjuttuja ei suinkaan ole liikaa, sillä olemme oikeasti onnistuneet ottamaan aika rauhallisesti valmisteluissa, ja meillä on avokin kanssa hyvin samanlaiset ajatukset melkeinpä kaikessa häihin liittyvässä, olipa se sitten ruokapuolen tai koristeiden miettimistä. Muutamia isompia juttuja on vielä vaiheessa, kuten valokuvaaja ja häämatka, mutta suurin osa on aika valmista, vähintäänkin ajatuksen tasolla.

Meillä oli hienon erikoinen idea hääkakun suhteen, joka ei itse asiassa ollut kakku laisinkaan, mutta nyt näyttää siltä, että saatamme taipua yleiseen odotukseen kakusta häiden kohokohtana. Erikoisempi ideamme on edelleenkin mahtava mutta kohtuullisen hankala toteuttaa, joten nyt olenkin tämän illan googlaillut kakkuja Turun seudulla. Idea erikoisemman ratkaisun takana oli nimenomaan tavallisen kakun välttäminen. En ole itse millään tavalla kakkufani, ainakaan perinteisten suomalaisten juhlakakkujen, eikä avokillakaan ole asiasta vahvaa mielipidettä. Kohtuullisen nopeasti kakkujen puoleen taivuttuani tänään olen katsonut lähinnä juustokakkuja, sillä hyydykejuustokakut (ei New York -tyylinen uunikakku) ovat suurta herkkuani. Ollessani vaihdossa Yhdysvalloissa otin minikokoisia juustokakkuja koulun ruokalasta lukemisevääksi, nam! Toinen ehdoton herkkukakku olisi yllä olevan kuvankin edustama turkulaisen Gaggui kaffelan ihanan huumaavat luomukset. Budjettiversio olisi juustokakut, ja panostukseen valitsisin ehdottomasti tuon Gaggui-ihanuuden!

Video: Outrageous Wedding Cakes

Katselin YouTubesta myös hiukan kakkuvideoita, sillä sieltä löytyy mitä tahansa 'leivo oma hääkakkusi' -opastusvideoista kuninkaallisia hääkakkuja kuvaaviin dokumentteihin. Kakkuyritysten Cake Boss ja Ace of Cakes omissa ohjelmapätkissä kuvataan myös usein hääkakkuja, mutta omaksi suosikikseni nousi nopeasti yllä oleva Outrageous Wedding Cakes, sillä yhdessä jaksossa esitellään monta erilaista kakkua tekijäjoukkoineen, eikä monimutkaisia tekovaiheita suinkaan unohdeta. Yritin myös googlettaa televisiosarjoissa olleita hääkakkuja, mutta eipä monessa fiktiosarjassa kiinnitetä huomiota lukuisten häiden tiimellyksessä hääkakkuun! Suomalaisissa häissä kakun leikkaus ja polkaisun kilvoitteleminen on yksi suurimmista perinteistä, mutta suomalaistenkaan sarjojen häissä harvoin päästään näkemään itse hääjuhlaa.

Video: Amazing Wedding Cakes

Mitä mieltä olette hääkakusta? Pihistääkö vai panostaako? Meidän pitää tehdä päätöksiä todella nopealla aikataululla, jos todellakin päädymme vaihtamaan alkuperäisen suunnitelmamme perinteisempään kakkuiluun. Haluan kuitenkin meidän omien mieltymyksien näkyvän hääkakunkin valinnassa, joten perinteistä mansikka- tai kinuskikakkua meille ei tule. Vieläkin, yli viiden vuoden jälkeen, muistelen lämmöllä avokin serkun häissä syömääni vadelmasuklaamoussekakkua, jonka päällysteenä oli valkosuklaavanukashyydyke. Ehkä se hääkakku voi sittenkin olla myös minun juttu! :)

Täällä ollaan taas! Olen tainnut onnistua hukkaamaan viimeisetkin lukijat pitkän taukoni aikana, mutta jatkan kirjoittelua silläkin uhalla :) Takana on varmaan elämäni rankin kesä, mutta paremmat ajat ovat toivottavasti edessä. Gradu on vihdoin jätetty sisään ja kunhan tästä epäuskoisesta olosta pääsen ja kuulen ohjaajani sanovan, että kyllä se läpi menee, niin listallani on yksi suuri stressinaihe vähemmän. Maisterin paperit pitäisi saada käteen sitten syyskuussa.Tuntuu ihan uskomattomalta, että koulut olisi todella minun osaltani nyt käyty...

On täällä ehtinyt toki tapahtua paljon muutakin. Ystäväni polttareita juhlittiin viime viikonloppuna ja antakaas kun sanon, että oli kyllä aikamoista! Enpä muista yhtä siisteissä polttareissa olleeni, vaikka itse sanonkin ;) Kunniaa en kyllä voi järjestelyistä itselleni ottaa, sillä meitä oli toisen kaason lisäksi niin iso ja upea porukka suunnittelemassa ja toteuttamassa kaikkea, että kiitos kuuluu kyllä kaikille. 

Pidemmän tarinoinnin näistä kekkereistä jätän väliin, mutta tiivistettynä päivä alkoi polttariporukan sisäänmarssilla stormtroopers-puvut päällä Star Wars -tunnarin soidessa tulevan morsiamen asuntoon, jossa neiti veteli tietämättömänä sikeitä. Juhlien kuningattaresta tehtiin Darth Vader (luonnollisesti) ja brunssin jälkeen päivä jatkui tanssitunnin kautta Tikkurila-festivaaleille, jossa yllätimme morsiamen TOTAALISESTI Tuiskun Antin keikalla, jossa päivän sankari polttariporukoineen keinui lavalla Antin kanssa Keinutaan-biisin tahtiin. Keikalta matka jatkui keskustaan ja karaokeen ja siitä sauna-tiloihin, johon olimme tilanneet juomat ja ruoat valmiiksi. Iltaa jatkettiinkin sitten pitkälle yöhön asti :)

Nyt itse H-hetkeen on aikaa enää kolmisen viikkoa, joten kaasonkin täytyy tässä alkaa orientoitumaan tulevaan koitokseen. 

Omien häiden osalta mekkomietinnät ovat edistyneet jonkin verran ja pientä tyylisuunnan muutosta on havaittavissa oikeastaan koko juhlaa ajatellen... Valokuvaaja-ehdokkaaseen olen myös pitkän pohdinnan jälkeen ottanut yhteyttä, joten katsotaan josko tämän kanssa tärppäisi. 

Oikeastaan muuten tänne ei kuulu mitään kovin erikoista. Tänä viikonloppuna olen tainnut ensimmäisen kerran viettää vähän kesää sitten juhannuksen. Kävimme Petterin kanssa pyörähtämässä taas Hernesaaren rannassa ja syömässä Chalupassa (suositus sille!) Kaiken Hernesaaren rantaan liityvän some-hehkutuksen takia en olisi oikeastaan halunnut edes pitää paikasta, mutta hitsi vieköön onhan se tervetullut lisä Helsingin kesätarjontaan. Jotenkin saan siitä sellaiset Kööpenhamina vibat! Ja nehän ovat tietysti AINA hyvä asia <3 

Kommenttiboksissa saa huudella, jos joku siellä vielä lukee :) Olisi kiva tietää onko matkassa enää ketään mukana?

Hanna

Hääbudjetti,
se ei ole meillä ollut missään vaiheessa kiveen hakattu. Enemmänkin sellainen suuntaa-antava, koitetaan pysyä tässä -tyyppinen ratkaisu.

Mr.U on meillä se tarkempi rahankäyttäjä, silti hän on tähän asti aika hövelisti myöntänyt rahaa meidän häihimme.

Nyt kotirintamalta kuuluu kuitenkin seuraavanlaista keskustelua

Mr.U: Mun mielestä meidän pitäis nyt vähän säästää näissä kuluissa.
KRS.: Niin, onhan se säästäminen kyllä hyvästä. Mutta onko ihan välttämätöntä karsia, meidän häissä?
Mr.U: Ei, jos maksat kaiken itse.

On se kova.

Jes Jes Joo ! Valokuvaaja on vihdoin varattu, joten nyt uskallan täälläkin paljastaa kuka tulee häärimään häissämme kameran takana. Kävin mielestäni melko kattavasti läpi pk-seudun kuvaajatarjontaa, ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyimme Jussi Rekiaroon. Kuten aiemmin kirjoittelin, on valokuvaajan valinta itselleni häiden kannalta todella tärkeä asia, joten toivon todella löytäneeni nyt sen oikean. Erityisen ihastunut olen tähän kuvasarjaan, ja se päätöksen sitten sinetöikin. Linkin kaltaisia kuvia toivon meillekin! 

Ps. Rakastan tätä biisiä ! Videokin on ihana. Kertoo niin hyvin talletetun kuvan arvon ja kauneuden. Onnekas tuo Ed, kun elämä on talletettu liikkuvaan kuvaan läpi vuosien. Toivoin niin, että hääbudjetti olisi meillä riittänyt myös siihen. Elämän oppeja - kaikkea ei voi saada :)

Hanna

Polttarimurinaa – saaga jäi vaille päätöstä; kiitos vierailija (“uusi lukija”) kun muistutit! (Saagan edelliset osat kronologisessa järjestyksessä täällä, täällä ja täällä.)

Miten ne polttarit (ja itse häät) sitten sujuivat?

Morsian tykkäsi. Syötiin, hinkattiin imukupeilla pöytiin kiinnitettyjä dildoja neljällätoista eri tavalla, hihiteltiin kuin teinitytöt, juotiin sateenvarjodrinksuja PEENIKSEN muotoisista pilleistä ja loppuillasta karattiin baariin, jossa morsiamen piti suorittaa erinäisiä tehtäviä. Aika kliseiset polttarit siis, mutta morsian tykkäsi – mikä tietysti oli pääasia.

Sulhasta ei koskaan viety minigolfaamaan. Sen sijaan hänet puettiin pupuasuun ja päästettiin vapaaksi paintball-radalle sen jälkeen, kun rallijalan vipatus oli tyydytetty roimalla annoksella kartingia. Ruokailun jälkeen poikajoukko kotiutui kaupungille jo alkuillasta, ohjelmassa olutta ja biljardia. Lähinnä olutta ilmeisesti, sillä noin kymmenen maissa illalla puhelimeni soi. Sulhanenhan se siellä, taustalla viisitoistapäisen polttaribilettäjän taustaölinä.

"Heeeeeeiiiii! Vähänkö nää on hyvät bileet, kiiitoooossshh hei kauheesti!"

Hymyilytti, ja toppuuttelin, että eipä kestä, ja että hauskaa kuulostaa olevan.

"No niin on! Hei tuu…tuu sääkin tänne baariin kuule! Alkaa jo potuttaa ko on vaa äijiä ympärillä!"

Yritin estellä (mitäpä minä poikien polttareissa), mutta luuri oli jo napattu sulhasen kädestä, ja kiersi juopuneelta toiselle.

"Juu täälä Mika, sää et tunne mua mutta tuu tänne vaan kato!"

Samaa sarjaa useampi tuntematon juopunut tulitti korvaani, kunnes lopulta puhelin päätyi Ykkösmiehelle, jolle kummastelin yllättävää käännettä.

"Joo, tosissaan ne on, että jos haluat tulla, niin tule vaan! Ellet tule, niin sulhanen loukkaantuu."

Mikäpä siinä, suukin napsasi sopivasti. Pakkelit naamaan, ratakamppeet päälle ja taksilla pääkallopaikalle. Aplodeja ja humalaisia halauksia heti tullessa. Tein itseni tarpeelliseksi roudaamalla pojille lisää kaljaa tiskiltä - ja oikeasti nautin saadessani leikkimielisesti palvella heitä - eikä minunkaan ihan kuivin suin tarvinnut olla; polttaripotista kuulemma riitti minunkin janooni. Oli vähintäänkin omituinen ilta, mutta hauska joka tapauksessa. Ja totta kai nautin ainoana naisena kundiköörissä.

Itse häät menivät suunnitelmien mukaisesti. Morsian oli suunnitellut minuuttiaikataulun, joka ihme kyllä piti. Me seremoniamestarit aavistelimme jo etukäteen, että tiettyjä ihmisiä kohtaan saattoi olla pahaa verta, joka ehkä vain tihenisi nautittujen alkoholijuomien myötä; siksipä kaukaa viisaina otimme muutaman tunnetusti filtteröimättä puhuvan ystävämme jo etukäteen puhutteluun, ja pyysimme, että pitäisivät mölyt mahassaan ja kunnioittaisivat hääparin päivää.

Ihme kyllä lupaukset pidettiin, vaikka tietyt ihmiset suvaitsivat saapua hääjuhliin muodikkaasti kaksi tuntia (!!) myöhässä. Ja vaikka iltajuhlissa oli (rajaton) piikki auki koko illan.

Kaikki se vaiva ja vääntäminen, torailu ja tohina – kaikki oli sen arvoista, sillä sekä morsian että sulhanen saivat juuri näköisensä ja haluamansa juhlat.

Mutta älkää perkele enää koskaan tulko pyytämään minua seremoniamestariksi. 

Edit 14:43: Ja jos morsiamen näkökulma hyvin järjestetyistä polttareista kiinnostaa, katsokaa esimerkkinä Vuoden Siivoojan vuodatus (ei, en siis ollut hänen polttareitaan järjestämässä, sattui vaan sopivasti silmään! :D)

Kesäkuussa vietettiin ystäväni häitä ja askartelin sinne kierrätysmateriaaleista onnittelukortin. Löysin idean origamisulhasesta ja -morsiamesta netin syövereistä ja vielä tutorialvideonkin youtubesta. Ei olisi tainnut taittelut onnistua ihan tuosta vaan luonnostaan. Muutaman hiukan epämuodostuneen ja liian leveähkön sulhasen yläosan jälkeen homma alkoi sujua. Morsian ja mekon vekit onnistuivat yllättävän hyvin ja parin harjoittelukappaleen jälkeen tein hääparin varsinaisesta paperista.

Kahlasin läpi omat vanhat muotilehteni ja etsin sopivan värisiä sivuja, joista voisin tehdä origamipariskunnan. Sulhasen materiaaliksi päätyi Chanelin mustahko laukkumainos ja morsiamen Gantin liukuvärjätty hempeän pastellinen mainos.

Taittelun jälkeen värit ja sävyt menivät juuri sopivasti ja siinä ne olivat - origamihääpari.

Hääpari piti vielä kiinnittää korttitaustaansa. Kortin materiaaliksi olin valinnut ekokartongin, jossa oli kivan eläväinen pinta. Kortti päätyi olemaan auki alaspäin, sillä en löytänyt sopivan leveää ekokartonkia mistään, vaan A4 oli suurin koko jonka löysin. Hauskalta se näytti noinkin päin, joten sai kelvata. Kartonki oli sopivan paksua ja tukevaa, jotta kortti ei lässähtänyt ja liimasin vielä vaalean taustapaperin sisälle.

Kortin koristeluihin hyödynsin myös vanhoja lehtiä, joista leikkasin sopivat kirjaimet kortin etupuolelle ja sisälle kivoja kukkasia sekä sattumalta lehtien sivuilta löytyneen pikkulinnun.

Jonkin verran kortissa oli näpertelyä, mutta kivaa sellaista! Oli myös kiva huomata, miten paljon voi hyödyntää kaikenlaista vanhaa ja näin saada aikaiseksi kierrätysmateriaaleista persoonallinen kortti.

Toivottavasti kortti ilahdutti myös hääparia!

Olen menossa naimisiin ensi kesänä. 

Juhlapaikka on jo valittu ja muutkin valmistelut alkavat olla hyvällä mallillaan. Ainoa mikä puuttuu on sulhanen. 

Mies kyllä löytyy, mutta häntä ei vielä toistaiseksi voi sulhaseksi nimittää sillä hän ei ole tietoinen häistä. Ei ensi kesän häistä eikä mistään häistä ylipäänsä. Olen kuitenkin päättänyt, että häitä tullaan juhlimaan joten sormusta odotellessani puran tänne kaikki suureellisimmatkin hääsuunnitelmani, jotka voin sitten kihlauksen jälkeen toteuttaa ennätyslyhyessä aikataulussa. 

Luvassa siis pitsin, tyllin ja vaaleanpunaisen eri sävyjen täyteisiä kuvakollaasioksennuksia ja muuta häähumuista hehkutusta.

Blogin ensimmäinen postaus, hui! Alkuun voisimme hieman esittäytyä ja kuvan alta löydätkin muutamia faktoja meistä. Olemme siis heinäkuussa 2016 Helsingissä avioituva pari ja tämä blogi kulkee mukana päiväkirjan omaisesti tulevan vuoden ajan. Häähömpän lisäksi mukaan mahtuu varmasti ihan normaalia arkeamme ja kaksi nelijalkaista perheenjäsentämme.

Tuorein julkaisukelpoinen yhteiskuvamme sattui olemaan tämmöinen sumea peilisefie, mutta sillä mennään! Kuvassa olemme lähdössä ystäväpariskuntamme elokuisiin häihin, joten sopii hääteemaan.

Katariina:

Mihin ihastuit kumppanissasi? Ensiksi pitkään, komeaan ja urheilulliseen mieheen. Myöhemmin paremmin tutustuessa huomasin, että "sisältökin natsaa". Fiksu ja luotettava mies höystettynä huumorilla :)

Lempivärisi? Valkoinen ja persikan väri

Mitä inhoat? Käärmeitä, veroja, kalaruokaa ja sieniä

Mistä pidät? Kumppanistani, perheestä, ystävistä, koiristamme, appelsiinikrokanttisuklaasta, sisustamisesta, vapaapäivistä, kesästä, matkustelusta, iloisista ihmisistä, juhlien suunnittelusta, koripallosta, hip hopista ja monesta muusta

Mitä odotat häiltäsi? Samaa kuin äitini; rentoa hyvää fiilistä ja sen lisäksi naimisiin pääsyä unelmieni miehen kanssa

Mitä teet arkena? Istun toimistossa ja teen töitä

Mitä teet vapaa-ajalla? Nautin elämästä

J-M:

Mihin ihastuit kumppanissasi? Ulkonäköön ja luonteeseen, myös huumorintajuun

Lempivärisi? Navy Blue

Mitä inhoat? Laskuja

Mistä pidät? Jalkapallosta, pyöräilystä ja oluesta

Mitä odotat häiltäsi? Mahtavia bileitä ja ikimuistoisia hetkiä

Mitä teet arkena? Töitä

Mitä teet vapaa-ajalla? Urheilen

Kuuntelen liikkumistasi viereisessä huoneessa,

työnteon ääniä;

kuulen kun pysähdyt miettimään.

Äkkiä tiedän miten sen sinulle kerron:

en halua että siellä olisi kukaan muu.

Kai Nieminen

Olin tänä viikonloppuna häissä. Podin alkuviikosta itselleni tyypillistä juhlia edeltävää tyhjän kortin syndroomaa. Selailin nettiä ja kirjahyllyyn kertyneitä runokirjoja. Keräilin, karsin ja puntaroin. Olin tyytymätön. Sitten Kai Niemisen sanat pysäyttivät minut. Niihin oli tiivistetty minun käsitykseni rakkaudesta. Siitä, miltä se näin 35-vuotiaana tuntuu. Joskus nuorempana käsitykseni saattoi olla hyvin erilainen. Erehdyin luulemaan, että rakkaus on esimerkiksi sellaisissa asioissa kuin kukat ja kliseiset korulauseet. 

Nykyisin taas uskon, että arjessa rakkaus punnitaan. Ainakin omani. Arvostan sitä, että rinnallani on ihminen, jonka kanssa ruuhkavuosista on mahdollista selvitä hengissä. Jolle voin vain laittaa tekstiviestin, että on käytävä kaupasta, ja joka osaa ilman listaa ostaa ne peruselintarvikkeet, joiden varassa arkemme pyörii. Joka päiväkotiaamuna keittää aamupuuron, kun minä puen lapset. Joka oksennustaudin hetkellä ilman mitään sanallista ohjausta osaa kääriä osumia saaneet lakanat lasten sängystä sillä samaisella sekunnilla, kun minä hetkeksi nostan unenpöpperöisen lapsen yökkäilemään ämpärin äärelle. Joka jaksaa puhua rauhallisella äänellä, kun itse menetän hermoni uhmaikäisen kanssa. Joka suikkaa suukon kiireessä tai hamuaa halailemaan kesken hellan ääressä seisomisen. Jolle voin soittaa, kun koen jotain pientä tai suurta sellaista, joka on heti saatava jakaa jonkun kanssa. Jonka voin herätää keskellä yötä, koska en saa mielessä pyörivien ajatusten vuoksi nukutuksi. Ja jonka lusikkaan lopulta nukahdan, kun saan fyysisesti tuntea unesta raskaan hengityksen ja imeä sen rytmin itseeni.

Siksipä olinkin kaksi vuotta morsiamen ensimmäistä kertaa tavattuani äärimmäisen onnellinen. Mieheni paras ystävä oli tustunut häneen vain muutamaa kuukautta aikaisemmin ja olin hieman varuillani. Aikuisiällä on jokseenkin jännittävää, kun ystäväpiiriin tulee uusia kumppaneita. He joko solahtavat osaksi porukkaa kuin itsestään tai sitten he rikkovat koko ryhmän dynamiikan.

Jännitin, olisiko uusi tyttöystävä persoona, jonka myötä yhteiset tapaamiset jatkuisivat yhtä mutkattomina. Sellaisina, että keitetään kahvia pannu toisensa perään ja istutaan juttelemassa keittiön pöydän ääressä. Nostetaan pöytään näkkäripaketti, jos ei ole muuta. Kuitataan ympärillä vellova sekamelska elämäksi. Juhlitaan toisinaan yhdessä aamuyön tunneille saakka mutta saatetaan toisissa juhlissa poistua nukkumaan kello 10 ja jättää vieras yksin katsomaan televisiota, koska ollaan kesken vauvavuoden niin väsyneitä. Tarjotaan yösijaksi retkipatjaa, kun muuta ei ole, ja löydetään vieras aamulla nukkumasta ulkovarastosta, koska … en edes muista, miksi.

Mutta uusi tyttöystävä hurmasi minut jo ensimmäisellä tapaamisella. Hänellä oli valloittava hymy, kun hän kätteli minua Abc:n parkkipaikalla. Meillä oli siinä treffit, koska emme olleet vielä käyneet mieheni ystävän uudella asunnolla, jonne olimme kaikki matkalla. Kahville, tietenkin. Uusi tyttöystävä kävi ostamassa kahvileiväksi valmispullapitkon. Itse ostin lisäksi esipaistettua patonkia, jotta ajomatkalla nälkiintyneet lapset saisivat jotain syötävää. Kun sitten hetkeä myöhemmin keitimme kahvia kaksion keittiössä, minusta tuntui kuin olisin tuntenut uuden tyttöystävän aina. Minusta tuntui kuin hän olisi ollut mieheni ystävän kanssa aina. He olivat tunteneet toisensa ainoastaan 60 päivää mutta heidän arkensa oli lyötänyt yhteisen uoman. Kuin vuosikymmeniä yhdessä elänyt aviopari he huikkailivat silloin tällöin lauseen tai pari, keittivät kahvit, kattoivat pöydän, summasivat toisilleen työpäivän ja meille viime aikojen kuulumiset.

Sen tapaamisen jälkeen mikään nopeasti etenevän suhteen käänteistä ei tullut minulle yllätyksenä. Aika pian he jo asuivat yhdessä. Muutamaa kuukautta myöhemmin he kertoivat odottavansa vauvaa. Alle puolentoista vuoden kuluttua ensitapaamisesta syntyi suloinen tyttö. Lauantaina, vuosi ja päivä tyttären syntymästä, juhlitiin häitä. Jossain vauvan syntymän ja hääpäivän välissä he hankkivat perheauton ja muuttivat yhteiseen omistusasuntoon.

En ole kertaakaan ollut huolissani. Olen vain iloinnut heidän puolestaan. On ollut ristiäisiä, tupaantuliaisia ja polttareita. Mutta juhlia enemmän on ollut arkea. On käyty töissä ja kaupassa, pesty pyykkiä ja pyllyä, järjestelty kaappia ja uutta yhteistä elämää. Kaikki se on näyttänyt sujuvan luontevasti ja lempeästi.

Hääpäivänä hieman ennen valokuvausta ja kirkkoa kuuntelin, kuinka he ihmettelivät, milloin päiväunilleen rauhoittumaton yksivuotias saisi seuraavan mahdollisuun nukkua. Ja seuraavaksi sitä, kuinka harjoittelematon häävalssi mahtaisi sujua. Yksivuotiaan päiväunille löytyi hetken keskustelun jälkeen rakonen ja häävalssin ajateltiin sujuvan: ”Minä lähden vasemmalla eteen ja sinä oikealla taakse.”

Siinäpä se.

Minulla on täysi luotto tähän tuoreeseen avioliittoon. Minä uskon, että se kantaa pitkälle.

Uskon, että se, jonka kanssa arki sujuu, on hyvä kumppani pidemmällekin matkalle.

Onnea vielä kerran I ja M!

Kiitos arjen sankarini ja mieheni K.

Kaikki kuvat on otettu häiden aattona Maivian pidoissa. Jos harkitse järjestäväsi juhlia Jämsän liepeillä, harkitse tätä. Paikka on hurmaava, ruoka herkullista ja henkilökunta ilmiömäistä. Tämä paikka on helmi.

Kuluneet viikot ovat olleet aikamoista myllytystä tälle ihmiselle, kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin.

Treenejä ei ole takana kuin yksi sali ja muuten vain kävelyä. Prioriteetit ovat olleet nyt muualla, kuin treenissä. Osa treenaamattomuudesta menee kyllä stressin ja voimattomuuden lisäksi myös ihan laiskuuden piikkiin. Esimerkiksi tänään laitoin jo aamulla 30 minuutin joogatreenivideon auki selaimen välilehdelle odottamaan sopivaa hetkeä vetäistä homma läpi, mutta vieläkin tässä istutaan joogaamatta. En olekaan hetkeen joogaillut, mutta nyt selkä on vihoitellut siihen malliin, että etsin kyseisen videon nimenomaan helpottamaan selkäkipua. Arvatkaa miten hyvin se auttaa, kun sitä ei tee?

Mitä sitten on tullut tehtyä?

Perhe on ollut etusijalla. Olen ollut kotona vastassa ekaluokkalaista, joka piti taukoa iltapäiväkerhosta. Tämän samaisen, rakkaan tyypin kanssa on nyt ollut muutenkin vaikeampaa ja omaa äitiyttä on saanut viedä astetta suuremmalle tasolle. Olen myös huonona hetkenä todennut, että en osaa, en jaksa, miksi on niin vaikeeta ja kuitenkin sitten kyllä tää tästä, onneksi on apua. Vanhemmuus on maailman ihanin, mutta myös raskain asia!

Illat ovat olleet hajanaisia ja ollaan Markon kanssa oltu vuoronperään illat menossa; vanhempainiltaa, kolmannen auton fiksaamista myyntikuntoon ja se mun ihana lemppari, pyykinpesu. Satatonnia pyykkiä päivässä viideltä ihmiseltä on saanut mut toivomaan kotiin omaa kuivausrumpua silläkin uhalla, että vaatteet kulahtaa nopeammin. Kenellä on oikeasti aikaa veivata vaatteita i-han ko-ko-a-jan?  Tai onhan mullakin aikaa, mutta sitten sitä ei jää mihinkään muuhun. #kiukkuminä

Vapaailtoina taas ollaan oltu niin finaalissa kaikesta, että on yritetty päästä ajoissa nukkumaan.

Eilen olin sitten lounaalla hyvän ystävän kanssa ja sain kädet täristen ja sydän pamppaillen kosittua hänestä itselleni kaason #2! Ihanaa! Nyt on sitten molempien kaasojen kanssa mietitty mekkoa, kampausta ja muita ihania hääjuttuja. WhatsAppiin kilahtelee tuon tuosta viestejä siitä, että olisko kuitenkin tämä parempi kuin edellinen ja mites tää sitten.

Tänään häähommiin liittyen olen näperrellyt miljoona erilaista Save The Date -korttivaihtoehtoa, pitäisi nyt olla mistä valita. Itse en muuten yhtään ole valintojen ihminen, noup. Aina veivaan ees taas ja mietin, josko sittenkin se toinen olisi ollut parempi (piirre, jota varmasti kaikki miehet arvostavat syvästi)... Nyt on pyydettävä Markoa valitsemaan ja sitten vaan äkkiä kortit postiin, ettei mieli ehdi taas muuttua. Meidän häävieraat saa sitten luvan arvostaa kaikkia tehtyjä valintoja, koska mikään niistä ei varmasti ole tullut helpolla. :D

Onhan tässä ollut kaikenlaista. Jos ei kohta tarvitsisi enää herätä selkävaivaisena kuin mikäkin 90-vuotias ja toivoa aamukahvin tarjoavan maagisia voimia, olisi hirveen ihana. Pientä hengähdystä ja sitä normaalia, energistä arkea treeneineen kaikkineen. Olen valmis!

Timantti on vain pala hiiltä, joka käsitteli stressin poikkeuksellisen hyvin.

Meidän häät ovat ihan kohta! Nyt alkaa jo hiukan jännittää, ja on jo aikakin: häihin on enää 2,5 viikkoa!

Kuten olen aikaisemminkin maininnut täällä blogin puolella, on meidän hääsuunnittelu mennyt suhteellisen rennosti ja todella mukavasti. Tämä on ollut sekä mukava yllätys että tietoinen pyrkimys, sillä olemme kummatkin halunneet nauttia myös tästä kihlausajasta sekä itse suunnittelun hauskuudesta. Heti kihlauksen jälkeen teimme suuret päätökset juhlapaikasta, kirkosta ja hääbändistä, ja näiden varauksien jälkeen vietimme monta onnellista kuukautta ihastellen kihlasormuksiamme ja hymyillen typerästi toisillemme, nostaen hääsuunnitelmat pöydälle vain ajoittain ja pienissä annoksissa. Kesällä meidän oli pakko rutistaa itsestämme energiaa pieneen suunnittelupyrähdykseen, jotta saimme pyörät pyörimään oikeaan suuntaan, mutta siltikään kummallekaan meistä ei tullut sellainen olo, että tässä nyt sitten laitetaan pystyyn niitä meidän häitä. Kyllähän nyt kesän aikana häät ovat pyörineet mielessä koko ajan, sillä lailla fiilistelymielessä, mutta jännästi aika kului niin, että huomasimme häihin olevan alle kuukausi aikaa, ja hommat ovat ihan levällään!

Todellisuudessa meillä on paljon mietittynä takaraivossa, ja suuret linjat olemme puhuneet koristeluiden, ohjelman ja yleisen tunnelman suhteen tässä vuoden mittaan, joten mitään yllättävän suurta nettitilauslistaa tai pikavippitarvetta ei meille ole tullut. Eilen varasimme sitten vihdoinkin aikaa toisillemme, ja kävimme oikeasti läpi suunnittelun aiheita päätöksen tasolle, ja nyt sitten alamme näitä kuvitelmia toteuttaa. Eilen ja tänään ovat viuhuneet Facebook-viestit ja sähköposti, kun olemme kyselleet ilmoittautumattomien perään ja laitelleet viestejä erilaisille palveluntarjoajille. Vielä on paljon kaikkea säätämistä jäljellä, mutta päällimmäisenä on (seitinohuen stressin lisäksi) onnellinen ja hyvä fiilis! Meidän häistä muodostuu perinteiset mutta meidän näköiset, klassiset mutta modernit, ja toivottavasti aivan täynnä ällön ihanaa tunnelmaa! <3

(Ja ne polttarit, ne ovat vielä edessä.)

Kuvat: The Variety Show (Instagram)

Mites toi häästressi, oliko se ihan aiheeton? Meidän tapauksessa ei. Moni asia meni pieleen, ja välillä tuntui et koko elämä kaatuu. Monta kertaa teki mieli vetää itkupotkuraivarit ja perua koko paska (näin suoraan sanottuna). Nyt näille asioille voi jo melkein nauraa. Toivon että tulevat morsiamet pystyvät välttämään nämä mokat, tai varautumaan että ne 3 kuukautta ennen häitä ovat totaalista helvettiä ja tunnemyrskyä.

KOSINTA - Miehelläni oli tarkoituksena kosia risteilyllä (suomi - ruotsi) no, sainkin sitten ruokamyrkytyksen ja oksensin monen monta tuntia kylmähiki otsassa joten jäi sekin kokematta (ajoitus olisi ollut aika hirveä). Myöhemmin kun se oikea kosintahetki sitten koitti, sormus oli liian pieni. Onneksi saatiin vaihdettua sopivaan kokoon melko nopeasti, ja sormus olikin aivan upea! 

KIRKKO - Meidän kanttori oli lomalla juuri ennen meidän häitä, ja palasi töihin 3 (!!) päivää ennen meidän häitä. Pienimuotoinen stressihan siinä sitten syntyi kun ei pystynyt sopia että mitä tämä kyseinen lomailija sitten soittaa kirkossa..

JUHLAPAIKKA - oli tuplabuukattu! Tässä vaiheessa olin jo repimässä hiuksia päästäni! No, kävi sitten ilmi että talkkari oli merkannut väärin, eikä ollutkaan mitään tuplabuukkausta, huh. Saatiin siis pitää juhlat sovittuna päivänä. Pieni järkytys oli sitten sunnuntaina, kun kaasot ja muut avustajat olivat menossa siivoomaan juhlapaikka - siellä oli rottanäyttely (!!) HÄH?! Eli pieni tuplabuukkaus oli sittenkin...

AVUSTAJAT - aiheutti suuren ongelman. Alkuperäinen bestman sai yllättäen kusta päähän (hienommin ei pysty muotoilemaan, sori) ja meinasi ensin järkkäilä ihan jäätävän huonot polttarit, unohti kutsua yhden (vaikka siitä oli lähetetty lista), ei ottanut päivämääriä huomioon jne. ja kaiken kukkuraksi sitten selitti koko maailmalle ja mun kaasoille miten huono parisuhde meillä on ja häät pitäisi perua (?!). Tämä kyseinen henkilö ei tullut häihin. Minulla oli kaksi kaasoa, toinen niistä sairastui eikä päässyt polttareihin eikä häihin :( tämä harmittaa edelleenkin. Kipeenä olevan kaason piti myös toimia seremoniamestarina, vedettiin sitten yllätyskäänne ja uusi bestman sai hoitaa sen osan. Tällä tavalla saatiin sitten yhtäkkiä hääleikkejä (mitä ei pitänyt olla), morsiamenryöstöä (sekään ei pitänyt olla), ja onnittelukierroksen (mitä ei todellakaan pitänyt olla) mutta onneksi kaikilla oli hauskaa :D

JOCKEN POLTTARIT - oli täysi kaaos! Viikkoa ennen H-hetkeä mikään ei ollut valmiina, pelkästään bestman oli suunnittelemassa ja muu porukka ei tiennyt mistään mitään. 3 päivää ennen polttareita järkättiin sitten uutta ohjelmaa mihin mieheni oikeasti oli tyytyväinen, joten siltä osin OK, mutta 00:30 sain viestin "voisitko hakea mut". Raukkaa oli jätetty yksin baariin ilman rahaa.. Mentiin sitten kaason kanssa muutamalle oluelle polttarisankarin kanssa ja siitä kotiin...

MUN POLTTARIT - ei mennyt sen paremmin :D ensin oli valittu päivämäärä joka ei sovinnut minulle, sitten valittiin toinen mihin osallistuneita oli 3 henkilöä. Minulla meni totaalisesti hermo, muutin itse päivämäärän ja jouduttiin sitten pitämään niitä viikkoa ennen häitä. Olin rättiväsynyt, stressaantunut enkä oikein uskaltanut syödä mitä tahansa... Sitten oli 4 henkilö jotka peruivat osallistumisensa, mentiin sitten pienellä porukalla. Onneksi oli ihan hauskaa ja mukava ilta, kunnes sain vuosituhannen menkkakivut ja jouduimme lähtemään kotiin sen takia..

HÄÄMEKKO - syttyi tuleen, tai no ei ihan mutta melkein. Olin fiksuna tyttönä ripustanut sen patterin viereen, napsin pari kuvaa että saisin sen myytyä häitten jälkeen, menin töihin ja kotiin tultuani se oli sulannut :( laahuksessa oli reikä ja se oli ihan mustana.. Tämä tapahtui viikkoa ennen häitä, olin seuraavana päivänä menossa polttareihin. Vedin kauheat itkupotkuraivarit. Lauantaina mieheni meni ostamaan uutta häämekkoa ilman mua, pikkasen jännitti. Mutta häämekko oli aivan ihana ja just sopiva! ♥

HÄÄAAMUN KIIRE - kerkesin just ja just valmistua. Stressasin sitten siitä niin paljon että ei jännittänyt kirkossa ollenkaan :D tai sitten se johtui suuresta määrästä skumpasta ennen kirkkoon menoa.. Tiedä nyt sitten...

TERVETULIAIS MALJA - meni pikkasen mönkään, koska kallis ja hieno skumppa mikä oli meille tarkoitettu ei sittenkään avattu tässä vaiheessa. Juotiin sitten JP Chenet Iced Editionia niinkuin kaikki muutkin vieraat.. Kaasolle oli unohdettu tuoda lasia, joten hän sitten seisoi siinä mun vieressä ja tuijotti ilma lasia :D haha.

DJ - oli hommannut tuuraajan meille, joka ei sitten koskaan saapunut paikalle! Piti sitten soittaa pari puhelua ja se alkuperäinen saapui paikalle pari tuntia myöhässä... Onneksi tää meni multa ihan ohi, en tajunnut että musiikki puuttui :D

KOTIMATKA - ei sujunut ihan ongelmitta. Tilasimme taksin yhden aikaan, kahdelta seistiin vielä juhlapaikalla ja haluttiin kipeästi kotiin viettämään hääyötä - mutta taksia ei kuulunut. Oli kuulema "tulossa"..2:30 saatiin sitten taksi. Lähti aika pitkä reklamaatio Taksi Porvoolle...

SITTEN HÄÄVIERAAT...
♥ 4 ei koskaan vastanneet olivatko tulossa vai ei
♥ 10 ilmoitti tulevansa mutta ei sittenkään tullut
 meillä oli 2 kuokkavierasta
♥ 8 vierasta luuli että meillä oli heitä varten järkätty
kyyti juhlapaikalle, vaikka ei ollut.
♥ 4 antoivat häälahjaksi tavaraa, vaikka toivottiin rahaa
♥ pienin häämatka avustus (häälahja) oli 7,50€
♥ 16 henkilöä eivät antaneet häälahjaa
♥ 5 henkilöä menivät meidän juhlista muihin juhliin

mekko: Siskon ja äitin käsialaa / laukku: H&M (second hand) / Kengät: Scholl (second hand)

Nyt on pakko myöntää että loma, ja loman jälkeinen kiire ja stressi pääsi ovelasti yllättämään! Mulla oli Barcelonassa läppäri mukana että olisin sieltä päivitellyt matkan päältä myös blogia. No, kun aamulla lähdettiin yhdeksän maissa aamulla asunnolta ja palattiin sinne iltakymmenen ja kahdentoista välillä, kutsui sänky joka ilta bloggaajaa kovemmin kuin pöydällä maannut läppäri. Mutta hei, päästäänpähän nauttimaan Barcelonan kauniista kaupunkimaisemista useammin tämän syksyn aikana postausten muodossa! :) 

Ennen reissua tanssittiin elokuun viimeisenä viikonloppuna serkun häitä Johteenpookin kauniissa maisemissa. Ilma oli kaunis kuin morsian (hehheh), ruoka oli hyvää ja hääparista huokui rakkaus ja onnellisuus. Varastin jo kesän alussa häätyyliini idean Sparkle-blogin Marjolta, joka oli taikonut itselleen ihanan maksimekon Eurokankaasta löytämästään kangaspalasta. Marjon mekko täällä. Kiitti Marjo inspiraatiosta! Näytin siskolleni kuvan Marjon mekosta ja löydettyäni itselleni kankaan alkoi mekon työstäminen. Lopulta mekko melkeinpä ommeltiin päälleni yhteistyössä siskon ja äidin kanssa. Suomalaista käsityötä parhaimmillaan ;) Hintaa mekolle tuli vajaat 10 euroa! Meikki oli omaa käsialaa ja hiukset kävin laitattamassa kampaajakaverillani. :)

Mulla olis luonnoksissa myös valmistumassa romaanipostaus vaatehuollosta, jota on toivottu jo keväällä. Yritän saada valmiiksi sen viimeistään ensi viikoksi! Hirveesti ideoita ja juttuja mistä haluais kirjottaa :) Julistan (blogi)loman virallisesti päättyneeksi!

Virtaa syksyyn,

Kaisa

Näin viime yönä jälleen yhden hääpainajaisen. Ei tosiaan ole ensimmäinen, joka varmaan viestittää pienestä stressistä alitajunnassa. 

Järjestelyistä niin moni asia on vielä auki. Musiikkipuoli ja kuljetus kirkolta juhlapaikalle on tarjouspyyntövaiheessa, koristelut ovat pääpiirteittäin mietittynä, mutta pöytäjärjestyksen ollessa vielä auki sekin homma on vain osittain hoidettu. Vieraslistakin on vielä hiomisvaiheessa.

Vuoden alussa voidaan miettiä tarkemmin juhlapaikan omistajan kanssa pöytäjärjestystä, jolloin helpottuu koristeiden hankkiminen ja askartelut. Tähänkin vaikuttaa vielä loppupeleissä se, kuinka moni kutsutuista vahvistaa tulonsa ja millaiseksi vierasmäärä lopulta muotoutuu - tuleeko pyöreät pöydät vai pitkät, tarvitaanko paljon vai hyvin vähän pöytäkoristeita ja niin edelleen. Alustavasti juhla on mietitty sadalle vieraalle, jonka mukaan ollaan mietitty kuljetukset, sekä juoma- ja ruokatarjoilut.

Aikataulun varsinainen laatiminen jää myös alkuvuoteen. Vihkiminen tapahtuu klo 14 ja kirkolta juhlapaikalle siirtyminen bussikuljetuksella tulee viemään aikaa. Emme ota kuvia ennen vihkimistä (olen tässä asiassa perinteinen, enkä halua Markon näkevän mua ennen kirkkoa), joten parikuvaus hoidetaan myös kirkon jälkeen. Tämä siirtymisvaihe ja juhlapaikalla mahdollinen hääparin odottelu kaipaa myös jonkinlaista ohjelmaa ja panostusta apujoukoilta. Onneksi riveissä on sellaisia tyyppejä, jotka varmasti suoriutuvat näistä tehtävistä paremmin kuin hyvin!

Kaikki aikaa vievät jutut jäävät väkisinkin siis sille ajalle, kun olen itsekin jo palannut töihin. Tärkeät apujoukot, eli kaaso ja bestmanit, ovat silloin siis enemmän kuin tervetulleita auttamaan järjestelyissä. Lisäksi muut läheiset ovat tarjoutuneet auttamaan kaikessa tarvittavassa, josta olen jo nyt kovin kiitollinen! Toisaalta haluaisin pitää mahdollisimman monen asian yllätyksenä, enkä paljastaa kaikkia yksityiskohtia ennen häitä, mutta joitakin valintoja on luultavasti pakko etukäteen paljastaa, jos sitä apua haluaa ottaa vastaan. :)

Rento tunnelma on kuitenkin kaiken A ja O ja halutaan, että se säilyy läpi häiden. Hauskuus, rentous ja stressittömyys on ne asiat, jotka täytyy muistaa. Häissä kuitenkin juhlitaan rakkautta, läsnä on ystävät ja muut läheiset ja ne saa olla juuri meidän näköiset. 

Koko häiden suunnittelu on tuntunut jollain tapaa epätodelliselta. Näitä asioitako me ihan oikeasti nyt mietitään, tehdään valintoja ja mennäänkö me aikuisten oikeasti naimisiin?! 

Vaikka häät itsessään ovatkin ihana ja paljon odotettu tapahtuma, en malta odottaa elämää avioparina. Sitä, että olen vaimo ja voin kutsua rakastani aviomiehekseni. Kylmät väreet menee sitä ajatellessa! Eikä enää mene kovin kauaa, että se hetki on täällä.

"Sitoutua niin syvästi
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä"

- Tommy Tabermann

Hei ystävät,

pikkuisen tullut kirjoitustaukoa. Oikeastaan olen ihan tyystin vain unohtanut. Ensiksi ihan lyhyesti, mitä on tapahtunut tässä 16.9.-28.9. päivien välissä ja mitä muuten tänne kuuluu.

Olimme reilu viikko sitten ystäviemme upeissa häissä 20-luvun henkeen. Tanssittiin aamun pikkutunneille asti ja seuraavana päivänä ajeltiin sitten takaisin Helsinkiin. Vähän meinasi väsyttää. Oli tosi hauskaa ja ihanaa. Kiitokset hääparille vielä kerran. Ja kiitokset myös rakkaalle veljelleni ja hänen perheelleen meidän majoittamisesta. Ollaan nyt oltu vuoroin toistemme luona omien ystäviemme häitä viettelemässä. Minulla oli tuolla häissä lauluosuus ja se vei minut aikamoiseen lukkoon, koska mua jännitti nuo häät toki muutenkin. Mutta, hyvin se sitten meni ja paras tunnehan on se, kun saa pelot ylitettyä!

Viime viikonloppuna pidettiin pienet juhlat meillä kotona. Ajatuksena oli pitää alunperin pihajuhlat, mutta tuolla alkaa olla jo sen verran koleaa, että päädyttiin pysymään sisällä. Kynttilöitä, viiniä, vähän ruokaa ja hyviä tyyppejä, mikäs sen parempaa? Illan kruunasi kavereiden iloiset uutiset. Jatkettiin sitten vielä Helsingin yöelämään.

Kun nyt ollaan näin juhlahumussa ja iloisissa asioissa, niin kerrompa yhden lisää; me ollaan aloitettu hääsuunnittelut. KUINKA JÄNNÄÄ! Nyt lähetellään tarjouspyyntöjä eri paikkoihin, katsotaan mihin päädytään. Päässäni on tavallaan melko selkeä visio häistä kaikkinensa ja ihanaa, että ehditään rauhassa viilata kaikki asiat kuntoon. Emme siis mene naimisiin vielä ensi kesänä, eli aikaa on. Mutta kyllä niihin vaan rahaa uppoaa ja säästäminen olisi pakko aloittaa asap. Jos joku siellä keksii ehdottaa ihanaa ja kohtuuhintaista hääpaikkaa pääkaupunkiseudulta, niin saa laittaa vinkkejä tulemaan.

Mulla on ollut tänään vapaapäivä. Olen pessyt viinilasit, syönyt aamiaisen kaikessa rauhassa, kävin ostamassa synttärilahjan täditettävälleni Patrikille, kävin lounaalla Raflassa ja jalkahoidossa kollegallani. Loppupäivän olenkin kokkaillut kotona ja tutkaillut näitä hääjuttuja. Kääk!!

Suloista viikkoa kaikille sekä paljon hymyä ja iloa pimeneviin päiviin!

Tämä kuva tuolta 19.9. lauantailta, juuri ennen Reetan ja Roopen häitä.

Nyt alkaa jännittää.

Heräsin tänä aamuna jo kuuden jälkeen hyvin nukutun yön jäljiltä, ja aamun hämärissä istuskelimme äitini kanssa juttelemassa rennosti niitä näitä; hyvä alku päivään! Eilen oli stressaava päivä, mutta nyt on melkeinpä kaikki valmistelut tehty, ja enää on jäljellä suorittamista ja ohjeistamista. Toivottavasti kaikki menee hyvin, sillä ihanaahan tämä on. <3

Häämeininkejä voi seurata varmiten SnapChatissä seuraamalla nimimerkkiäni mariavarietyshw!

En oikein osaa kirjoittaa hirveän selkeästi häiden suunnittelusta ja tästä tämän viikon säätämisestä, joten jätän sen suosiolla häiden jälkeiseen aikaan. Kaikki on kuitenkin hyvin, ja olemme edelleen avokin kanssa lapsellisen innoissamme naimisiinmenosta! Minua jännittää enemmän itse ison juhlan sujuminen eikä niinkään se avioliitto; se on meille molemmille ihana ja itsestäänselvä asia. :)

Jee, me mennään huomenna naimisiin! :)

Kuva: The Variety Show

Valokuvaaja: Tommi Hynynen

Eilen tuli uudet käyntikortit. Hyvä niin sillä esittelen vielä vahingossa itseni entisellä sukunimelläni. Nykyään olen rouva Marjo Maininki. Ihan hullua!
 

Mua kosittiin viime kesänä kesken Flow-festareiden rakennusprojektin. Tulin kotiin pitkän työpäivän jälkeen väsyneenä, likaisena, nälkäisenä, päänsärkyisenä ja ehkä vähän palaneenakin. Päivä oli sunnuntai. Poikaystävä oli tehnyt hyvää ruokaa ja ostanut naapureilta fillarin. Ruuan jälkeen minut suostuteltiin pyöräretkelle, vaikka olisinkin halunnut vaan mennä suihkuun ja vetää nokoset sohvalla.

Fillarit veivät Pitkäkoskelle. Jatkoimme joen vartta jalkaisin. Raikkaan ulkoilman hengittely ja veden hörppiminen alkoi pikku hiljaa parantaa päänsärkyä. Metsä oli super kaunis ja joen pauhaaminen hypnotisoivaa. Istuttiin rantaan kasatulle levähdyspaikalle lekottelemaan. Siinä juttelun lomassa, mulla oli yhtäkkiä korurasia kädessä ja sen avatessa en ensin edes tajunnut, että oliko tämä ”the sormus”. Mua ei siis kosittu kysymyksellä enkä mä vastannut mitään. Itkin vaan iloisena ja otin kädestä kiinni, kun lähdettiin takas fillareille.

Kosinta oli ihanan rauhallinen & hyvällä tavalla tavallinen. En haluaisi mitään suuria elkeitä. Oli kiva käydä kihlajaisjätskeillä ja mennä kotiin täyttämään maistraatin esteettömyyspapereita. En olisi kyllä ikinä uskonut kuinka kaamean näköinen olen sillä hetkellä kun mua kositaan! Vaatteetkin ihan likaiset ja rikkinäiset.
 

Pitkäkihlaus ei ole mun mieleen. Olen malttamaton! Jos mua pyydetään naimisiin niin sitten me mennään naimisiin. HETI! Meidät vihittiin sulhasen nimipäivänä 29.9. Helsingin maistraatissa. Paikalla oli pari kaveria todistamassa ja sen jälkeen juotiin hääkahvit Brooklynin terassilla. Olen aina kuvitellut, että vihkiminen on sellainen herkkä toimitus, jossa tulee helposti kyynel silmäkulmaan. Mä purin huultani koko seremonian ajan, etten olisi purskahtanut nauruun. Vihkijä oli ihan, kun joku manaaja. Seremonian & kahvittelun jälkeen vietettiin vuorokauden mittainen hotelliloma Indigo-hotellissa Bulevardilla.

Oon tosi onnellinen ja rakastunut, mutta en sen onnellisempi tai rakastuneempi kuin aiemminkaan. Mikään muu ei ole muuttunut kuin nimi ja että ollaan nyt virallisesti perhe.

Ihanaa, kun mä löysin ton kalastajan ja hän minut, "catch and never release".

Valokuvaaja: Tommi Hynynen