Polttarimurinaa – saaga jäi vaille päätöstä; kiitos vierailija (“uusi lukija”) kun muistutit! (Saagan edelliset osat kronologisessa järjestyksessä täällä, täällä ja täällä.)
Miten ne polttarit (ja itse häät) sitten sujuivat?
Morsian tykkäsi. Syötiin, hinkattiin imukupeilla pöytiin kiinnitettyjä dildoja neljällätoista eri tavalla, hihiteltiin kuin teinitytöt, juotiin sateenvarjodrinksuja PEENIKSEN muotoisista pilleistä ja loppuillasta karattiin baariin, jossa morsiamen piti suorittaa erinäisiä tehtäviä. Aika kliseiset polttarit siis, mutta morsian tykkäsi – mikä tietysti oli pääasia.
Sulhasta ei koskaan viety minigolfaamaan. Sen sijaan hänet puettiin pupuasuun ja päästettiin vapaaksi paintball-radalle sen jälkeen, kun rallijalan vipatus oli tyydytetty roimalla annoksella kartingia. Ruokailun jälkeen poikajoukko kotiutui kaupungille jo alkuillasta, ohjelmassa olutta ja biljardia. Lähinnä olutta ilmeisesti, sillä noin kymmenen maissa illalla puhelimeni soi. Sulhanenhan se siellä, taustalla viisitoistapäisen polttaribilettäjän taustaölinä.
"Heeeeeeiiiii! Vähänkö nää on hyvät bileet, kiiitoooossshh hei kauheesti!"
Hymyilytti, ja toppuuttelin, että eipä kestä, ja että hauskaa kuulostaa olevan.
"No niin on! Hei tuu…tuu sääkin tänne baariin kuule! Alkaa jo potuttaa ko on vaa äijiä ympärillä!"
Yritin estellä (mitäpä minä poikien polttareissa), mutta luuri oli jo napattu sulhasen kädestä, ja kiersi juopuneelta toiselle.
"Juu täälä Mika, sää et tunne mua mutta tuu tänne vaan kato!"
Samaa sarjaa useampi tuntematon juopunut tulitti korvaani, kunnes lopulta puhelin päätyi Ykkösmiehelle, jolle kummastelin yllättävää käännettä.
"Joo, tosissaan ne on, että jos haluat tulla, niin tule vaan! Ellet tule, niin sulhanen loukkaantuu."
Mikäpä siinä, suukin napsasi sopivasti. Pakkelit naamaan, ratakamppeet päälle ja taksilla pääkallopaikalle. Aplodeja ja humalaisia halauksia heti tullessa. Tein itseni tarpeelliseksi roudaamalla pojille lisää kaljaa tiskiltä - ja oikeasti nautin saadessani leikkimielisesti palvella heitä - eikä minunkaan ihan kuivin suin tarvinnut olla; polttaripotista kuulemma riitti minunkin janooni. Oli vähintäänkin omituinen ilta, mutta hauska joka tapauksessa. Ja totta kai nautin ainoana naisena kundiköörissä.
Itse häät menivät suunnitelmien mukaisesti. Morsian oli suunnitellut minuuttiaikataulun, joka ihme kyllä piti. Me seremoniamestarit aavistelimme jo etukäteen, että tiettyjä ihmisiä kohtaan saattoi olla pahaa verta, joka ehkä vain tihenisi nautittujen alkoholijuomien myötä; siksipä kaukaa viisaina otimme muutaman tunnetusti filtteröimättä puhuvan ystävämme jo etukäteen puhutteluun, ja pyysimme, että pitäisivät mölyt mahassaan ja kunnioittaisivat hääparin päivää.
Ihme kyllä lupaukset pidettiin, vaikka tietyt ihmiset suvaitsivat saapua hääjuhliin muodikkaasti kaksi tuntia (!!) myöhässä. Ja vaikka iltajuhlissa oli (rajaton) piikki auki koko illan.
Kaikki se vaiva ja vääntäminen, torailu ja tohina – kaikki oli sen arvoista, sillä sekä morsian että sulhanen saivat juuri näköisensä ja haluamansa juhlat.
Mutta älkää perkele enää koskaan tulko pyytämään minua seremoniamestariksi.
Edit 14:43: Ja jos morsiamen näkökulma hyvin järjestetyistä polttareista kiinnostaa, katsokaa esimerkkinä Vuoden Siivoojan vuodatus (ei, en siis ollut hänen polttareitaan järjestämässä, sattui vaan sopivasti silmään! :D)