Kuluneet viikot ovat olleet aikamoista myllytystä tälle ihmiselle, kuten aiemmassa postauksessa jo mainitsinkin.
Treenejä ei ole takana kuin yksi sali ja muuten vain kävelyä. Prioriteetit ovat olleet nyt muualla, kuin treenissä. Osa treenaamattomuudesta menee kyllä stressin ja voimattomuuden lisäksi myös ihan laiskuuden piikkiin. Esimerkiksi tänään laitoin jo aamulla 30 minuutin joogatreenivideon auki selaimen välilehdelle odottamaan sopivaa hetkeä vetäistä homma läpi, mutta vieläkin tässä istutaan joogaamatta. En olekaan hetkeen joogaillut, mutta nyt selkä on vihoitellut siihen malliin, että etsin kyseisen videon nimenomaan helpottamaan selkäkipua. Arvatkaa miten hyvin se auttaa, kun sitä ei tee?
Mitä sitten on tullut tehtyä?
Perhe on ollut etusijalla. Olen ollut kotona vastassa ekaluokkalaista, joka piti taukoa iltapäiväkerhosta. Tämän samaisen, rakkaan tyypin kanssa on nyt ollut muutenkin vaikeampaa ja omaa äitiyttä on saanut viedä astetta suuremmalle tasolle. Olen myös huonona hetkenä todennut, että en osaa, en jaksa, miksi on niin vaikeeta ja kuitenkin sitten kyllä tää tästä, onneksi on apua. Vanhemmuus on maailman ihanin, mutta myös raskain asia!
Illat ovat olleet hajanaisia ja ollaan Markon kanssa oltu vuoronperään illat menossa; vanhempainiltaa, kolmannen auton fiksaamista myyntikuntoon ja se mun ihana lemppari, pyykinpesu. Satatonnia pyykkiä päivässä viideltä ihmiseltä on saanut mut toivomaan kotiin omaa kuivausrumpua silläkin uhalla, että vaatteet kulahtaa nopeammin. Kenellä on oikeasti aikaa veivata vaatteita i-han ko-ko-a-jan? Tai onhan mullakin aikaa, mutta sitten sitä ei jää mihinkään muuhun. #kiukkuminä
Vapaailtoina taas ollaan oltu niin finaalissa kaikesta, että on yritetty päästä ajoissa nukkumaan.
Eilen olin sitten lounaalla hyvän ystävän kanssa ja sain kädet täristen ja sydän pamppaillen kosittua hänestä itselleni kaason #2! Ihanaa! Nyt on sitten molempien kaasojen kanssa mietitty mekkoa, kampausta ja muita ihania hääjuttuja. WhatsAppiin kilahtelee tuon tuosta viestejä siitä, että olisko kuitenkin tämä parempi kuin edellinen ja mites tää sitten.
Tänään häähommiin liittyen olen näperrellyt miljoona erilaista Save The Date -korttivaihtoehtoa, pitäisi nyt olla mistä valita. Itse en muuten yhtään ole valintojen ihminen, noup. Aina veivaan ees taas ja mietin, josko sittenkin se toinen olisi ollut parempi (piirre, jota varmasti kaikki miehet arvostavat syvästi)... Nyt on pyydettävä Markoa valitsemaan ja sitten vaan äkkiä kortit postiin, ettei mieli ehdi taas muuttua. Meidän häävieraat saa sitten luvan arvostaa kaikkia tehtyjä valintoja, koska mikään niistä ei varmasti ole tullut helpolla. :D
Onhan tässä ollut kaikenlaista. Jos ei kohta tarvitsisi enää herätä selkävaivaisena kuin mikäkin 90-vuotias ja toivoa aamukahvin tarjoavan maagisia voimia, olisi hirveen ihana. Pientä hengähdystä ja sitä normaalia, energistä arkea treeneineen kaikkineen. Olen valmis!
Timantti on vain pala hiiltä, joka käsitteli stressin poikkeuksellisen hyvin.