Ajatukset on nyt käynyt lapsettomuushoitojen aloituksessa, taas.
Luulimme jo pääsevämme sieltä pois, mutta toisaalta on helpottavaa, että suoraan sinne pääsemme uudestaan. Pienien fiksailujen jälkeen, meidän mahdollisuudet uuteen raskauteen pitäisi olla paremmat kuin aikaisemmin, mutta siihen menee aikaa. Mikä on hyvä, mutta on myös hyvä takaraivossa koko ajan tietää, että näitä fiksailuja ei viivytellä, niin pääsee elämään taas "yrityselämää" normaalisti (eli siis sitä lapsenyrityselämää), sitten kun haluaa.
Toisaalta nyt varmaan kiukulla ja raivolla menisi uusi raskaus, mutta toisaalta se pelottaa ihan uusissa mittapuissa. Kaikki muutenkin jännittävät vaiheet pitäisi käydä uudestaan läpi ja extrana siinä on vielä jumalaton kohtukuoleman pelko. No ei saa ruokkia mieltään, jospa vaikka saisinkin itseni rauhoitettua. Mistäs sitäkään tietää. Sen tiedän, että suutun jos joku varsinkaan terveydenhuollon puolella oleva henkilö tulee ja sanoo, ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Jep, sen jälkeen olen varma että me ollaan siellä vieläkin pienemmissä prosenteissa joka kokisi sen kahteen kertaan. Hui, nyt nämä ajatukset pois.
Olen kyllä nyt nähnyt vieläkin paljon painajaisia ja ylipäätänsä se nukahtaminen on ollut vaikeaa. Eilen erityisemmin. Eilen oli kuolleiden lasten muistopäivä ja olin kyllä todella itkuinen koko päivän. Ikävä oli niin mahdoton ja nukkumaan mennessä minulle alkoi mieliin tulvia sellaisia asioita mitä en ole viime viikkoina muistanut ollenkaan. Nyt heräsin keskellä yötäkin itkuun ja herätin miehen halaamaan minua.
Koko odotusaika pyöri mielessä. Muistin potkut, sydänäänet, änkemiset kaikki. Voi ei, minulla ei ole niitä enään. Voin ehkä saada ne vielä, mutta minulla ei ole tuota rakasta pientä nyyttiä kuka potki ne potkut ja kenen sydäntä me niin rakkaudella kuunneltiin. Minun vauvaani, minun on niin kova ikävä minun vauvaani. Huoh.:'(
Jos saisin ajatukseni muualle pienten hääjuhlien järjestämisessä. 100 hengen kirkkohäät muutuivat perheen kesken vietettäviksi maistraattihäiksi. Ja aikaistuvat aika paljon! En osta hääpukua, ei tehdä hääohjelmaa. Täräytetään naimisiin, mennään syömään pyydetään kaverit bailaan illalla ja nukutaan hotellissa yötä. Ihan ministi pienellä porukalla. Kaikkeen kulutamme ainoastaan 1000e rahaa. Olen niin onnellinen tuosta miehestä, olen onnellinen meidän perheestä, vaikka se on nyt vähän erimallinen kuin "yleensä".
Rakastan ja haluan sanoa tahdon, haluan olla yhdessä aina, haluan perinteisen perhemallin samoine sukunimineen vaikka muuten meidän rakkaus poissa onkin. Me elämme yhdessä tätä elämää.
Minulle ei ole enään materiaalilla mitään väliä, eli suurilla juhlilla. Typerä tapa oppia kantapään kautta, mutta kaikkein tärkeintä elämässä on rakkaat ihmiset ja heille annettu ja heiltä saatu tuki. Ei minulle tuo sitä oikeaa onnea enään se ostettu kampaus, tonnin häämekko, huolella valittu hääkakku. Olen muutenkin tälläinen vähän sieltä täältä koottu tyylillisesti (mutta tyylikkäästi ;)) niin pieni vinksahdus sopii tyyliimme. Eli juhlissamme on luultavasti pyttipannua, omatekemä täytekakku, oma pullo mukaan periaate, vanha kaapissa odottava kermanvalkea pitsimekko johon ostan tyllin kyllä, miehellä vanha puku päällä, uudella kauluspaidalla, osamaksulla ostettu sormus, itse tehty kampaus ja meikki (onneksi oikeasti osaan) ja paljon tanssia baarissa! Aamulla luksusta HOTELLIAAMIAINEN! Oma rakas vierellä, tukka sekaisin ja unisena ja muistellaan kuinka hauskaa meillä oli? Mitä muuta voisi toivoa? Ei muuta.
Toivottavasti asiat menee niin <3
Sitten yhteisellä voimalla tulevaisuutta kohti!
Täytyy se vielä sanoa, että on kummallinen tunne kun sydän voi olla samaan aikaan niin täynnä rakkautta, surua ja ikävää. <3