Selailin vanhempieni luona vanhaa perheraamattua, jonka ensimmäisille sivuille on kirjattu sukumme tapahtumia: syntymäpäiviä, vihkipäiviä, kuolinpäiviä jne. Havahduin siihen, että mikäli mummoni – eli isäni äiti – vielä eläisi, hän olisi täyttänyt tänä vuonna sata vuotta.
Sylvi-mummo oli syntynyt elokuussa 1914. Väinö-pappa oli mummoa vuotta vanhempi. Naimisiin he menivät vuonna 1937.
Kiinnostavaa heidän tarinassaan on, että he menivät naimisiin salaa. Mummoni ei nimittäin ollut pappani vanhemmille oikein mieluinen miniä. Pappa oli kotoisin maatilalta, jonne mummoni tuli piiaksi. Pappani vanhemmat ajattelivat, että talollisen pojan tulisi naida talollisen tytär. Ainakin joku muu kuin piikatyttö.
Mutta toisin kävi. Rakkaus voitti.
Tätini ovat kertoneet, että mummo ja pappa tapailivat toisiaan salaa. Treffejä järjestettiin muun muassa vasikkahaassa. Pääsiäissunnuntaina vuonna 1937 Sylvi ja Väinö lähtivät sitten kumpikin omia aikojaan kohti Kangasniemen kirkkoa. Ilmeisesti heidät vihittiin jumalanpalveluksen jälkeen, kuten noihin aikoihin oli tapana. Kotiin he palasivat yhdessä, vihittynä avioparina. Kesti kuitenkin vielä pitkään, ennen kuin mummo hyväksyttiin talon miniäksi – eikä Väinö-papan äiti tainnut olla helppo anoppi missään vaiheessa.
Sylvi-mummon ja Väinö-papan avioliitto kesti yli 40 vuotta, aina papan kuolemaan asti. Mummo eli papan poismenon jälkeen vielä kymmenen vuotta ja taisi surraa pappaa koko sen ajan. Rakkaus siis säilyi loppuun saakka.