Tänään minä itkin. Itkin, kun luin Aamulehdestä kertomusta sateenkaariperheestä, jossa elää kaksi naista ja heidän pieni poikansa. Nämä naiset puhuivat perheestä, hyväksynnästä ja rakkaudesta. Paljon on keskusteltu siitä, miten lasta mukamas suojellaan sillä, etteivät samaa sukupuolta olevat saa mennä naimisiin. Aamulehdessä haastateltu pariskunta toi esille sen, kuinka heidän avioliittonsa helpottaisi pojan elämää tulevaisuudessa, kun poika voisi kertoa kavereille että vanhemmat ovat naimisissa. Miten pieni poika selittää kavereilleen, että vanhemmat ovat rekisteröidyssä parisuhteessa? Ja miksi?
Kuvittelin näiden naisten tunteita, kun päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista olisi myönteinen. Sitä onnen määrää! Olen itse aina ollut vahvemmin onnesta kuin surusta itkijä, joten kyyneleet vierivät poskillani kun kuvittelin lesbo- ja homopariskuntien ympäri maata hihkuvan ja halaavan toisiaan onnellisena. Joku on vihdoin päättänyt, että saan mennä naimisiin rakastamani ihmisen kanssa. Miettikää nyt, kuinka itsestäänselvyys tällainen asia on ollut heteropariskunnille?! Mieti, kun joku tulisi sinulle sanomaan, ettet saa viedä rakastasi vihille. Ja miksi et? Koska joku ikivanha, mahdollisesti osittain täysin sepitetty kirja parin tuhannen vuoden takaa sanoo niin? Aaaaaasia selvä.
Olen ollut valtavan iloinen siitä, kuinka positiivisesti ihmiset suhtautuvat tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Suvaitsemattomuutta ihmisiin mahtuu paljon, mutta tämä asia on selvästi herättänyt monissa ihmisissä syviä, HYVIÄ, tunteita. Olen niin ylpeä suomalaisista! Ihanaa Suomen kansa!
Odotan innolla, mihin tulokseen eduskunta päätyy. Toivon niin, että päätös olisi myönteinen! Kohtapa se nähdään. :)
(Ps. onko loukkaavaa sanoa lesbo tai homo? Pitääkö sanoa samaa sukupuolta oleva pariskunta? Minun päässäni se ei ole loukkaava sanavalinta, mutta en tiedä mitä asianosaiset ajattelevat.)