"Jos homopari tulisi pizzeriaamme ja haluaisi pizzoja häihinsä, sanoisimme heille ei."
Walkertonissa, Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa, sijaitsevan Memories-pizzerian omistaja Crystal O'Connor ei varmasti arvannut, että hänen paikallistelevisiolle antamastaan haastattelusta nousisi aivan valtava häly. Vakaumukselliseksi kristityksi tunnustautuvan O'Connorin lausuntoa on käsitelty, ihmetelty ja paheksuttu mediassa erittäin laajasti. Suomessa asian nosti esille Nyt-liite. Sosiaalisessa mediassa O'Connoria on haukuttu homovastaiseksi vanhoilliseksi kiihkoilijaksi ja suosittelupalvelu Yelpissä Memories-pizzerian arviot romahtivat. O'Connorin perheelle on satanut tappouhkauksia ja pizzeria jouduttiin turvallisuussyistä sulkemaan.
Haastattelu on pieni osanen isommassa kiistassa, jossa ovat vastakkain vähemmistöjen oikeudet ja uskonnonvapaus. Indianan osavaltion kuvernööri Mike Pence hyväksyi viime viikolla uuden uskonnonvapauslain, jonka nojalla yritykset voisivat halutessaan harjoittaa eriarvoista kohtelua uskonnolliseen vakaumukseensa vedoten. Lain pelättiin heikentävän seksuaalisten vähemmistöjen asemaa ja se aiheutti välittömästi voimakkaita vastareaktioita niin somessa kuin perinteisessäkin mediassa. Boikottien pelossa lakiin tehtiinkin pikapuoliin lisäys, jonka mukaan sen nojalla ei saa syrjiä seksuaalisia vähemmistöjä. Mielenilmaisuilla on siis voimaa.
O'Connorin pizzeriaa pidetään nyt yleisesti esimerkkinä siitä, mitä syrjintä pahimmillaan on: Ihmisten eriarvoista kohtelua. Meillä Suomessa yhdenvertaisuuslaki suojaa seksuaalisia vähemmistöjä syrjinnältä, mutta esimerkiksi Indianassa vastaavaa lakia ei ole. Samaa sukupuolta olevien parien avioliitot laillistettiin Indianassa viime vuoden lopulla, joten perinne myöskään niiden osalta ei ole vielä kovin pitkä.
Vaikka sellaisenaan luettuna O'Connorin lausunto edustaa suvaitsemattomuutta ja on luonteeltaan syrjivä, sen aiheuttama reaktio on kuitenkin täysin suhteeton. Tappouhkauksia ei ansaitse kukaan. Kohu on valtava erityisesti siihen nähden, että O'Connorin ravintolaa ei ole koskaan pyydetty tarjoilemaan samaa sukupuolta olevien parien häihin, eikä ravintolassa tiettävästi ole koskaan jätetty palvelematta seksuaalivähemmistöjä edustavia asiakkaita. Kaikki ovat O'Connorin mukaan tervetulleita heidän ravintolaansa. O'Connorin alussa kuvailema tilanne on siis kuvitteellinen – ja kaiken lisäksi hyvin epätodennäköinen. Vai kuinka monissa häissä olette olleet, joissa tarjoilut olisivat tulleet pizzeriasta?
O'Connor antoi viikonloppuna aiheesta vielä toisen haastattelun. Haastattelua katsoessani itselläni heräsi sääli häntä kohtaan ja häntä kohdannut julkinen riepottelu alkoi tuntua entistäkin kohtuuttomammalta. O'Connor on hyvin vaatimattomalta vaikuttava, kohteliaasti käyttäytyvä nuori nainen. Hän on haastattelussa säikähtäneen oloinen ja tuntuu, että samaa sukupuolta olevien parien avioliitto on hänelle hyvin vieras ja ehkä vähän pelottavakin asia.
O'Connor ei näytä täysin ymmärtävän toimittajan kysymyksiä, jotka koskevat seksuaalivähemmistöjen syrjintää. Hän sanoo, ettei hänellä ole mitään homoja vastaan, mutta hän ei vain yksinkertaisesti koe, että hänen uskontonsa sallisi samaa sukupuolta olevien häiden tukemisen. O'Connorin oman näkemyksen mukaan tämä ei ole ristiriitaista ja hän vaikuttaa aivan vilpittömältä tehdessään niin. "Mutta se, että tarjoilisimme homoparin häissä, olisi kuin hyväksyvä leima niille, ja sitä emme vain voi tehdä", O'Connor yrittää selittää. Kun toimittaja kysyy, mikä O'Connorin viesti seksuaalivähemmistöille olisi, hän saa soperrettua toivovansa, että homoseksuaalit voisivat hyväksyä heidät, koska heidänkin tulee hyväksyä homoseksuaalit.
Syrjinnästä on tarpeellista keskustella julkisesti ja sitä kautta määritellä, mikä on syrjivää toimintaa ja kielenkäyttöä. On myös tärkeää osoittaa, millainen käytös ja millaiset puhetavat ovat tiedostamatonta piilosyrjintää. Ikävä kyllä, nykyinen keskustelukulttuurimme (eli some-raivo) ei erityisesti edistä yhteisymmärryksen syntymistä, eikä keskinäistä kunnioitusta tässäkään asiassa. O'Connorin tapaus on todennäköisesti vain työntänyt eri osapuolia entistäkin kauemmaksi toisistaan, mikä on erittäin surullista. Lynkkausmieliala ei edistä mitään.
On silti vain pakkoa toivoa, että nimenomaan asiallisen keskustelun myötä asiat menisivät eteenpäin. Toivottavasti tulevaisuudessa yhdenkään samaa sukupuolta olevan parin ei tarvitsisi vaivata päätään sillä, suostuuko pitopalvelu tai floristi palvelemaan heitä, kun he juhlistavat häitään ja keskinäistä rakkauttaan.
Eräs ystäväni työskentelee nuorten parissa ja heitä seurattuaan totesi uskovansa siihen, että tulemme tässäkin asiassa elämään aivan toisenlaisessa, paremmassa maailmassa, kun olemme vanhoja. Todella toivon, että hän on oikeassa.