Selailin eilen vapaapäivän ratoksi Netflixiä ja yritin löytää jotain kiinnostavaa katsottavaa. Palvelu tarjosi minulle (yllättäen) hääaiheista dokumenttia nimeltä "Love me". Kuvauksen mukaan dokumentissa "Länsimaiset miehet matkustavat Ukrainaan tapaamaan naisia, jotka he ovat löytäneet netistä postimyyntimorsiansivustoilta".
Voi, ei. Ihmiskauppaa? Surkeita kohtaloita? Härskejä vanhoja miehiä? Epäröin hetken, mutta päätin kuitenkin laittaa dokumentin pyörimään. 
Kuva täältä.
Dokumentti seuraa kuutta miestä, yhdysvaltalaisia Robertia, Ericiä, Bobbya, Ronia ja Travisia sekä australialaista Michaelia, jotka päätyvät etsimään puolisoa Ukrainasta kansainvälisen deittipalvelun avulla. Osalla miehistä on taustallaan avioero, osa ei ole seurustellut koskaan. 38-vuotias Travis on porukan nuorin, muut ovat noin viisikymppisiä ja siitä ylöspäin. Yhteistä miehille on se, että he kärsivät yksinäisyydestä ja haluavat löytää naisen, jonka kanssa jakaa loppuelämänsä.
"Haluaisin löytää jonkun, joka antaisi minulle syyn olla parempi ihminen", Bobby kertoo.
”Olen ollut yksin 12 vuotta, eikä se tunnu hyvältä. Haluan asettua aloilleni hyvän naisen kanssa", toteaa Michael.
Katsoja tutustutetaan ensin kansainvälisen deittibisneksen maailmaan. Länsimaalaisille miehille suunnatuilla deittisivustoilla on tuhansien itäeurooppalaisten, eteläamerikkalaisten ja aasialaisten naisten profiileja ja kuvia. Naiset esiintyvät kuvissa usein vähissä vaatteissa ja varsin viettelevissä asennoissa, mikä tuntuu todella esinneellistävältä. Naisten profiileja voi selata rekisteröitymällä sivulle, mutta yhteydenpito naisten kanssa maksaa. Deittipalvelut perustelevat maksuja muun muassa sillä, että kirjeenvaihto täytyy kääntää, sillä harvat naisista osaavat englantia.
Deittipalvelujen toinen ansaintalogiikka ovat ns. "Romance Tours" -matkat. Dokumentissa seurataankin yhtä tällaista matkaa, joka vie miehet Ukrainaan tapaamaan valtavan määrän nuoria, ukrainalaisia naisia. Kohtaamisia varten deittipalvelut järjestävät tapahtumia (socials), joissa on aina mukana noin parikymmentä miestä ja jopa parisataa naista. Deittipalvelun työntekijät kannustavat miehiä juttelemaan ja tanssimaan naisten kanssa, ja hehkuttavat kameralle, millainen paratiisi Ukraina on näille miehille, jotka eivät kotimaissaan saa juuri lainkaan huomiota naisilta. Tapahtumat järjestetään yökerhoissa ja homma näyttää välillä lähtevän täysin käsistä. Nuoria naisia ja vanhoja miehiä yhdistäviä, nuhjuisen tuntuisia tapahtumia onkin kritisoitu länsimediassa.
Vaikka dokumentin asetelma on perinteisiä sukupuolirooleja korostava ja melkoisen epäilyttävä - varakkaat, osin jo ikääntyneet länsimaalaiset miehet etsimässä nuorta vaimoa matalan tulotason maista - onnistuu "Love me" kuitenkin käsittelemään aihetta hienovaraisesti ja välttämään ilmeisen skandaalinkäryisyyden. Koska kuten mihin tahansa, myös tällaiseen ilmiöön sisältyy monia eri puolia ja dokumentti tuo niistä kiinnostavasti esille.
Ensinnäkin dokumentin pääosissa olevat miehet. Kaikki vaikuttavat vilpittömiltä toiveissaan löytää rinnalleen kumppani, jonka kanssa perustaa perhe. Katsojana huomaa äkkiä toivovansa, että miehet myös löytäisivät elämäänsä rakkauden. Omat sympatiani kohdistuivat erityisesti Bobbyyn ja Travisiin, joista kumpikaan ei ole oikeastaan koskaan seurustellut.
Toinen puoli tarinaa ovat elämänkumppania itselleen etsivät itäeurooppalaiset naiset. Hyvä aviomies, perhe ja turvallinen elämä tuntuu olevan kaikkien dokumentissa esiintyvien haaveissa. Kotimaassa tulevaisuuden näkymät ovat ankeat, mutta toisaalta ajatus vanhempien, ystävien ja muiden sukulaisten jättämisestä tuntuu todella vaikealta.
"Avioliitto on itäeurooppalaisillle naisille erittäin tärkeä asia", väittää Elena Petrova, joka pyörittää Australiasta käsin toimivaa deittipalvelua.
"Elämä täällä on jatkuvaa taistelua ja minun on mietittävä tarkkaan, millaisia vaihtoehtoja haluan tarjota lapsilleni", kiovalainen Svitlana puolestaan miettii.
Dokumentti ymmärtää hienosti molempia osapuolia. Olisi helppoa ajatella yksioikoisesti, että miehet vain käyttävät hyväkseen naisten elämäntilanteita saadakseen seksiä tai hankkiakseen kotiorjan tai, että naiset puolestaan hyväksikäyttäisivät miesten naistenkaipuuta päästäkseen kiinni parempaan elämään. Tarinat ovat kuitenkin monisyisempiä. Miehistä kaksi päätyy dokumentin aikana ilmeisen onnellisesti naimisiin Ukrainasta lähtöisin olevan naisen kanssa, joten kumppanuuden ja rakkauden syntyminen vaikuttaa ihan mahdollista. Ulkopuolelta on helppo tuomita perinteisestä poikkeavaa ihmissuhdetta, vaikka suhteen tilan tietävät todella vain siinä olevat ihmiset.
"Tällaisessa suhteessa on haasteensa, mutta niinhän kaikissa suhteissa on", erään miehen äiti toteaa.
Mutta totta kai kansainvälisen parinhakuun sisältyy paljon hämäriä piirteitä. Useampikin miehistä kohtaa ainakin epäilyksiä siitä, että heiltä on lypsetty rahaa. Toisen osapuolen motiiveja ja tunteita epäillään puolin ja toisin, kielimuurit hankaloittavat tutustumista ja kulttuurierot hiertävät. Toiveita herää, mutta myös pettymyksiä satelee. Mahdollisuus rakkaudesta sokaisee helposti silmät. Ja katsojana nakuttaa jatkuvasti takaraivossa tietoisuus siitä, että kaikille länsimaihin avioliiton myötä muuttaneille nuorille naisille ei käy hyvin.
Asetelma ja aihe ovat siis hyvin kiistanalaiset, mutta dokumentti on mielestäni erittäin hyvin tehty. Aihe herättää paljon ajatuksia, ja paikoin dokumentti on hyvinkin tunteikas. Suosittelen siis lämpimästi tutustumaan.
Love Me (2014). Ohjaaja: Jonathon Narducci.