Prinsessasadut päättyvät usein lauseeseen "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Todellisuudessa ihan kaikkien prinsessojenkaan parisuhteet eivät kestä ikuisuuksiin. Mutta toisaalta hyvin monien suhteet säilyvät onnellisina pitkään, jopa kuolemaan saakka. Juuri näihin, pitkiin ja onnellisiin parisuhteisiin, pureutuu Maaret Kallion ja Osmo Kontulan tuore yhteiskirja, Happy End.
Kirjan aineistona toimivat yli kahdensadan pitkässä parisuhteessa elävän suomalaisnaisen kertomukset parisuhteestaan. Verkkokyselynä kerätty aineisto on koottu noin vuosi sitten.
Kallio ja Kontula käyvät vuorotellen dialogia näiden naisten kertomusten kanssa. Asiantuntijoilla on omat, erilaiset tyylinsä. Kontulan tyyli on hieman kliininen, kuten tutkimusprofessorille sopiikin. Seksuaalisuutta paljon tutkinut Kontula tuo aineistoa täydentämään havaintoja esimerkiksi laajoista FINSEX-tutkimuksista. Kallion teksteistä kuuluu puolestaan läpi hänen lempeästi kommentoiva äänensä, joka on tuttu ainakin Lujasti lempeä -blogin lukijoille sekä Ensitreffit alttarilla -ohjelman katsojille.
Kollegat täydentävät toisiaan sopivasti ja molemmat asiantuntijat antavat lukijalle erittäin kiinnostavia näkemyksiä, tulkintoja ja vinkkejä parisuhteista, rakkaudesta, hellyydestä, seksuaalisuudesta ja ristiriitojen ratkaisusta.
Kirjaa lukiessani huomasin silti monessa kohden, että minua veivät melkein eniten mukanaan Kalliolle ja Kontulalle elämäänsä kuvanneet naiset. Kirja sisältää erittäin paljon sitaatteja, jotka ovat hyvin avoimia ja paikoin myös erittäin koskettavia. Naiset kertovat tavallisten suomalaisten parisuhteiden onnesta ja puolisoiden lämpimistä tunteista toisiaan kohtaan. Siitä arvostuksesta, turvasta, intohimosta, kumppanuudesta ja kunnioituksesta, joista parisuhteet on parhaimmillaan tehty.
Kirja onkin tervetullutta vastapainoa usein melko ongelmakeskeisille parisuhdejutuille ja -oppaille. Tämän kirjan ytimessä ovat nimenomaan ne onnelliset ja kestävät parisuhteet, joita ainakin Väestöliiton tutkimusten mukaan useimmat suomalaisten parisuhteista ovat. Seikka, joka usein jää esimerkiksi mediassa avioeroja, haluttomuutta tai kummallisia seksivinkkejä käsittelevien juttujen varjoon. Tuntuu hyvältä lukea siitä, kuinka kipinää voidaan ylläpitää pitkässä parisuhteessa, kuinka arjessa voidaan osoittaa hellyyttä ja kuinka ristiriidat voidaan ratkaista rakentavasti. Kuinka sanan minä sijaan voidaan korostaa sanaa me, silloinkin kun eletään keskellä ruuhkavuosia. Kuinka hyvin monen suomalaisen kotona asuu onni.
Naisten tarinoiden joukossa on yksi, joka nousee ylitse muiden. Näin tuntuvat ajattelevan myös kirjoittajat itse, sillä Kallio luki tämän kyseisen lainauksen ääneen kirjan julkaisutilaisuudessa:
Tämä parisuhde on elämäni valo, voimanlähde, kulmakivi ja suloinen rakkauden lähde. Tunnen itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi mieheni sylissä ja läheisyydessä. Tuntuu uskomattomalta, että tuo ihana ihminen rakastaa juuri minua. Välillämme vallitsee suuri keskinäinen kunnioitus, luottamus ja päivittäinen hellyys. Kun kuljemme toistemme ohi, sipaisemme kädellä selkää tai hiuksia, töidemme lomassa saatamme suukotella tai halata. Rakastan sitä, että unissaankin mieheni ottaa minua kädestä kiinni. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä onnellisuuden olotilaa... Olemme olleet naimisissa 14 vuotta ja joskus mietin, milloin tämä rakastumisen alkuhuuma mahtaa haihtua. Seksi on alkuajoista vain parantunut... Itsetunto kohoaa kaiken mielihyvän tuottamisen ja saamisen myötä. Mieheni saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja haluttavaksi. Rakastan hänen tuoksuaan ja kaikkea hänessä. Sulan hänen syliinsä.
Hääbloggaajan näkökulmasta tämä katkelma on aivan erityinen. Tällainen puhe hääpäivänä ei ole mitenkään tavatonta. Mutta se, että vielä viisitoista vuotta häiden jälkeenkin kykenee puhumaan näin kauniisti puolisostaan ja parisuhteestaan, on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Se myös antaa uskoa siihen, että muuallakin kuin saduissa on mahdollista elää onnellisena, elämänsä loppuun saakka.
Maaret Kallio ja Osmo Kontula, Happy End. WSOY, 2015.
---------------------------------------------
Tämä Happy End -kirjaa käsittelevä teksti on samalla myös tämän blogin Happy End, onnellinen loppu. Olen nimittäin tehnyt vaikean päätöksen blogin lopettamisesta.
Syy on yksinkertainen: Ajan puute. Olen aloittanut tänä syksynä jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa, tähtäimessäni tohtorin tutkinto. Tutkimusaiheenani ovat blogit - mikäpä muukaan. Päivätyön ja tutkimuksen yhdistäminen vie energiaani niin paljon, että jostain on pakko luopua. Nyt se on Myötä- ja vastoinkäymisissä. Ihan kokonaan en bloggaamista kuitenkaan malta lopettaa. Tietäni blogitohtoriksi voi seurata täällä.
Lämmin kiitos teille kaikille, hyvät lukijat! Osa teistä on kulkenut mukanani jo silloin, kun Myötä- ja vastoinkäymisissä ilmestyi hs.fissä. Kiitos myös verraton Lily-yhteisö, kanssanne on ollut huikeaa. Häistä bloggaaminen on ollut ihanaa ja inspiroivaa, mutta nyt on kuitenkin aika suunnata energia muihin asioihin. Kiitos vielä kerran ja näkemiin!
The End.
Happy End.