Kun aurinko alkaa näyttää ensisäteitään, ja valo tulvii asuntoon alkaa minun energiatasoni kasvaa. Yhtä aikaa luonnon kanssa, herään myös itsekkin talviunilta. Elän lämmöllä ja talvi kaikessa kylmyydessään on minulle niin pitkää ja synkkää aikaa, että loputon pimeys tahtoo viedä voimani joka talvi. Nyt kevään ja kesän odotus on entistä kovempaa, sillä kesä tuo tullessaan tähänastisen elämäni suurimman muutoksen. Tai pitäisikö tässä yhteydessä edes puhua muutoksesta, sillä ei naimisiin meno kohdallani muuta muutakuin sukunimen. Elo jatkuu samanlaisena ja tuskin sunnuntaina häidenjälkeen herätessäni näytän yhtään sen enempää vaimolta kuin nytkään. Olen asiasta niin innoissani, mutta samalla paniikki hoidettavien asioiden suhteen alkaa kasvaa. Kalenterissani lukee ensiviikon kohdalla "hoida esteettömyystodistukset", nyt se siis alkaa tapahtua. Jos oikeasti alan ajatella, että kuinka nopeasti tämä aika menee, tulen hulluksi. On niin paljon asioita, joita todella alan vasta nyt tajuta, mitä on tulossa. Onneksi ensiviikonloppuna alkaa isot rattaat pyöriä ja varmaan se osittain helpottaa oloani. Toisaalta voi olla, että olen entistä stressaantuneempi kun tajuan, että aikaa on vain rajallisesti. Kaiken tämän keskellä minusta tuntuu ihan epätodelliselta, että minä tosiaan saan sanoa tahdon maailman upeimmalle miehelle ja jakaa samalla loppuelämäni hänen kanssaan! Mielessäni pyörii tuleva vuosi, ja asiat kuten: milloin saamme lapsia? Milloin on aika ajatella sellaista asiaa? Olen moneen otteeseen käynyt läpi sen hetken kun kävelen alttarille ja katson Timon seisovan siellä edessä. Tämä on ihan kuin suunnittelisin jotain, mitä teen "sitten isona". Nyt on aika todeta, että kyllä minä olen kasvanut niin isoksi, että on aika ottaa uusi askel elämässä. Ensikeväänä tähän aikaan en voi sanoa, mitään muuta kuin, että olen maailman onnellisin rouva Suortti. Ajatelkaa, neljä kuukautta! Jos ajattelen viimeistä neljää vuotta, on aika kulunut niin nopeasti, tai vaikka edes viimeistä yhdeksää kuukautta, niin aika on kulunut kuin siivillä. Hui!
