Puolitoista kuukautta sitten astelin isän saattelemana Vanajan kirkon käytävää (joka on muuten hyvin lyhyt ja valittu urkukappale hyvin pitkä) ja sanoimme "Tahdon". Juhlat olivat mahtavat, ruoka ja juoma kelpasi vieraille ja mekin jaksettiin juhlia lähes kolmeen aamuyöllä. Päivään mahtui paljon naurua, ihania ihmisiä sekä muutamia kyyneleitäkin. Sitten koitti reissu, jossa kohdattiin paljon samoja asioita kuin häissäkin: naurua, hyviä muistoja sekä pari kommervenkkiäkin. Mutta ne kuuluvat asiaan.
Olen yrittänyt kirjoittaa tätä yhteenvetopostausta jo pitkään, mutta jotenkin sanat eivät tule. Mutta ehkä ei tarvitsekaan. Kuten sanotaan, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten kuvat kertokoot päivästä minun puolestani.
