Olipa häät ja ihanaa että ne on nyt pidetty! Päivä oli fantastinen, aurinko paistoi niin että vieraat istuivat illallisenkin aikana aurinkolasit päässä. Onneksi aurinko laski aikaisin ja ehdittiin juuri ja juuri napata pari kuvaa rannalla kaunis vaaleanpunainen taivas taustalla. Kaksi viikkoa ennen häitä hääräsin minkä ehdin, toisella kädellä kirjoitin nimilappuja ja toisella syötin Edviniä. Iltamyöhään suunnittelin menukortteja ja pöytänumeroita, keskittyminen ja käsillä tekeminen oli todella mieluisaa puuhaa ja teki myös hyvää psyykkelle, aivot narikkaan meininki.

Häiden teemavärieinä oli valkoinen, vihreä, luonnonväri ja musta. Nimilaput löytyivät Tigeristä, muuten askartelin kaikki itse. Pöytänumerot leikkasin luonnonvärisestä, hieman paksummasta paperipahvista, ja kirjoitin numerot tussilla. Laput sidottiin mustalla satiininarulla vesikannujen kahvoihin. Juuttinarulla sidoin menu- ja ohjelmakortit yhteen, kortti ei vienyt paljoakaan tilaa ja seisoi kauniin huomaamattomasti pöydällä.

Äitini teki loppujen lopuksi aika ison työn hääpukuni kanssa. Yläosaa suoristettiin kankaalla ja pitsi nostettiin sen päälle. Puvun alkuperäinen satiinivyö leikattiin pois ja tilalle ommeltiin ohumepi vähemmän kiiltävä vyö. Pukua kavennettiin molemmista sivuista noin 20 cm, jotta alle ei tarvinnut laittaa vannehametta, mallista tuli suorempi ja sitähän peräänkuulutin heti alussa hääpukua etsiessäni. Huntua myös muunneltiin, siitä leikattiin pois osa joka olisi tullut kasvojen eteen, jäljelle jäi suora pitkä huntu.

Koruissa päädyin yhdistelemään valkokultaa, kultaa ja helmiä. Korvissa oli timantit jotka sopivat valkokultaisen sormukseni kanssa. Halusin ehdottomasti kaulaani mieheltäni saamani kultaisen sydänriipuksen ja ranteeseen valitsin nämä Lapponian helmikorut.

Luulin että olin jäämässä ilman sukkanauhaa koska en tilannut netistä mitään häätavaraa. Tämä "something blue " sukkanauha löytyi kuitenkin helposti Changen liikkeestä ja arvatkaa mistä löysin hääparikakkukoristeen? punanaamiosta! ja hyvään hintaan. Tekoripset ostin myös sieltä, liikkeessä on todella laaja valikoima ripsiä ja hinta-laatusuhdekin on erittäin hyvä ellei paras.

Sain nähdä hääkimppuni päivää ennen häitä, ihastuin siihen heti. Yksinkertainen ja kaunis, jopa elegantti kimppu toi raikkautta kokonaisuuteen.

Buffetpöytään tuli tämä valoittava korkea kimppu, se sidottiin juuri sopivaksi tähän perintö kristallimaljakkoon. Eukalyptuksenoksat roikkuivat vapaasti ja antoi kimpuille vielä enemmän näyttävyyttä.

Lasipurkkeihin, joita olin keränyt pitkin vuotta, aseteltiin vapaasti eukalyptuksenoskia joissa oli marjoja.Vaaleanvihreä toi juhlapaikkaan kivasti raikkautta ja teki siitä sopivan rennon. Pidin erityisesti juhlapaikan mustista tuoleista jotka toi ryhtiä ja tilan tuntua suhteellisen pieneenkin saliin, olihan meitä siellä 110 henkeä.

Salissa oli koko seinän korkuisia ikkunoita, onneksi monella oli aurinkolasit mukana, itse en kärsinyt auringosta koska istuin selkä ikkunaa päin. Saatiinpa ainakin yksi ohjlemanumero lisää, kaunis auringonlasku.

Kuvat ovat siis otettu koristeluvaiheesta, pöydistä puuttuu vielä laseja, aterimet ja valkoiset servetit. Meidän pitkässä pöydässä oli tyhjät maljakot kaasojen pienille kukkakimpuille ja minun kimpulleni, niistä saatiin samalla pöytään kauniita kukkia.

Pysykää kuulolla! Lisää häistä vielä hetken, sitten luovun koko aiheesta ilo mielin :)

Ajatukset on nyt käynyt lapsettomuushoitojen aloituksessa, taas. 

Luulimme jo pääsevämme sieltä pois, mutta toisaalta on helpottavaa, että suoraan sinne pääsemme uudestaan. Pienien fiksailujen jälkeen, meidän mahdollisuudet uuteen raskauteen pitäisi olla paremmat kuin aikaisemmin, mutta siihen menee aikaa. Mikä on hyvä, mutta on myös hyvä takaraivossa koko ajan tietää, että näitä fiksailuja ei viivytellä, niin pääsee elämään taas "yrityselämää" normaalisti (eli siis sitä lapsenyrityselämää), sitten kun haluaa.

Toisaalta nyt varmaan kiukulla ja raivolla menisi uusi raskaus, mutta toisaalta se pelottaa ihan uusissa mittapuissa. Kaikki muutenkin jännittävät vaiheet pitäisi käydä uudestaan läpi ja extrana siinä on vielä jumalaton kohtukuoleman pelko. No ei saa ruokkia mieltään, jospa vaikka saisinkin itseni rauhoitettua. Mistäs sitäkään tietää. Sen tiedän, että suutun jos joku varsinkaan terveydenhuollon puolella oleva henkilö tulee ja sanoo, ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Jep, sen jälkeen olen varma että me ollaan siellä vieläkin pienemmissä prosenteissa joka kokisi sen kahteen kertaan. Hui, nyt nämä ajatukset pois.

Olen kyllä nyt nähnyt vieläkin paljon painajaisia ja ylipäätänsä se nukahtaminen on ollut vaikeaa. Eilen erityisemmin. Eilen oli kuolleiden lasten muistopäivä ja olin kyllä todella itkuinen koko päivän. Ikävä oli niin mahdoton ja nukkumaan mennessä minulle alkoi mieliin tulvia sellaisia asioita mitä en ole viime viikkoina muistanut ollenkaan. Nyt heräsin keskellä yötäkin itkuun ja herätin miehen halaamaan minua. 

Koko odotusaika pyöri mielessä. Muistin potkut, sydänäänet, änkemiset kaikki. Voi ei, minulla ei ole niitä enään. Voin ehkä saada ne vielä, mutta minulla ei ole tuota rakasta pientä nyyttiä kuka potki ne potkut ja kenen sydäntä me niin rakkaudella kuunneltiin. Minun vauvaani, minun on niin kova ikävä minun vauvaani. Huoh.:'(

Jos saisin ajatukseni muualle pienten hääjuhlien järjestämisessä. 100 hengen kirkkohäät muutuivat perheen kesken vietettäviksi maistraattihäiksi. Ja aikaistuvat aika paljon! En osta hääpukua, ei tehdä hääohjelmaa. Täräytetään naimisiin, mennään syömään pyydetään kaverit bailaan illalla ja nukutaan hotellissa yötä. Ihan ministi pienellä porukalla. Kaikkeen kulutamme ainoastaan 1000e rahaa. Olen niin onnellinen tuosta miehestä, olen onnellinen meidän perheestä, vaikka se on nyt vähän erimallinen kuin "yleensä".

Rakastan ja haluan sanoa tahdon, haluan olla yhdessä aina, haluan perinteisen perhemallin samoine sukunimineen vaikka muuten meidän rakkaus poissa onkin. Me elämme yhdessä tätä elämää. 

Minulle ei ole enään materiaalilla mitään väliä, eli suurilla juhlilla. Typerä tapa oppia kantapään kautta, mutta kaikkein tärkeintä elämässä on rakkaat ihmiset ja heille annettu ja heiltä saatu tuki. Ei minulle tuo sitä oikeaa onnea enään se ostettu kampaus, tonnin häämekko, huolella valittu hääkakku. Olen muutenkin tälläinen vähän sieltä täältä koottu tyylillisesti (mutta tyylikkäästi ;)) niin pieni vinksahdus sopii tyyliimme. Eli juhlissamme on luultavasti pyttipannua, omatekemä täytekakku, oma pullo mukaan periaate, vanha kaapissa odottava kermanvalkea pitsimekko johon ostan tyllin kyllä, miehellä vanha puku päällä, uudella kauluspaidalla, osamaksulla ostettu sormus, itse tehty kampaus ja meikki (onneksi oikeasti osaan) ja paljon tanssia baarissa! Aamulla luksusta HOTELLIAAMIAINEN! Oma rakas vierellä, tukka sekaisin ja unisena ja muistellaan kuinka hauskaa meillä oli? Mitä muuta voisi toivoa? Ei muuta. 

Toivottavasti asiat menee niin  <3

Sitten yhteisellä voimalla tulevaisuutta kohti!

Täytyy se vielä sanoa, että on kummallinen tunne kun  sydän voi olla samaan aikaan niin täynnä rakkautta, surua ja ikävää. <3

Rakastan yksityiskohtia! Siksi aloitankin häidemme valokuvien purkamisen niistä. Olisin ehkä voinut vielä tarkemmin tehdä listaa yksityiskohdista joista halusin kuvan, onneksi kuitenkin valokuvaajamme Niina näki suurimman osan näistä asioista ja nappasi niistä kuvia. Suosittelen siis kaikille hääpareille että teette tarkan listan kaikesta minkä haluatte ikuistettavan, nämä kohteet unohtuvat ja ehkä tuntuvat hääpäivänä mitättömiltä, myöhemmin voi kuitenkin harmittaa, joten "be smart", ja totelkaa itsekin sitä listaa.

Pöydissä oli valkoiset, yksinkertaisella tavalla taitetut servetit joista pidin paljon. Hääpari, eli me, istuimme pitkässä pöydässä bestmanien ja kaasojen kanssa, pöytäämme koristi kaasojen kukkakimput ja luonnollisesti oma hääkimppuni.

Vieraiden pöydissä oli eukalyptuksenoksia lasipurkeissa.

Menu- ja ohjelmakortit olin itse askarrellut ja näissäkin pätee "vähemmän on enemmän".

Vesikannujen kahvoissa roikkui pöytänumerot.

Ruoka oli maistuvaa ja alkupalat tietysti parhaita. Meillä oli saaristolaishenkinen buffetpöytä jossa silliä, graavilohta ja maalaisleipää....

Hääautonamme oli isäni, tai oikeastaan Ukkini vanha Ford. Tällä autolla vanhempanikin poistuivat kirkolta omista häistään yli 30-vuotta sitten, nostalgiaa oli ilmassa. Samettipenkeillä kelpasi istua ja ilman kolinaakin auto herätti huomiota kaupunkia läpi ajaessa, oli ihan kuninkaallinen tunnelma kun vilkuttelimme ihmisille.

Sormukset ikuistettiin näin ja kerroinkin aiemmin että minulla on vain yksi sormus johon sitten joskus myöhemmin on tarkoitus lisätä timantteja. Nyt nautin sirosta sormuksesta kun sormetkin ovat vielä kaposet :)

Hääkimppuni ja kaikki häidemme kukat sitoi Tapio Komminaho, vuoden 2014 kaunein hääkimppu-kilpailun voittaja. Lisää kuvia kukista vielä myöhemmin.

Häämme valokuvasi Studio Onnin Niina. Suuret kiitokset kauniista kuvista! Pysykää mukana, seuraavaksi taidan näyttää kuvia kaasoistani, sitten bestmaneista ja viimeiseksi kuvia meistä.

Ihanaa iltaaa kaikille!  :)

Parhaat tytöt rivissä ja maailman paras poika siellä sylissä <3 Minulla oli neljä ihanaa kaasoa, kaikki yhtä tärkeitä ja ainutlaatuisia ystäviä.

Tytöt astelivat alttarille aikamoisella vauhdilla, heitä taisi jännittää. En käsitä miksi minua ei jännittänyt, olin enemmänkin innoissani. Sisääntulo marssina meillä soi Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija. Olin valinnut kappaleen sen lisäksi että, se on älyttömän kaunis, se myös kuvastaa isovanhempiani ja isoisääni jonka lapsuudenkoti oli Ahvenanmaalla, Vårdön kunnassa jota pidettiin Myrskyluodon esikuvana. Taisin olla niin haltioituneena urkumusiikista että unohdin jännittämisen.

Kirkossa oli ihanan romanttinen, lämmin ja kodikas tunnelma, vaikka oltiin Tuomiokirkossa. Meillä oli aivan loistava naispappi joka puhui todella kauniisti. Pyydettiin vielä sukulaistyttöä laulamaan kirkossa Leif Wagerin Romanssin ja kyyneleet tuli viimeistään silloin silmiin, niin kauniisti laulettu niin kaunis kappale.

Ryhmäkuvat ja potrettikuvat otettiin kirkolla, valkoiset pilarit ja kivetykset toivat valoa ja kontrastia kuviin ja loivat juuri sitä tunnelmaa jota hain. Olen aina ihastellut Tuomiokirkkoa ja mielestäni se on kaunein näkemäni kirkko. Nyt voidaan aina sen ohi kulkiessa muistella meidän iki-ihanaa päivää jonka vietimme rakkaiden ystävien ja sukulaisten kanssa.

Tytöt olivat oikeastaan aika sattumalta pukeutuneet samaan sävyyn. Kuvissa se näyttää mielestäni todella kauniilta. Tapio Komminahon sitomat luonnolliset pienet kimput toivat vielä ihanasti herkkyyttä kokonaisuuteen.

Hymyä riitti koko päiväksi ja kyllä kelpasi hymyillä :)

Kiitos ladyt, you made my day ;)

Bestman mutta tässä tapauksessa best men :) Miehelläni on todella paljon hyviä ystäviä ja kriteeri olikin että häitä ei tule jos kaikkia ei voida kutsua. Kaikkihan kutsuttiin ja häät vietettiin enemmän ystävä- kuin sukulaisvoittoisesti.

Best menit hoitivat tehtävänsä paremmin kuin mallikaasti, linnutkin saivat kyytiä kun tuore aviopari pyydettiin estradille :)

Komistuksille hommasin mustat rusetit ja neilikat koristivat rintaa.

Tukijoukkoja hymyillytti mutta miehelläni taitaa olla hieman jännittynyt ilme tuossa alttarilla odotellessa :)

Best men and women :)

Valokuvaaja pyysi tiivistämään joten tehtiin se sitten kunnolla :)

Näitä kuvia on ihana katsella ja tunnelmia muistella! :)

Nyt ollaan jännän äärellä! Valokuvaan laittoi illalla viestiä, että kuvia on nyt tulossa - woohoo! Ennen kuin kuitenkaan päästään tositoimiin ja oikeisiin kuviin, ajattelin paljastaa making of -tyyliin fiiliksiä perjantai-illalta, jolloin noin 20 hengen voimin rakensimme hääpaikan kokonaisuudessaan kasaan. Ja rakentaa kasaan ei ole kaukaa haettu ottaen huomioon, että isäni ja veljeni mm. nostivat pihalle 70-neliöisen teltan lattioineen ja koristevaloineen. Ja kyllä, pariin otteeseen illan aikana vastasin kysymykseen "ootko sä aivan kajahtanut?". Mutta ei kukaan valittanut enää itse hääpäivänä - kannatti siis! Fiilis kuitenkin pysyi korkealla koko illan ja kaikki saatiin about ihmisten aikaan kasaan, sillä koko jengi lähti hotellille ennen kymmentä.

Nyt tuleekin paras vinkki vuoden kokemuksella: valitse lähipiiriin erinomaisia tyyppejä, olet siitä vielä äärimmäisen onnellinen erityisesti häiden aattona! Ja unohda diivailu, jos sinulla on hyvä fiilis ja pidät tunnelmaa koholla perjantai-iltana kello yhdeksän, kun todella moni ihminen on tullut paikalle taitellakseen sinun ohjeiden mukaan servettejä, kaverit puhuvat sinulle myös seuraavana päivänä! Näin meillä siis neljä viikkoa sitten.

Jos viimeiseksi illalla jollain on vielä näin leveä hymy, on jotain onnistuttu tekemään oikein! Ihanaa viikonloppua ystävät <3

Kulta, et lue sitten tästä eteenpäin! Tai jos luet niin älä nyt ainakaan käy avaamassa linkkiä. Kiitos! ;P

Häiden ajankohta ei ole vielä selvinnyt. Ja se johtuu lähinnä häämekosta ja sen puutteesta. Meidän (lue: minun) ajatus on, että käymme ajankohtana x sanomassa tahdon pienen todistajajoukon kanssa maistraatissa ja myöhemmin (vuoden tai parin päästä) saan sitten ne unelmoimani syksyhäät, joiden kukkaistyttönä E astelee ja joissa on upea suklainen lakkahääkakku. Mutta hääpuvun haluan jo maistraattiin päälleni.

Tarvitsisin siis tekijän hääpuvulleni! Ideani hääpukuuni löytyy täältä. Tuo kolmas puku ylhäältä on sellainen, jonka tahtoisin. Jos siis olisit valmis tekemään minulle puvun tai tiedät tekijän, ota yhteyttä Qevnie (at) gmail.com. Puhutaan hinnasta, aikataulusta yms. tärkeästä sitten tarkemmin. Tärkeintä nyt olisi löytää sopiva tekijä.

Lisää häistä! Ainoa kuva pususta, eikä kovin tarkka, taisi olla jännät paikat :)

Tunnelma oli kirkossa kuitenkin ihanan seesteinen ja hymyilläkin sai.

Onnellisina lähdettiin alttarilta ja saimme ulko-ovella uuden yrityksen pusun suhteen :)

Riisiä sateli ja oli ihan maaginen tunnelma tuossa portaita laskiessa, tilanne jäi elävästi mieleen.

Hunnun tarina on hieman traaginen, tylli jäi karheaan lattiamattoon kiinni alttarille kävellessäni ja lopulta putosi. Olisin halunut hunnun olevan päässä juuri vihkimisen ajan. Noh, ei se siinä kohtaa onneksi harmittanut :)

Ryhmäkuva otettiin portailla, täydellinen paikka sille ja kaikki pääsivät varmasti mukaan :)

Valokuvaaja hyppäsi autoon meidän kanssa ja ajettiin tässä kohtaa vain korttelin ympäri.

Tultiin takaisin kirkolle ottamaan ryhmäkuvia ja potrettikuvia, niistä olettekin jo osan nähneet.

Seuraavaksi saattekin nähdä potrettikuvia meistä :)

Kuvat: Studio Onni

Uusi osoite, uusi alku. 

Myötä- ja vastoinkäymisissä -blogi syntyi puolitoista vuotta sitten. Ideanani oli kirjoittaa hääblogia, jossa ei mentäisi naimisiin. Siis kirjoittaa yleisemmällä tasolla huomioita häistä ja kaikesta niihin liittyvästä.

Aihetta on ihmetelty, koska häät eivät ole omassa elämässäni varsinaisesti ajankohtainen aihe – vietimme juuri mieheni kanssa kuudetta hääpäiväämme. 

Halusin (ja haluan edelleen) kirjoittaa häistä, koska mielestäni häät ovat kiehtovia. Suuria tunteita, sukupolvet ylittäviä perinteitä, pitkäaikaisia unelmia, jännitystä, valmistautumista, odotusta. Ja tietenkin rakkaustarinoita. Onko parempaa?

Tämä saksalaispari otatti hääkuviaan elokuussa 2013 Berliinissä, Köpenickin linnan puistossa. Mitähän heille kuuluu nykyään?

Myötä- ja vastoinkäymisissä näki valon hs.fissä ja nyt, yli sata hääaiheista postausta myöhemmin, siirtyy tänne Lilyyn. Tarkoituksena on edelleen kirjoittaa häistä, mutta nyt myös hieman muustakin. Elämästä laajemminkin myötä- ja vastoinkäymisineen. 

Blogi siis jatkuu pääosin samoilla aiheilla kuin aiemminkin, mutta jatkossa höystän juttuja myös hieman henkilökohtaisimmilla aiheilla. Luvassa on siis samaa meininkiä kuin ennenkin, mutta parempaa. 

Näillä sanoin, tervetuloa mukaan hyvä lukija! Myötä- ja vastoinkäymisissä. 

Ps. Blogia voi seurata edelleen Facebookissa. Blogin osoite on nyt päivitetty myös Blogloviniin.

Kävimme syyslomalla Georgiassa. Siis Itä-Euroopan ja Aasian rajalla Kaukasiassa. Pääkaupunki Tbilisi oli kohtuullisen eksoottinen, vähän kummallinenkin, mutta samalla hyvin kiehtova lomakohde. Yhdentoista hengen matkaseurueemme viihtyi hyvin. 

Hääbloggarina olin tietenkin kiinnostunut siitä, miten georgialaiset viettävät häitään. Entä millaista on paikallinen häämuoti? Seurueemme matkanjohtaja Karri oli asunut Tbilisissä pariinkin otteeseen, ja tiesi kertoa, että kaupungin kaikki hääpukuliikkeet ovat sijoittuneet samalle kadunpätkälle. No sinne siis! 

Niinpä eräänä päivänä tiemme vei David Aghmashenebeli Avenuelle. Ja toden totta. Kadun molemmin puolin oli sijoittunut varmaan parisenkymmentä hääpukuliikettä. 

Koukeroista, mutta kaunista tuo georgialainen kirjoitus. 

Ihailimme näyteikkunoita ja piipahdimme muutamissa liikkeissä myös sisällä. Yllätyin siitä, että monet esillä olleista puvuista näyttivät aivan länsimaiseenkin makuun sopivilta. Myös osa hinnoista oli aivan suomalaista tasoa. Esimerkiksi "Fashion House Bissonilla" puvut maksoivat noin 2000 laria eli noin 1000 euroa. Leimallista paikalliselle tyylille tuntui olevan, että pukujen yläosat olivat runsaasti koristeltuja. 

Osa puvuista oli kyllä vedetty ihanasti överiksi, kuten tämä yksilö. 

Tämän puvun olisi saanut omakseen noin sadalla eurolla. Harmi, että matkalaukussa ei ollut tilaa. 

Jututin myöhemmin vielä pariakin Tbilisissä asuvaa suomalaista ja kyselin heidän kokemuksiaan georgialaisista häistä. Selvisi ensinnäkin, että Georgiassa avioliitot solmitaan niitä varten erityisesti varatuissa "avioliittopalatseissa". Kyseessä on vähän niin kuin meidän maistraattimme, mutta tiloissa suoritetaan ainoastaan avioliittoon vihkimisiä. Kirkollinen siunaus liitolle pyydetään vasta myöhemmin, eikä siunauksessa useinkaan ole läsnä vieraita.

Varsinaiseen vihkimiseen ja hääjuhlaan vieraita sen sijaan kutsutaan erittäin runsaasti. Kuulemma "pohjalaisetkin häät ovat pienet" georgialaisiin verrattuna. Juhliin saatetaan helposti kutsua monta sataa henkeä ja jos kutsu käy niin siihen kuuluu vastata myöntävästi. 

Tbilisissä liikenne on muutenkin sekavaa, mutta kaikkein hulluimpia teillä liikkujia ovat hääkulkueet. Vihkimisen jälkeen hääseurueeseen kuuluvat autot ajavat letkassa, tööttäilevät, kaahaavat ja tekevät villejä ohituksia. Häävieraat roikkuvat vaarallisen näköisesti autojen ikkunoista. Näitä kaahailijoita on mahdotonta olla huomaamatta – varoa heitä kyllä kannattaa.  

Hääjuhlien ohjelmaan ei kuulu hääleikkejä, mutta puheita pidetään paljon. Juhlapuheita pidetään vuorotellen ja niissä kiitetään muun muassa esi-isiä, ystäviä, luontoa, naisia ja "vasemman jalan villasukkaa". Puheiden päälle nautitaan tietysti viiniä tai paikallista pontikkaa, chachaa. Erityinen piirre juhlissa on viinillä täytetty juomasarvi, joka kiertää vieraalta toiselle ja jonka saa antaa eteenpäin vasta, kun se on juotu tyhjäksi. Ulkomaalaisille vieraille tehdään kuulemma mielellään jäynää tyrkkäämällä sarvea tyhjennettäväksi toistuvasti. Omalla autolla ei siis ole lähtemistä georgialaisista häistä. 

Myös tanssi on olennainen osa juhlintaa. Pääsimme näkemään perinteistä georgialaista tanssia, kartulia, eräässä ravintolassa. Meille kerrottiin, että perinteitä ylläpidetään tiiviisti ja lapset opettelevat tanssia aivan pienestä lähtien. Näkemämme tanssi oli todella taidokasta ja olin siitä tosi vaikuttunut. Katsokaapa malliksi vaikkapa tämä YouTube-video, jossa tanssitaan kartulia. 

Georgialaiset ovat hyvin vieraanvaraisia, joten elättelin hieman toiveita, että olisin päässyt mukaan joihinkin häihin. Ikävä kyllä, viikossa en ehtinyt tutustua keneenkään paikalliseen ihan niin hyvin. Mutta ehkä seuraavalla reissulla sitten? Osaan kuitenkin jo sanoa kippis paikallisella kielellä: გაგიმარჯოთ!

Muistatteko Sinkkuelämää-sarjasta jakson, jossa Miranda ja Carrie menevät vitsinä sovittelemaan hääpukuja? (Change of a Dress, kausi neljä, jakso 15)

Carrie on aikeissa avioitua Aidanin kanssa ja Miranda houkuttelee hänet “kauheaan hääpukuliikkeeseen”. Liikkeeseen päästyään naiset pyytävät Mirandalle raskaana olevalle morsiamelle sopivan hääpuvun. Carrielle taas pyydetään hääpuku, jossa olisi "paljon rusetteja, joka on pöyhkeä ja joka saa hänet näyttämään valtavalta kuppikakulta". Puvut löytyvät ja naiset naureskelevat niille sovitushuoneessa. Kohtaus päättyy siihen, että Carrie saa allergiakohtauksen ja hääpuku joudutaan repimään hänen yltään pois. 

Kohtauksen pitäisi olla hauska, mutta minua se ei ole ikinä varsinaisesti naurattanut. En oikein osaa arvostaa pilantekoa toisten työtä kohtaan. Siis hääpukuliikkeen myyjiä kohtaan. 

Carrien ja Mirandan kaltaiset hupisovittelijat alkavat olla hääpukuliikkeille ihan oikea ongelma, johon nyt halutaan puuttua. Hää-ja juhlamuotiyrittäjät ry:n piirissä mietitään sovitusmaksua hääpuvuille.  

Moniin hääpukuliikkeisiin ei ole nykyisin asiaa ilman etukäteen varattua sovitusaikaa. Sovitusajalla varmistetaan, että hääpukua etsivällä on käytettävissään myyjä, joka palvelee ja avustaa puvun sovituksessa. Hääpukua kun ei voi vain itse kiskoa sovituskopissa ylleen, vaan avuksi vaaditaan ammattilainen, joka muun muassa hallitsee puvun nyörityksen ja osaa antaa arvionsa siitä, millaisia korjauksia puvulle voidaan ja täytyy tehdä. 

Useimmiten hääpukuja sovittamaan tulevilla on selvät sävelet tulevista häistään ja haussa olevasta puvusta. Aina sovittelijat eivät kuitenkaan ole ostoaikeissa. Toisilla ei välttämättä ole häistä tietoakaan ja toiset taas aikovat ostaa puvun netistä ja haluavat vain nähdä, miltä eri mallit näyttävät päällä. Hääpukuliikkeet taas eivät haluaisi olla nettishoppailijoiden sovituskoppi tai turhien prinsessaleikkien näyttämö. 

Viimeksi sovitusmaksusta keskusteltiin hääpalstoilla ja -blogeissa vuosi sitten kesällä, jolloin Häät-lehti kirjoitti aiheesta. 

Vaikka jonkin verran ymmärrystä sovitusmaksulle tuolloin löytyikin, oli aika iso kommenteista kielteisiä. Kielteistä kantaa perusteltiin muun muassa sillä, että palvelumaksun pitäisi sisältyä pukujen hintoihin tai sillä, että joidenkin myymälöiden palvelutaso ei ole sillä tasolla, että siitä haluttaisiin maksaa. Epäiltiin myös, onko erilaisiin pukuihin riittävissä määrin mahdollista tutustua etukäteen. 

Juttelin asiasta parin hääpukuliikkeen omistajan kanssa. Kävi ilmi, että kiireisimpinä päivinä liikkeissä saattaa käydä jopa yli kolmekymmentä sovitusasiakasta, joista vain yksi todella ostaa jotain. 

Argumentti siis siitä, että palvelumaksun pitäisi sisältyä pukujen hintoihin ei ole kovin pätevä, kun ongelmana on nimenomaan se, että liikkeet ja sovitusajat täyttyvät asiakkaista, jotka eivät osta mitään. 

Ymmärrän hyvin, että tilanne on yrittäjästä turhauttava. Annat ammattitaitosi asiakkaan käyttöön, mutta viivan alle ei jää mitään. Aikaa niille asiakkaille, jotka ovat valmiita käyttämään liikkeessä rahaa jää vähemmän. Lisäksi jatkuvat sovitukset kuluttavat pukuja, joita joudutaan myymään poistohinnoilla. 

Toisaalta on ymmärrettävä myös kuluttajaa. Hääpuvun hankinta on iso asia niin taloudellisesti kuin henkisestikin ja moni haluaa harkita sitä huolellisesti. Päätös halutaan tehdä ajan kanssa ja rauhassa, eikä vain yhdestä liikkeestä saadun tiedon varassa. Moni ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, että puvun sovittaminen liikkeessä ennen nettishoppailua olisi mitenkään arveluttavaa. 

Mikä sitten avuksi? 

Mielestäni sovitusmaksu on aivan käypä idea. Maksun suuruudeksi on kaavailtu 25–35 euroa eli varsinaisesti päätä huimaavasta summasta ei ole kyse. Maksun saisi takaisin hyvityksenä, jos päätyy ostamaan liikkeestä joko puvun tai asusteen. Maksu karsisi fiilistelijät ja jättäisi hääpukuliikkeille enemmän aikaa ja voimavaroja palvella niitä asiakkaita, jotka ovat tosi mielessä liikkeellä. Maksu myös todennäköisesti nostaisi arvostusta hääpukuliikkeiden myyjien asiantuntemusta kohtaan. Arvostuksen koetaan olevan nyt alhaista. 

Maksusysteemin onnistuminen vaatisi kuitenkin sitä, että kaikki tai lähes kaikki hääpukujen myyjät sitoutuisivat siihen. Alalla tuntuu olevan varsin laaja yhteisymmärrys maksun tarpeellisuudesta. Voi kuitenkin olla, että hyvin pienille ja aloitteleville liikkeille maksu ei olisi ongelmaton. Vielä asiakaskuntaansa etsiville liikkeille jokainen asiakaskontakti on tärkeä ja sovitusmaksulla ei ehkä haluttaisi pelottaa pois yhtään potentiaalista asiakasta. 

Maksu todennäköisesti myös nostaisi odotuksia hääpukuliikkeiden palvelua ja esimerkiksi nettisivuja kohtaan. Suunnitteilla onkin erilaisia palvelukonsepteja, ja maksun lisäksi tarjolle tulisi myös esimerkiksi maksuton ryhmäsovitus, jossa ei olisi mahdollista saada yksilöllistä palvelua, mutta jonka aikana pukuja voisi sovitella veloituksetta. 

Huuh! Asiassa on selvästi monta näkökulmaa.

Mitä mieltä sinä olet hyvä lukija? Kuuluisiko hääpuvun sovittamisen olla maksutonta? Olisitko valmis maksamaan hääpuvun sovituksesta? Oletko kohdannut hääalan liikkeissä palvelua josta et olisi tai olisit valmis maksamaan?

Miljööpotretit ovat nykyään se juttu, mitä melkein kaikki haluavat. Meidänkin potretit otettiin miljöössä, ensin Tuomiokirkon portailla ja sitten Lapinlahden sairaala-aluella. Kuviin taltioitui ihania ja erillaisia tunnelmia, ainoa huono puoli tässä on valinnan vaikeus :)

Kuvat: Studio Onni

Ollaan miehen kanssa oltu kihloissa nyt vuoden verran ja häät alkavat tuntua ajankohtaisilta. Ei nyt vielä ihan hetkeen, ei ainakaan ennen kuin taloudellinen tilanne sen sallii, mutta muutaman vuoden sisällä kuitenkin.

Olen kuitenkin alkanut miettiä haluanko moisia kekkereitä ollenkaan. Haluaisin ihanan prinsessapäivän rakkaiden ja ystävien kanssa. Päivän, joka olisi täynnä hyvää ruokaa, mukavaa tunnelmaa, naurua ja rakkautta.

Ongelmana vain on se, että minun puoleltani kutsuttuja ei olisi kuin vanhempani, siskoni sekä mahdollisesti tädit ja sedät. Nolla ystävää, nolla kaveria, nolla isovanhempaa. Kumppanin puolelta taas kutsuttuja olisi varmasti viisinkertainen määrä kaikenmoisia sukulaisia ja etenkin valtava määrä ystäviä ja kavereita. Haluanko viettää päivää, jolloin tuntisin taas olevani yksin? Toki vierelläni seisoisi elämäni rakkaus, mutta ympärilläni ei olisi yhtään ystävää iloitsemassa puolestani.

Häihin liittyy myös kaikkea muuta mietityttävää. Harmittaa, että en saa viettää polttareita, en voi pyytää ketään kaasokseni enkä lähteä kenenkään kanssa katselemaan hääpukuja. Alan kallistua sen suuntaan, etten halua järjestää häitä. Häät on kuitenkin omassa mielessäni se viimeinen julkinen tunnustus yhteisestä elämän kestävästä taipaleesta. Jos sitä ei ole kukaan todistamassa, miksi edes nähdä se vaiva?

Toki perheeni on itselleni aivan äärimmäisen rakas. Mutta ajatus siitä, etten saa iloani jakaa kenenkään muun läheisen kanssa ahdistaa aivan vietävästi. Katkeraksi sitä tulee, kun haaveet valuu sormien välistä.

Helsingin Sanomien ulkomaanosaston avauskuvana on tänään hääkuva. Tuore ukrainalainen hääpari, Marija ja Dmitri Šukaluk, poseerasi kuvaajalle Ukrainan ex-presidentin hylätyllä palatsilla. 

Kuva muistuttaa siitä, että rakkaus voi hyvin kaaoksenkin keskellä. Vaikka yhteiskunta ympärillä olisi myllerryksessä, ihmiset pyrkivät useimmiten jatkamaan elämäänsä kuten ennenkin. Pakolaisleireilläkin eletään, rakastutaan ja synnytään.

Kiinnostavaa on, että monet haluavat yhdistää yhteiskunnalliset ja historialliset merkkitapahtumat oman elämänsä merkkitapahtumiin. Viimeisimmät esimerkit tulevat Hong Kongista, missä hääparit ovat tulleet otattamaan hääkuviaan demokratiaa vaativien Occupy Central -mielenosoitusten keskelle. Sama ilmiö havaittiin alkuvuodesta Ukrainassa Maidanin aukion protestien aikaan sekä Egyptin vallankumouksen aikana Tahririn aukiolla. 

Kuvat: CNN, New York Times ja ONTD Political. 

Kuvat protestien keskellä suutelevista ja käsi kädessä kulkevista hääpareista ovat vaikuttavia, koska kontrasti kohteen ja taustan välillä on niin suuri. Monet mielenosoitusten keskellä haastatteluista hääpareista kertovat, että haluavat paitsi osoittaa tukensa protesteja kohtaan, myös muistella historiallisia tapahtumia jälkikäteen oman elämänsä kautta.

New York Timesin haastattelemat Adrian Ng ja Claudia Ho pitävät Hong Kongin protesteja merkittävänä asiana alueen demokratiakehitykselle. Hääkuviaan protestien keskellä otattanut pari haluaa aikanaan kertoa tapahtuneesta lapsilleen myös kotialbuminsa avulla. 

"Toivomme, että sekä Hong Kongissa että suhteessamme säilyvät Occupy Central -prostestiliikkeen arvot – rauha, rakkaus, inhimo ja kuuntelu", pari toteaa. 

Sain keväällä kerrassaan erinomaisen idean - häihin olisi saatava vaaleanpunaiset pellavaservetit. Ensin harkitsin raidallisia, mutta lopulta päätin että vaalean roosan väriset olisivat se, mitä kattaus kaipaisi. Aloitin intensiivisen internetin haravoinnin, mutta valitettavasti mistään ei löytynyt (kohtuuhintaisia) pellavaservettejä vuokralle tai ostettavaksi. Ei edes Kiinasta, vaikka kaikki hakkeritaitoni metsästykseen valjastin.

Mikä avuksi? Päätin, että kyllähän nyt yhdet servetit itsekin ompelee, ja aloitin pellavakankaan etsinnän. Mutta eipä ollut helppoa sekään! Pellava on kallista, mistään viidenkympin metrihintaisesta verhokankaasta ei servettejä tietenkään ollut varaa tehdä, joten epätoivo melkein hiipi takaraivoon. Onneksi hyvä ystäväni, jolla on vaatealan yritys, osasi vinkata turkulaisesta Jättirätistä, jossa myydään todella edullisia kankaita. Olin liikkeeseen yhteydessä ja selvisi, että heiltä löytyi sekoitepellavaa (50/50 pellavaa ja puuvillaa) kahdessakin vaaleanpunaisen sävyssä. Minulle lähetettiin mallitilkut kotiin ja aivan täydellinen servettikangas oli löytynyt, jesssss! Pieni sydänkohtausvaara oli vielä edessä, sillä ko. kangasta oli jäljellä enää pakan loput Turussa ja Raumalla. Jättirätin ystävälliset myyjät mittasivat pakat minulle ja toimittivat kaiken jäljellä olevan kankaan Turkuun, josta kävin sen noutamassa. Tässä kohtaa minulla oli noin 25 metriä pellavaa ja todella epäileväinen sulhanen.

Meillä kävi satumainen tuuri, ja saimme kasan ystävimme (osan enemmän, osan vähemmän paikalle huijattuina) talkoilemaan servettien kanssa ja valmiita servettejä alkoi syntyä! Alussa 130 kappaletta valmiita servettejä tuntui melko epätoivoiselta, varsinkin kun ensimmäisen talkoopäivän jälkeen valmiiden servettien määräksi paljastui 45, vaikka kaikki ajattelivat että tässä ollaan jo ihan maalisuoralla. Noh, eipä annettu tämän lannistaa vaan jatkettiin ponnisteluita siskon, kaason ja muutaman muun sinnikkään kanssa todella monena iltana. Lopulta saapui se unohtumaton päivä, kun ompelin viimeisenkin sauman kiinni ja totesin, että DONE.

Häävikkolla äitini vielä tuli auttamaan meitä, ja silitti jokaisen servetin yksitellen (ensimmäiseen meni 15 minuuttia...), ja minä ja siskoni sidottiin koko komeus yhteen ruskealla pellavanarulla ja servetit pakattiin valmiiksi laatikoihin odottamaan H-hetkeä. Mikäli lähdet moiseen projektiin, suosittelen lämpimästi tekemään kaiken tämän etukäteen, ettei mitään ylimääräistä näperrystä tarvitse tehdä enää hääpaikalla. Vaikka projekti oli hiukan aikaavievä ja vaati muutaman työtunnin poikineen, olin lopulta aivan äärimmäisen tyytyväinen, että toteutimme sen ja pidin pääni, vaikka monessa muussa asiassa en mihinkään mahdottomiin (ja sulhasen vastustamiin) askarteluihin lähtenytkään!

Onko teillä ollut "mahdottomia" hääprojekteja vai olenko ainut?

EDIT: Kyselyitä on tullut useampia, joten vinkkinä: servetit siirtyvät astiavuokraus.com:lle vuokrattavaksi, joten sieltä näitä saa! Vuokraamon omistaja ihana Marja vastaa tiedusteluihin :)

Katselin perjantai-iltana televisiosta Beverly Hillsin kyttä -elokuvaa ja jouduin kasarinostalgian valtaan. Olkatoppaukset, isot tukat, sininen kajaali, oih ihana 1980-luku!

Koska tarkastelen maailmaa hääsilmälasien läpi, upottauduin hetkeksi kasarihäiden pariin. Seuraavassa linkkejä kasarivuosikymmenen mykistävimpiin häätyyleihin. 

1) Prinsessa Diana ja prinssi Charles. Satuhäiden satuhäät. David ja Elizabeth Emanuelin suunnittelema hääpuku on legendaarinen. Pukuun on kirjottu 10 000 helmeä ja sen laahus on yli seitsemän metriä pitkä. Puvulla on jopa oma Wikipedia-artikkeli. 

2) Brigitte Nielsen ja Sylvester Stallone. Lihaksikas pari avioitui joulukuussa 1985. Nielsenin itse suunnitteleman puvun puhvihihat ja pääkoriste ovat vertaansa vailla. Ero tuli kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin. 

3) Madonna ja Sean Penn. Kasarikuningatar Madonnan ja näyttelijä Sean Pennin häitä vietettiin Madonnan syntymäpäivänä, 16. elokuuta 1985. Madonnan valtavan pörheän hääpuvun kruunasi hunnulla koristeltu knalli. 

4) Ihanan persoonalliset Paula Yates ja Bob Geldof. Värikkään parin Las Vegasissa solmittu avioliitto sai kirkollisen siunauksen elokuussa 1986. Yates pukeutui hääpäivänään rohkeasti kirkkaanpunaiseen.

5) Maria Shriver ja Arnold Schwarzenegger. Pari avioitui huhtikuussa 1986. Shriverin hääeleganssi on ehtaa kasaria. Muhkeat hihat ja paljon kaikkea – pitsiä, tukkaa, meikkiä ja etenkin Arnoldia. 

Hyvä lilyläinen, mikä kasarityyleistä on oma suosikksi? 

Ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana tunteet heittävät häränpyllyä. Niin myös mulla. Toukokuusta elokuuhun läheisetkin huomasivat sen. Minulle sanottiin monta kertaa, että älä raivoa (vaikken mielestäni raivonnutkaan). Siitä tulikin yleinen vitsi, mistä en ollut kovinkaan mielissäni. Jos korotin ääntäni, koska minua ei kuunneltu, oli se heti raivoamista. Jos kerroin kärkkään mielipiteeni johonkin asiaan, se oli raivoamista. Jos olin vain pahalla päällä, niinkuin ihminen joskus on, oli sekin raivoamista. Loppujen lopuksi kyllästyin vitsiin ja kerroin ettei se tuntunut mukavalta, kun aina muka raivosin. Vitsi loppui, mutta minua pidettiin varmaan senkin kertomisen jälkeen raivoajana.

Itse olen ajatellut, että häästressi sai pinnani kireälle muutamaksi kuukaudeksi. Elokuun tokavika viikonloppu lopetti stressaamisen, sillä silloin saimme toisemme ja pääsimme kaikenmaailman järjestelyistä sun muista eroon. Tasan sen päivän jälkeen mieleni on ollut paljon tyynempi.

Tämä vuosi on ollut yhtä myllerrystä. Kaikki alkoi oikeastaan viime vuonna, kun päätimme yrittää lasta. Loppuvuodesta 2013 herra kosi ja siitä alkoikin hurja häiden suunnittelu. Toukokuuhun asti kaikki menikin ihan hyvin.

Työskentelin silloin eräässä pienessä lehdessä toimittajana. Töitä oli paljon. Päätimme miehen kanssa ostaa auton lainalla ja näin teimmekin; vanha golf vaihdettiin uudempaan autoon ja olimme valintaan tyytyväisiä. Vajaa viikon kuluttua auton ostosta minulle ilmoitettiin ihan puskista, että työt loppuvat tähän päivään. Jouduin siis työttömäksi tahtomattani ja autolaina jäi kokonaan miehen harteille.

Olimme huhtikuussa olleet hieman turhautuneita, sillä vauvaa ei vieläkään kuulunut. Silloin päätimmekin lopettaa yrittämisen ja keskittyä häiden suunnitteluun. Niiden jälkeen puhti olisi varmasti erilainen ja vauvan yrittäminen ei tuntuisi pakkopullalta. Kuitenkin muutaman viikon kuluttua työttömäksi jäämisestäni testi näytti plussaa (oikeastaan kolme testiä näytti plussaa). Tietysi onnellisina, mutta hieman huolestuneina mietimme, miten pärjäämme kaiken tämän keskellä.

Nyt kun häästressi on ohi ja raskauskin melkein viimeisessä kolmanneksessa, ei ainakaan vauvajutuista tarvitse stressata. Olemme oppineet sen, että turha stressi on yksinkertaisesti turhaa ja kaikella tapahtuneella on tarkoituksensa. Tietysti voisin stressata kaikesta; työttömyydestä, asunnon pienuudesta, vauvatavaroiden puuttumisesta tai siitä, että kiitoskortteja ei ole vielä lähetetty, mutta valitsen stressittömän polun. Kaikki tuntuu helpommalta, kun ei päästä sitä mustaa pilveä pään päälle leijumaan, vaan ottaa hyvillä mielin kaiken vastaan, mitä tulee.

"Häät tekevät hyvää" linjaa päätoimittaja Sari Yli-Salomäki uusimmassa Häät-lehdessä. Yli-Salomäen mukaan hääjuhlien eettisyys kuitenkin pohdituttaa monia. Onko isojen juhlien järjestäminen ja esimerkiksi uuden hääpuvun ostaminen turhaa kulutusta? Yli-Salomäen mielestä ei.  

"Elämä olisi merkityksetöntä ilman juhlahetkiä", Yli-Salomäki kirjoittaa. 

En voisi olla enempää samaa mieltä. Arjen vastapainoksi tarvitaan juhlahetkiä ja häät tarjoavat siihen erinomaisen tilaisuuden. Miksi ei juhlisi rakkaimpienssa kanssa, jos haluaa ja siihen on mahdollisuus?

Jostain syystä nimenomaan häiden juhliminen isosti kuitenkin ärsyttää monia. Helsingin Sanomat kirjoitti kesällä Raha-sivuilla Pauliinasta ja Otsosta, joiden hääbudjetti oli noin 16 000 euroa. Monille juttua kommentoineille näytti olevan tärkeää osoittaa, kuinka älytöntä, lapsellista ja suorastaan naurettavaa on käyttää niin paljon rahaa yhteen ainoaan päivään. Kommenteissa parille myös povattiin eroa ihan vain hääbudjetin perusteella. 

Huomaamatta jäi, että iso osa budjetista käytettiin ruokaan, juomaan ja bändiin – häiden järjestäminen ravintolassa 80 hengelle ei ole ihan halpaa. Pari siis käytti huomattavan määrän rahaa läheistensä viihdyttämiseen, ja tätä pidetään turhana kulutuksena. 

Olin mykistynyt kommenteista. En tiedä, olisivatko ne olleet erilaisia, jos kyseessä olisivat olleet vaikkapa jonkun 50-vuotisjuhlat. Ehkä eivät. "Kuolet kuitenkin huomenna, kannattaako juhlia", olisivat kommentit varmaan siinä tapauksessa kuuluneet. 

Pointtini on, että häitä on lupa juhlia juuri niin isosti tai pienesti, kuin itse haluaa. Kaikki eivät saa juhlimisesta "kicksejä", eikä tarvitsekaan. Mutta jos haluaa järjestää isot häät, on se mielestäni valinta, johon toisilla ei tulisi olla mitään poikkipuoleista sanottavaa.

Siispä hyvät ihmiset ja erityisesti hääparit: Party on! 

Oletko tyypiltäsi enemmän zombie kuin prinsessa? Ahdistavatko vaaleanpunaiset hääunelmat? Sopisiko Halloween häidenne teemaksi?

Seuraavassa parhaat vinkit vuoden karmivimpiin häihin. 

1) Valitkaa hääpäiväksi pyhäinpäivä. Vain kovimmat tyypit avioituvat vainajien muistopäivänä. 

2) Valitkaa kirkkovihkiminen, valaiskaa kirkko pelkillä kynttilöillä ja pyytäkää kanttoria soittamaan Mozartin Requiemia. Varmistakaa, että kirkko sijaitsee hautausmaan vieressä. 

3) Ottakaa vihkikaavaksi versio, jossa luvataan rakastaa "kunnes kuolema meidät erottaa". 

4) Pukeutukaa kokomustaan. Morsiamen pukeutumiseen inspiraatiota saa upealta Morticia Adamsilta. 

5) Valitkaa hääpaikka, jossa kummittelee. Esimerkiksi Mäntsälän Hirvihaaran kartanon yläkerrassa vaeltelee vanha rouvashenkilö. Myös Mustion linnassa on nähty kummituksia. Ikimuistoiset kuokkavieraat!

6) Tanssikaa häätanssina Michael Jacksonin Thriller. Zombie-koreografiaan voivat sopivalla hetkellä yhtyä myös kaasot ja bestmanit. 

Hyytävää Halloweenia! 

Pääsin viime viikolla ihan oikean Rolls Roycen kyytiin. Matkan teko 1960-luvun Silver Cloudilla oli aika siistiä. Auton tyyli, yksityiskohdat ja rouhea käyntiääni ovat vertaansa vailla. 

Ihan huvireissusta ei ollut kyse, olin nimittäin tekemässä juttua hääautoista, ja haastateltavanani oli Acme Limo Servicen Jari Koponen. Juttu julkaistiin tämän päivän Hesarissa. 

Piirros: Pertti Jarla. 

Jarin kanssa jutellessani tajusin varsinaisesti, mikä hääauton merkitys onkaan. Kun hääauto on valittu huolellisesti häiden tyyliin sopivaksi, säilyy hääpäivässä juhlatunnelma keskeytyksettä. Jos vihkimisen jälkeen hypätään omaan arkiseen autoon, päivän taika särkyy. 

Jari myös kysyi ovelan kysymyksen: Millaisia muistoja haluatte, että hääpäivästänne jää? Hääauto tallentuu päivän aikana otettuihin kuviin ja vanhana on kiva muistella, millaisella kulkupelillä sitä aikanaan ajeltiinkaan kohti avioliittoa. 

Mutta nyt häämessuille Kaapelitehtaalle! Hauskaa lauantaita!