Tuoreimmassa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä on pieni juttu pysäköintikiekoista. Sininen, lähes joka auton varusteisiin kuuluva kiekko on nimittäin nyt mukana liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin vetämissä normitalkoissa.

Parkkikiekon kokoa, väriä ja siinä olevaa tekstiä on säädelty hyvinkin tarkasti: Kiekon on muun muassa oltava 10–11 cm leveä, 13–15 cm korkea ja osoitetulla paikalla tulee lukea sana "saapumisaika" tai "ankomsttid" tai molemmat. Tästä sääntelystä halutaan nyt eroon. 

"Ongelma on siinä, että säädökset ovat niin yksityiskohtaisia, että kun pikkuisenkin yksityiskohdat eivät vastaa säädettyä, niin siitä rapsahtaa pysäköintöivirhemaksu", yksikönjohtaja Kirsi Miettinen liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo Hesarille. 

Jos siis yksityiskohtaiset säädökset ovat ongelma, niin suosittelen lämpimästi keventämään viranomaisten taakkaa sillä, että tilapäisten opasteiden kuten hääkylttien, ohjeistamisesta sekä ilmoitusvelvollisuudesta luovutaan. 

Kerrataanpa vielä, mistä on kyse.

Hääkylttien pystytykseen tarvitaan paikallisen ELY-keskuksen lupa. Luvan saa ottamalla yhteyttä Liikenteen asiakaspalveluun ja kertomalla, milloin, minne ja kuinka paljon aikoo hääkylttejä pystyttää. Sijainnit saatuaan asiakaspalvelija varmistaa kartalta, että kylttejä ei olla pystyttämässä esimerkiksi moottoriten varteen. Lupa myönnetään suullisesti ja sen annettuaan asiakaspalvelija lähettää vielä hakijalle ohjeet siitä, millaisia kylttien tulee olla. 

Ohjeiden mukaan ilmoituksen suurin sallittu koko on 600 x 600 mm, kyltit voivat olla muodoltaan yksilöllisiä, kylttien fontti voi olla vapaa, ne voivat sisältää etäisyyslukeman ja nuolikuvion, mutta eivät heijastavia kalvoja tai loistevärejä.

Lisäksi ohjeistetaan, että ilmoitukset sijoitetaan omiin tukirakenteisiin, yl. puinen n. 2,0 -2,5 m pitkä "keppi". Kylttejä ei saa kiinnittää liikennemerkkeihin, muihin liikenteenohjauslaitteisiin, siltarakenteisiin tai reunapaaluihin. Kyltit pitäisi myös poistaa mielellään jo häitä seuraavana päivänä. Jos tienpitäjä joutuu poistamaan unohtuneen kyltin, se voidaan tehdä pystyttäjän kustannuksella.

Vaikka hääkyltti olisikin tullut ripustettua luvatta ja väärään paikkaan (kuten liikennemerkkiin) niin niitä ei kuitenkaan ryhdytä viranomaisten toimesta repimään pois. Tiettävästi sakkojakaan hääkylttien sirottelusta ei jaella. Tarkkaa ohjeistusta ei siis varsinaisesti valvota. 

Ehdotankin, että tuottavuusloikan nimissä, hääkylttien näin tarkasta sääntelystä luovutaan. Virkamiehet vapautettakoon tekemään jotain muuta, kuin tarkistelemaan kartasta, mihin hääkylttejä ollaan aikeissa pystyttää. Suomi kuntoon! 

Sain eilen viestiä kuvaajalta, että hääkuvat alkaisivat olemaan viimeistä editointia vaille valmiita. Muistin siinä samalla, että perhana minullahan oli myös tällainen blogi. Elokuu olikin yllättävän kiireinen, töiden, vanhempieni keittiöremontin ja häiden suhteen - jäi kirjoittelu sitten ihan kokonaan. Mutta saahan häistä kirjoitella näin kuusi viikkoa jälkikäteen, saahan? Luulen myös, että jos olisin kirjoittanut elokuussa se olisi luultavimmin näyttänyt enemmäkseen tältä: 

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Paniikki oli välillä kova, ja myönnän että vaikka olin luvannut pysyä suhteellisen järkevänä ja rauhallisena morsiamena - lipsui tämä ote ehkä pariin kertaan. Katselin omia viestejäni, ja ainakin yhdelle kaasoista on lähtenyt viesti joka alkaa "minulla kohta flippaa näitte häiden kanssa... oikeastaan ihan just nyt."  Onneksi nämä paniikkihetket olivat enemmänkin sellaisia...hetkittäisiä epätoivoon tippumisia, kuin jatkuva olotila hääviikolla. Ja suurimmaksi osaksi paniikki tuli siitä, että allekirjoittanut ei osaa pitää kauhean hyvin montaa lankaa käsissään. Kalenteri näytti hääviikon kohdalta... kaaokselta.

Hae Y paikasta X eiku hae sittenkin X paikasta Y. Eiku... MITÄ? Mikä piti hakea ja viedä minne ja mistä? Ja kuka sen hakee?!
Vie kukat paikkaan R, mutta muista ottaa yksi lilja mukaan paikasta R ja vie se paikkaan O. Muista napata se sama lilja sitten paikasta O ja viedä se...ööööö.
Soita paikkaan J ja kysy sitä ja tätä, ja varmista aikataulu ihmiseltä N. Ei kun ei se tiennykkään tätä, joten varmista se... itseltäsi. Soita hänelle, hae ne, vie se, tuo takaisin tämä, heivaa nämä pois, unohda kokonaan tuo. 

Valehtelematta loppuvaiheessa minulla oli kalenteri, kolme eri vihkoa ja kaikki maailman post-it laput täynnä hääjuttuja. Koska ihminenhän ei voi pitää aina yhtä vihkoa mukanaan, että fiksusti saisi kaikki asiat samojen kansien väliin. Ehei. Liian vaikeeta. Sen sijaan niitä tietoja ja puhelinnumeroita, suunnitelmia ja ostoslistaa väkerretään post-it lapuille, jotka hukkuvat sitten reppuun ja... sanoisinko että ei ihan näin? 

Jottei tästä postauksesta nyt tulisi kilometripostausta, ja koska näemmä jo tästä postauksesta tuli aikamoinen sillisalaatti (ajatusvirta ei katkea millään), jaan nuo häät muutamaan pienempään osioon. Ehkä sitten saan vähän fiksummin jotain itsestäni irti. 

Tähän loppuun vielä, kaason kamerasta löytynyt "15 minuuttia ennen vihkimistä, ja me olemme keskellä metsää ottamassa kuvia" tilanne. Jännitti ihan perkeleesti sanoisinko. 

Prinsessasadut päättyvät usein lauseeseen "ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Todellisuudessa ihan kaikkien prinsessojenkaan parisuhteet eivät kestä ikuisuuksiin. Mutta toisaalta hyvin monien suhteet säilyvät onnellisina pitkään, jopa kuolemaan saakka. Juuri näihin, pitkiin ja onnellisiin parisuhteisiin, pureutuu Maaret Kallion ja Osmo Kontulan tuore yhteiskirja, Happy End. 

Kirjan aineistona toimivat yli kahdensadan pitkässä parisuhteessa elävän suomalaisnaisen kertomukset parisuhteestaan. Verkkokyselynä kerätty aineisto on koottu noin vuosi sitten. 

Kallio ja Kontula käyvät vuorotellen dialogia näiden naisten kertomusten kanssa. Asiantuntijoilla on omat, erilaiset tyylinsä. Kontulan tyyli on hieman kliininen, kuten tutkimusprofessorille sopiikin. Seksuaalisuutta paljon tutkinut Kontula tuo aineistoa täydentämään havaintoja esimerkiksi laajoista FINSEX-tutkimuksista. Kallion teksteistä kuuluu puolestaan läpi hänen lempeästi kommentoiva äänensä, joka on tuttu ainakin Lujasti lempeä -blogin lukijoille sekä Ensitreffit alttarilla -ohjelman katsojille.

Kollegat täydentävät toisiaan sopivasti ja molemmat asiantuntijat antavat lukijalle erittäin kiinnostavia näkemyksiä, tulkintoja ja vinkkejä parisuhteista, rakkaudesta, hellyydestä, seksuaalisuudesta ja ristiriitojen ratkaisusta.

Kirjaa lukiessani huomasin silti monessa kohden, että minua veivät melkein eniten mukanaan Kalliolle ja Kontulalle elämäänsä kuvanneet naiset. Kirja sisältää erittäin paljon sitaatteja, jotka ovat hyvin avoimia ja paikoin myös erittäin koskettavia. Naiset kertovat tavallisten suomalaisten parisuhteiden onnesta ja puolisoiden lämpimistä tunteista toisiaan kohtaan. Siitä arvostuksesta, turvasta, intohimosta, kumppanuudesta ja kunnioituksesta, joista parisuhteet on parhaimmillaan tehty.

Kirja onkin tervetullutta vastapainoa usein melko ongelmakeskeisille parisuhdejutuille ja -oppaille. Tämän kirjan ytimessä ovat nimenomaan ne onnelliset ja kestävät parisuhteet, joita ainakin Väestöliiton tutkimusten mukaan useimmat suomalaisten parisuhteista ovat. Seikka, joka usein jää esimerkiksi mediassa avioeroja, haluttomuutta tai kummallisia seksivinkkejä käsittelevien juttujen varjoon. Tuntuu hyvältä lukea siitä, kuinka kipinää voidaan ylläpitää pitkässä parisuhteessa, kuinka arjessa voidaan osoittaa hellyyttä ja kuinka ristiriidat voidaan ratkaista rakentavasti. Kuinka sanan minä sijaan voidaan korostaa sanaa me, silloinkin kun eletään keskellä ruuhkavuosia. Kuinka hyvin monen suomalaisen kotona asuu onni. 

Naisten tarinoiden joukossa on yksi, joka nousee ylitse muiden. Näin tuntuvat ajattelevan myös kirjoittajat itse, sillä Kallio luki tämän kyseisen lainauksen ääneen kirjan julkaisutilaisuudessa: 

Tämä parisuhde on elämäni valo, voimanlähde, kulmakivi ja suloinen rakkauden lähde. Tunnen itseni maailman onnellisimmaksi ihmiseksi mieheni sylissä ja läheisyydessä. Tuntuu uskomattomalta, että tuo ihana ihminen rakastaa juuri minua. Välillämme vallitsee suuri keskinäinen kunnioitus, luottamus ja päivittäinen hellyys. Kun kuljemme toistemme ohi, sipaisemme kädellä selkää tai hiuksia, töidemme lomassa saatamme suukotella tai halata. Rakastan sitä, että unissaankin mieheni ottaa minua kädestä kiinni. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä onnellisuuden olotilaa... Olemme olleet naimisissa 14 vuotta ja joskus mietin, milloin tämä rakastumisen alkuhuuma mahtaa haihtua. Seksi on alkuajoista vain parantunut... Itsetunto kohoaa kaiken mielihyvän tuottamisen ja saamisen myötä. Mieheni saa minut tuntemaan itseni kauniiksi ja haluttavaksi. Rakastan hänen tuoksuaan ja kaikkea hänessä. Sulan hänen syliinsä. 

Hääbloggaajan näkökulmasta tämä katkelma on aivan erityinen. Tällainen puhe hääpäivänä ei ole mitenkään tavatonta. Mutta se, että vielä viisitoista vuotta häiden jälkeenkin kykenee puhumaan näin kauniisti puolisostaan ja parisuhteestaan, on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Se myös antaa uskoa siihen, että muuallakin kuin saduissa on mahdollista elää onnellisena, elämänsä loppuun saakka. 

Maaret Kallio ja Osmo Kontula, Happy End. WSOY, 2015. 

---------------------------------------------

Tämä Happy End -kirjaa käsittelevä teksti on samalla myös tämän blogin Happy End, onnellinen loppu. Olen nimittäin tehnyt vaikean päätöksen blogin lopettamisesta. 

Syy on yksinkertainen: Ajan puute. Olen aloittanut tänä syksynä jatko-opinnot Jyväskylän yliopistossa, tähtäimessäni tohtorin tutkinto. Tutkimusaiheenani ovat blogit - mikäpä muukaan. Päivätyön ja tutkimuksen yhdistäminen vie energiaani niin paljon, että jostain on pakko luopua. Nyt se on Myötä- ja vastoinkäymisissä. Ihan kokonaan en bloggaamista kuitenkaan malta lopettaa. Tietäni blogitohtoriksi voi seurata täällä. 

Lämmin kiitos teille kaikille, hyvät lukijat! Osa teistä on kulkenut mukanani jo silloin, kun Myötä- ja vastoinkäymisissä ilmestyi hs.fissä. Kiitos myös verraton Lily-yhteisö, kanssanne on ollut huikeaa. Häistä bloggaaminen on ollut ihanaa ja inspiroivaa, mutta nyt on kuitenkin aika suunnata energia muihin asioihin. Kiitos vielä kerran ja näkemiin! 

The End. 

Happy End. 

Nyt on häät juhlittu. Pakko sanoa, että ne oli paljon vaikeammat järjestää kuin olisin ajatellut. Minähän järjestän tapahtumia jo ammattini puolesta, joten kuvittelin tämän olevan ihan pala kakkua. Päätoiveeni oli, ettei minä, sulhanen tai kukaan vieraista tai perheestä joudu tarjoilijaksi, kokiksi tai siivoojaksi. En myöskään halunnut pitkää iltaa tai ryyppyjuhlia. Halusin pienen, sympaattisen ja simppelin safkauksen jonkinlaisella ohjelmalla höystettynä. Sen myös sain.

Häävieraiden ottamia kuvia:

JUHLAPAIKKA & SAFKA
Tästä päästään siihen mistä juhlienjärjestäminen alkoi eli juhlapaikasta. Tiesimme, ettei meillä ole varaa järjestää mitään sadan hengen pippaloita, joten jouduimme rajaamaan juhlat vain pienelle lähipiirille. Mihin tällainen porukka mahtuisi ja mitä heille tarjoisi ruuaksi? Halusin mennä sieltä missä aita on matalin eli ottaa juhlapaikan, henkilökunnan & tarjoilun samasta mestasta. Olisin valinnut ruuat hiukan erilailla, mutta vieraiden ruoka-allergiat & dieetit muokkasivat menun sellaiseksi kuin se juhlapäivänä oli. Ymmärrän tosi hyvin ihmisiä, jotka ottaa sen täydellisen tilan, vuokraa hienot astiat, syö lempiruokaansa (ehkä jopa parista eri catering-firmoista) tilattuina. Niin minäkin tekisin jos tämä olisi mun duunikeikka, mutta nämä olivat minun hääni. Täydelliseen päivääni kuuluu rentous ja sen mahdollisti Ravintola Maininki Vuosaaressa!

VAATTEET
Olin ostanut mekon (ja sen alle ihonväriset alusvaatteet) jo etukäteen, koska kuvasimme hääkuvan juhlien kutsukorttiin jo hyvissä ajoin. Luulin, että ainoa mikä puuttui oli, jokin lämmin asia hihattoman mekon lisäksi. Lainasin ystävältä valkoisen farkkutakin ja sitten kaiken piti olla valmista. Pari päivää ennen häitä tajusin, että sukkahousut & kengät puuttuivat. Sukkikset oli iisit, mutta kenkiä en löytänyt mistään. Nappasin sitten jalkaan viime kesänä ostetut Vanssit. Persikkaiset olisivat sopineet paremmin, mutta hetken mielijohteesta nappasin jalkaani moniväriset.
Moni kyseli häämekkoni perään esim. "oletko suunnitellut tai ommellut sen itse?", "minkä merkkinen se on?" tai "mistä ostit sen?" Ehkä tuollaiset kysymykset ovat relevantteja, koska olen vaatesuunnittelija. Monien ihmetykseksi vastaukset menevät näin "En, en, en muista ja ostin sen Aleksi13:sta alelaarista"

MEIKKI, KAMPAUS & DEKORAATIO
Ostin hääpaikan pöydille edellisenä päivänä leikkokukkia. Erivärisiä gerberoita, neilikoita ja harsokukkia. Samana iltana kävin hakemassa myös takapihalta & metsästä kaikenlaista syksyistä luonnonrekvisiittaa. Otin kaikki mukaan kasvit Vaasankadun Fine & Dandyyn hääaamuna. Olin hukannut hääkorvikset, en omistanut mitään kivaa kaulakorua ja kaikki vaatteeni olivat friikin valkoisia, joten halusin kukkia lettikampaukseeni. Sinne meni kukkia, marjoja, lehtiä yms. Samassa paikassa tehtiin myös kevyt meikki.
 

BRIDEZILLA
Olin aluksi aika cool hääjärjestelyjen suhteen. Viimeisinä päivinä aloin kuitenkin muistuttaa bridezillaa. Rentous oli kaukana, kun keräsin paniikissa päivää ennen juhlia pieniä lasipurkkeja pöytädekoraatioon. Tai, kun järjestelin kiitoslahjoja vieraiden lahjapusseihin ja ne loppuivat kesken. Tai, kun suunnittelin hääleikin, johon pakotin sulhasen valmistautumaan tosi hyvin, mutta en itse muistanut. Tai, kun hääbändin solistilla todettiin poskiontelotulehdus paria päivää ennen juhlia. Tai, tai, tai. Loppuvaiheilla oli pinna vähän tiukalla, mutta onneksi ei juhlissa.

Juhlissa sitä taas muisti sen pääasian. Sen, että vieraat tekevät juhlan. Kiitos siitä heille niin ja lahjoista myös!  
 

Huomenna olemme olleet jo kaksi viikkoa naimisissa, ja eilen kotiuduimme häämatkaltamme Floridasta. Nukuimme kotiin tultuamme 12 tunnin yöunet, ja tänään olen ilmoitellut uutta sukunimeä moniin eri paikkoihin. Maria S. on tästä eteenpäin salanimi.

Kuva: Pauliina Ruokonen.

...olivat elämäni ihanin ja onnistunein päivä...

...olivat täynnä hellyyttä...

... ovat muistoissa onnistuneiden hetkien ja ihanien ihmisten ansiosta...

... naurattavat vieläkin kuvia katsellessa!

<3

Kuvat: Pauliina Ruokonen.

Lähdimme heti häiden jälkeisenä maanantaina häämatkallemme Yhdysvaltoihin Orlandoon! Olimme päätyneet Floridaan ja tarkemmin sanottuna Orlandoon muutaman mutkan kautta, mutta alusta asti oli selkeänä mielessä se, että lomalöhömatkalle emme halua mihinkään tropiikin lämpöön, vaan kaupunkiloma on se meidän juttu. Yhdysvallat oli aika kirkkaana mielessä molemmilla, sillä sulhanen ei siellä vielä ollut käynyt, ja minunkin vaihtoreissustani oli vierähtänyt monta vuotta. Saimme häämatkan lahjana sulhasen isältä, joten saimme nauttia reissun suunnittelusta ilman sen lisäämistä yleiseen hääbudjettiimme. Olimme matkalla 1,5 viikkoa, ja olimme koko reissun ajan samassa hotellissa Orlandon Disney-alueen sydämessä, mistä käsin suhailimme vuokra-autollamme ympäri lähialueita.

Kun päädyimme lähtemään Orlandoon, sisäinen Potter-fanini kiljui innoissaan, sillä Universal Orlando -teemapuistossa on The Wizarding World of Harry Potter!! Itse Potter-maailma on jaettu kahtia, joten molemmissa Universal-puistoissa on oma Potterlandiansa. Me valitsimme sen pienemmän, joka koostuu Diagon Alleystä ja Lontoon kohteista, sillä Hogwartsin ja Hogsmeaden puisto oli muussa tarjonnassaan täysin lapsiperheille suunnattu. Meidän Universal Studios -puisto oli täynnä muutakin meitä kiinnostavaa, joten Diagon Alley riitti minulle. Menimme HP-maailmaan heti ensimmäisenä puistoon saavuttuamme, ja tämä oli reissumme alkupäässä, joten intoa ihmetellä ja innostua oli vielä reippaasti jäljellä. Kävimme ihmettelemässä taikasauvoja Ollivandersilla, herkuttelimme Florean Fortescuen jäätelöpaikassa, kävimme hurjalla 3D-huvipuistoajelulla Gringottsissa sekä otimme muiden tavoin paljon kuvia. Oli se aika mahtavaa!

Näihin teemapuistoihin saa kyllä uppoamaan pienen omaisuuden, mutta ostimme lähinnä pienet tuliaiset itsellemme ja kävimme syömässä hyvin mutta maltillisesti, mutta päätämme pyörittelimme varsinkin lapsiperheiden rahanmenolle, jota ei tuollaisessa paikassa pysty paljoa estämään. Tuore aviomeheni oli onnellisin Simpsonit-maailmassa, kun hän sai oluen Moen baarissa ja oluen kanssa sai kävellä ihan rauhassa myös baarin ulkopuolella. Ruoat ja juomat eivät olleet näissä puistoissa läheskään niin kalliita kuin olisimme Suomen perusteella kuvitelleet. Vettä ja muuta juomaa tuolla saisi juoda kyllä ihan rauhassa litroittain, sillä lokakuussakin Orlandossa oli mukavat 30 astetta kostean lämmintä.

Halusimme jonnekin missä on edes lämpimämpää kuin Suomessa, ja avokin ainoa toive ennen reissua oli NHL-matsin näkeminen, jos mitenkään mahdollista. Katselimme sitten kohteita tämä mielessä, ja Orlandon lähellä oli Tampa, jossa pelaa Tampa Bay Lightning. Ensimmäinen tuuri sattui aikatauluissa, sillä reissumme ajankohtaan ajoittui Lightningin kauden varsinainen avausmatsi, ja vielä suuremmalla tuurilla sain ostettua liput otteluun! Sekä ottelua ennen että itse ottelussa riitti tunnelmaa, sillä Lightning oli viime vuonna Stanley Cup -finaalissa. Olimme kunnon turistien tavoin paikalla ihan järjettömän aikaisin, ja hallissakin istuimme pitkään verrattain pienen ihmisjoukon kanssa, sillä paikalliset oikeasti saapuivat matsiin vasta juuri ennen sen alkamista. Meidän viereemme sattui istumaan tietenkin toinen suomalaispariskunta! Tästä yllä olevasta kuvasta saa hyvän käsityksen paikkojemme korkeudesta. Otin tarkoituksella piippuhyllypaikat, jotta näemme hienosti koko täyden hallin ja sen mukanaan tuoman tunnelman, mutta heti paikalle päästyämme halusin huutaa: SE OLI VIRHE!! Ylimmät 15-20 riviä olivat niin jyrkät, että pelkäsin melkein henkeni edestä, ja jouduimme hakemaan minulle popcornia mussutettavaksi, jotta sain muuta ajateltavaa... Itse ottelu oli kyllä hieno kokemus, ja samalla pääsimme näkemään myös Tampan kaupungin!

Mieheni oli yhtä innoissaan kuin 5-vuotias versio itsestään, kun ehdotin ennen reissua, että voisimme ajella vuokra-autollamme myös päiväreissulle Atlantin rannalle Kennedy Space Centeriin, josta on lähtenyt kaikki Yhdysvaltain avaruuslennot! Päivä meni kuin siivillä, kun tutustuimme NASA:n avaruusohjelman historiaan sekä uudempiin saavutuksiin. Pääsylippuun kuuluvalla bussiajelulla kävimme katsomassa laukaisualustoja ja niihin liittyvää tekniikkaa, ja lukuisissa näyttelyissä ja interaktiivissa opastuksissa näimme kaikkea mahdollista Yhdysvaltain avaruusoperaatioihin liittyvää. Näimme avaruudessa lukuisia kertoja käyneen Atlantis-avaruussukkulan, jonka alla seisoessani ainoa ajatukseni oli, että toivottavasti nuo jättivaijerit pitävät aluksen tosiaan kiinni katossa! Päivän päätteeksi ostimme itsellemme muistoksi maailman päheimmän kauppakassin, ja paluuajomatkalla muistelimme, kuinka monta alligaattoria ja haikaraa näimme kiertoajelulla.

Orlandoon mentäessä on aika lailla pakollista käydä Disneyn teemapuistossa, ja me päädyimme Disney's Hollywood Studios -puistoon. Universaliin verrattuna Disneyssä oli enemmän lapsia paikalla (yllättäen) ja enemmän ryysistä ylipäätään, vaikka sijoitimme vierailumme rauhalliseen maanantaipäivään. Disney-päivää varjosti reissun loppupuolen mukanaan tuoma väsymys kaiken ihmettelyyn, joten keskityimmekin lähennä kävelemään ja ihmettelemään kaikkea hauskaa. Otimme kuvia, ja yritimme metsästää minulle täydellisiä hiirenkorvia, ja päädyin loppujen lopuksi vähemmän yllättäen paljettiversioihin. Puistosta lähtiessämme meidät pyydettiin osallistumaan asiakastyytyväisyyskyselyyn, ja hihittelimme olevamme aika kaukana näiden puistojen perinteisestä kohdeyleisöstä, vaikka hauskaa tuollakin oli!

Orlandossa oli palmuja ja lämpöä, ja näistä valokuvista poiketen keskityimme häämatkallamme lähinnä syömään kaikenlaisia erilaisia pikaruokia, joista Taco Bell nousi ainakin minun henkilökohtaiseksi suosikiksi. Kiertelimme monta päivää kaupoilla, ja Targetiin päästessäni jätin mieheni suosiolla kaupan kahvilaan, jotta sain rauhassa ihmetellä ja innostua. Innostuimme hotellimme kivasta uima-altaasta vasta pari päivää ennen reissun loppua, joten siihenkään ei ehtinyt kyllästyä. Matkimme edelleenkin paikallisen country-radiokanavan asianajajamainoksia, ja hihittelemme typerille omille jutuillemme, joista muistamme reissun vielä pitkään. Minä sain kuunnella countrya sydämeni kyllyydestä, ja aviomieheni oppi kaiken oleellisen nyky-countryn tärkeimmistä artisteista. Sekosin Kate Spaden outlet-liikkeessä, josta ostin muutamankin ihanuuden, joita silittelen iltaisin kotona. Ostin jälleen tuliaisia aivan liikaa, ja aviokki löysi myös laukun täyteen mieleisiä ostoksia. Ennen kaikkea reissussa oli mukana paaaaaljon rakkautta, ja hihitellen harjoittelimme puhumaan toisistamme vaimona ja miehenä. <3

Kuvat: The Variety Show

Voisko nyt siis sanoa, että morsian kärsii jonkinlaisista kriiseistä ja on ehkä hieman stressaantunut? :D

Hieman hiipii kauhun sekaisia tunteita, että ehdinkö nyt saamaan unelmien pukua ennen häitä, vai kävelenkö alttarille lappuhaalareissa ja flanelipaidassa. Onhan tämä jo niin surkuhupaisaa, että en tiedä miten päin pitäisi olla.

Onneksi rinnalla on mies, joka kestää tätä(kin) sekoilua ja jollain ihmeellisellä kyvyllään osaa saada mut rauhoittumaan ja luottamaan siihen, että kaikki järjestyy ja saan vielä puvun, joka miellyttää ihan kaikin puolin.

Jos jotain tässä kaikessa sekoilussaan oppii, niin ainakin sen, että olen hyvin ailahtelevainen ja selkeästi päätösten tekeminen ei ole mun vahvuus. Saa nähdä miten käy, kun aletaan viilaamaan juhlapaikan yksityiskohtia! 

Eilisessä parasta oli varmasti erään myyjän ilme, kun saavuin liikkeeseen hääpukupussin kanssa.

"Moikka! Hain just äsken mun hääpuvun, nyt vien sen myyntiin ja ajattelin tässä matkalla tulla kokeilemaan teidän pukuja!".

Priceless.

Huumorin kautta,

Suvi The World's Most Irregular Bride

Kuvat: Anna / A&A / annalla.com

Kurkkaa Annalla.com, jos hääasiat on ajankohtaisia, tai muuten vain haluat hääkuvia fiilistellä!

Teen muutaman postauksen sinne kuukauden takaisista häistä Turussa, Manillan vanhassa viinatehtaassa.

Se on aivan ihana juhlapaikka, suosittelen!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille, -Anna

Seuraa minua:     Facebook  /  Instagram  /  Pinterest  /  Styleroom / Annalla.com

Tein annalla.comiin postauksen hääkuvauksesta Turussa, Aurajoen rannalla.

Vinkkaan täälläkin taas , koska oli niin upea, urbaani ympäristö hääkuville! 

P.s. Tuo Balmuirin valkoinen talvipörröhuivi on tosi ihana syys/talvi-morsiamella.

ANNALLA.COM/ HÄÄVALOKUVIA

Pics: Anna / A&A / Annalla.com